

YLE/KUVAKAAPPAUS
Halla-aho Suomen komissaarivalinnasta: ”Mihinkään tehtävään ei pidä valita ihmisiä sukupuolen perusteella”
Uuden hallituksen aloittaessa selviää myös, kuka on Suomen seuraava EU-komissaari. Ylen eurovaalitentissä torstai-iltana puoluejohtajilta kyseltiin näkemyksiä valinnasta. Vasemmistopuolueille komissaarin sukupuoli näyttäisi olevan tärkeä kriteeri.
Tähän mennessä Suomen komissaari on aina ollut mies, joten Yle tiedusteli puoluejohtajilta, pitäisikö seuraavaksi komissaariksi valita nimenomaan nainen.
Perinteisesti komissaari on nimitetty pääministeripuolueesta, ja vahvana komissaariehdokkaana on siksi pidetty ex-ministeri Jutta Urpilaista.
Sopivin valittava tehtävään
Kristillisdemokraattien Sari Essayah, kokoomuksen Petteri Orpo ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho eivät kannattaneet ajatusta, että komissaarin täytyisi olla nainen.
– Ei mihinkään tehtävään pidä valita ihmisiä sukupuolen perusteella. Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, pitäisikö Ruotsin valita ensimmäinen miespuolinen komissaari, Halla-aho sanoi.
Essayah myötäili Halla-ahoa ja kommentoi, ettei komissaariksi valita sukupuolen perusteella vaan siitä riippumatta. Myös Orpo totesi, ettei sukupuoli voi määrätä valintaa.
– Kun komissiota kootaan, valitaan sopivin henkilö tehtävään, Orpo sanoi.
Vihervasemmisto taas eri mieltä
Vasemmiston Li Andersson, sdp:n Antti Rinne ja vihreiden Pekka Haavisto pitivät tärkeänä, että sukupuoli huomioidaan valinnassa.
– On tärkeää, että Suomi näyttää esimerkkiä, ja että naiset pääsevät EU:ssa korkeisiin tehtäviin, Haavisto perusteli.
Halla-aho harmitteli, ettei komissaarinimitykseen ole olemassa selkeää mekanismia.
– Voitaisiin ajatella, että Suomen komissaari olisi eniten ääniä saanut meppi, Halla-aho ehdotti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sukupuoli Sari Essayah Pekka Haavisto Petteri Orpo Komissaari Antti Rinne Li Andersson perussuomalaiset Eurovaalit Jussi Halla-aho EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Eurovaalit ratkaisee Suomen ja Euroopan kohtalon

Turhautunut komissaari: EU on kuolemanvaarassa niin sisältä kuin ulkoakin

Eerola painottaa eurovaalien tärkeyttä: Unionia muutettava siten, että se palvelee omia kansalaisiaan ja palauttaa Euroopan arvot juurilleen
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

Reijonen: Eurooppa tarvitsee maahanmuuton hätäjarrun

Strandman: Sähkölasku Etelä-Savon haja-asutusalueilla on rosvousta

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää








