

LEHTIKUVA
Halla-aho: Kiinasta tulossa talousmahti, USA reagoi heti – ”Uusi aikakausi alkamassa”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi halla-ahon mielestä Kiinan kehitysmaissa harjoittamaan investointipolitiikkaan liittyy strategisia ongelmia Länsi-Euroopan ja USA:n kannalta.
Puheenjohtajan kyselytunnilla Jussi Halla-aholta kysyttiin näkemyksiä maailmanpoliitiikan tulevaisuudesta.
Viime aikoina olet ottanut kantaa muun muassa Kiinan politiikkaan ja muihinkin suurvaltoihin. Mitä mieltä olet väitteestä, että elämme uutta kylmää sotaa?
– Olemme selvästi siirtymässä uuteen aikakauteen tai mitä nimeä tilanteesta sitten haluaakaan käyttää. Osittain tilanne johtuu Venäjän kehityksestä. Venäjä on perinteisimmässä mielessä turvallisuusuhka sisältäen sotilaallisen uhan, kyberuhat ja muita aspekteja.
Hän nostaa edelleen esille Kiinan, joka on johdonmukaisella politiikallaan 1990-luvulta lähtien noussut taloudelliseksi jättiläiseksi.
– Kiinalla on rahaa sekä valtava epätasapaino sinne tapahtuvan tuonnin ja sieltä tapahtuvan viennin välillä. Kiinalla on valtavat valuuttareservit, joille se etsii kannattavia sijoituskohteita.
Maat poliittisesti riippuvaisia Kiinasta
Kiina on myös ottanut erilaisen asenteen suhteessa kehitysmaihin kuin Länsi-Euroopassa on tehty.
– Kiina investoi kehitysmaihin, ja samalla nämä maat sitten ajautuvat poliittiseen riippuvuussuhteeseen Kiinasta. Tämä muuttaa Kiinan roolia kansainvälisessä politiikassa. Kiinan harjoittamaan investointipolitiikkaan liittyy konkreettisia strategisia ongelmia Länsi-Euroopan ja USA:n kannalta. Investointeja tehdään varsin herkille aloille, esimerkiksi tietojen keräämiseen ja käsittelyyn liittyvillä sektoreilla, strategisille teollisuuden alueille ja niin edelleen.
– Kiinasta on jossain vaiheessa tulossa maailman suurin kansantalous. Tähän Donald Trump yrittää reagoida kauppapoliittisilla toimillaan sekä puolustaa Yhdysvaltain asemaa maailmassa.
Katso koko video täältä.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari: WTO:n säännöksiä noudattavien maiden muodostettava oma vapaakauppa-alue, muut ulkokehälle

Vihreä talous sakkaa Kanadan Ontariossa – Yhdysvalloissa teolliset työpaikat lisääntyvät

Lentolippujen hinnat uhkaavat nousta – EU voi vaarantaa Suomen ja Venäjän lentoliikennesopimuksen

Halla-aho: Länsimaiden Venäjälle asettamat pakotteet ovat tehottomia – ”Venäjä vain hyötyy tilanteesta”

Mitä Donald Trump on saanut aikaan ensimmäisenä vuotenaan presidenttinä – suomalainen ajatuspaja selvitti

Yhdysvaltain työllisyys kasvanut yli miljoonalla

Yhdysvaltain teräs- ja alumiinitullit satuttavat EU:ta – viime hetken neuvotteluissa vain vähäistä toivoa
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













