

PS ARKISTO
Halla-ahon uusimmat teesit: Putinin syrjäyttäminen ainoa ratkaisu umpikujaan Ukrainassa
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho tarkastelee Venäjää tiedemiehen kriittisin silmin. Venäjän neuroottinen diktaattori on vienyt maansa sotaan, jota ei voi voittaa, eikä hävitä. Umpikuja ratkeaa tavalla tai toisella.
– Putin on henkilö, jolle häviäminen ei ole vaihtoehto. Hänen henkiset ominaisuutensa ja nykyinen mielentilansa tekevät sodan päättämisen mahdottomaksi ilman voittoa, Jussi Halla-aho kirjoittaa Twitterissä.
Halla-ahon mukaan Venäjä ei kaiken todennäköisyyden mukaan voi voittaa sotaa, koska armeijan henkinen ja materiaalinen perusta heikkenee kaiken aikaa. Ukraina puolestaan näyttää vahvistuvan päivästä toiseen. Putin ymmärtää tämän ja yrittää korvata armeijan laadullisia puutteita lisäämällä sotilaiden määrää.
Neljännessä teesissään Halla-aho muistuttaa, että venäläiset ovat erittäinkin hyviä kuolemaan ja massoittain johtajiensa puolesta. Toki on tapauksia – kuten vuonna 1917 – jolloin kuppi on mennyt nurin käsittämättömässä sodassa: sotilaat ovat lopettaneet taistelun ja kääntyneet johtajiaan vastaan.
Sota jatkuu, kunnes materiaali loppuu
Halla-aho nostaa viidessä teesissään esiin jokaisen Euroopan kansalaisen päässä kuumottavan ajatuksen ydintuhosta. Hänen mukaansa Putin ei käytä ydinasetta, koska sillä olisi katastrofaaliset seuraukset myös hänen omalle fyysiselle olemassaololleen.
Koska Putinilla on omat rajoitteensa tuhota koko Ukraina kertaheitolla ydinaseiden ylivoimalla, hän heittää sen sijaan yhä lisää sotilaita sodan lihamyllyyn. Kunnes sotilaat loppuvat tai Putinille itselleen tapahtuu jotakin.
– Hän todennäköisesti uskoo ajan olevan puolellaan mutta en usko siihen tässä tapauksessa. Länsi ja erityisesti Yhdysvallat sekä Britannia ovat investoineet niin paljon poliittista pääomaa hänen lyömiseensä, että hänen voittonsa ei enää ole vaihtoehto. Niillä on paljon enemmän ja paljon parempaa materiaalia kuin Putinilla, Halla-aho perustelee seitsemännessä teesissään.
Putinin syrjäyttäminen ainoa ratkaisu
Kremlin eliitin ja Venäjän armeijan piirissä on henkilöitä, jotka ymmärtävät mitä on tapahtumassa. Venäjä on jo hävinnyt paljon ja lisää menetyksiä on tulossa sodan jatkuessa. Kyseiset henkilöt ymmärtävät myös, että Putin ei aio perääntyä.
Niinpä Halla-ahon viimeisen teesin mukaan ainoaksi ratkaisuksi umpikujaan jää Putinin syrjäyttäminen, se on kaikkein todennäköisin näkymä:
– Venäjän federaation turvallisuusneuvosto lähettää Putinin ”lomalle” ja kollektiivinen johto hakee tämän jälkeen tulitaukoa sekä jonkinlaista kompromissia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kollektiivinen johto Venäjän Turvallisuusneuvosto vuosi 1917 materiaalinen perusta voitto häviö diktaattori Venäjän presidentti ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja tulitauko ydinaseet Ukrainan sota Venäjän hyökkäys kompromissi kansanedustaja Vladimir Putin Yhdysvallat ulkoasiainvaliokunta Jussi Halla-aho Britannia eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Huonot sotauutiset ja sisäinen paine johtamassa Venäjällä sisäisiin mullistuksiin – ”Putinin hallinnon kaatuminen täysin mahdollista”

Demareiden kaasuputkimiehet tekivät hyvän tilin myymällä energiariippuvuutta Venäjästä

Halla-aho: ”Venäjä viestittää länsimaille, että se on valmis menemään niin sanotusti päätyyn asti, eikä sillä ole mitään aikeita istua neuvottelupöytään”

Purra ja Halla-aho: Enemmistö venäläisistä tukee edelleen hävityssotaa – kokoomuksesta väläytetään jopa turvapaikkaa venäläisille

Halla-aho: Suomi on vitkutellut venäläisten viisumiasiassa – ”Hallituksen jatkuva aloitekyvyn puute huolestuttaa”

Israel tuhosi dronetehtaan Syyriassa – Iran kerjää verta nenästään myymällä tappokoneita Venäjän armeijalle

Venäläissotilaita kuolee jo koulutusleireillä – fysiikka ja pää eivät kestä lähettämistä Ukrainan rintamalle

Kansalaiset väsyvät valheisiin Venäjällä: Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista – vain Putiniin voi luottaa

Mäenpää kannattaa ukrainalaisten sotilaallista kouluttamista: ”Tieto ja taito eivät jakamalla vähene”
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













