

LEHTIKUVA
Hallitus panostaa oppimiseen ja koulurauhaan
Torstain hallituksen kyselytunnilla kuultiin lupaus siitä, että hallitus tekee enemmän koulurauhan lisäämiseksi ja oppilaiden ahdistuksen vähentämiseksi. Asia nousi esille kun perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen kysyi erityisesti tyttöjen kohtaamasta ahdistuksesta.
Meidän nuorillamme on hätä, sanoi Sara Seppänen.
– Viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan tyttöjen ahdistus on kasvanut. Sen mukaan suuressa osassa kouluista jopa lähes puolet 8.- ja 9.-luokkalaisista tytöistä kokee olonsa ahdistuneeksi. Ahdistus näkyy jaksamisessa, ja kiinnostus oppimista kohtaan laskee.
– Ilmiö näkyy kaikissa länsimaissa, eikä syitä tarvitse etsiä kaukaa. Ahdistuksen taustalla on muun muassa ulkonäköpaineita ja koulustressiä. Erityisesti kännyköiden ja sosiaalisen median liikakäyttö ja niissä leviävä vääristynyt kuva elämästä on tähän kytköksissä, Seppänen toteaa.
Aiheesta tulee jatkuvasti lisää tutkimusnäyttöä.
– Liikunnan ja leikin sijaan hukutaan luureihin. Tästä kärsivät erityisesti lapset, joilla on neuropsykologisia haasteita.
– Arvoisa opetusministeri Henriksson, tämä on koko yhteiskuntaa koskettava ongelma, ja vastuu on ennen kaikkea vanhemmilla, mutta minkälaisia toimia koulumaailmassa voidaan tehdä kotien tueksi tässä asiassa? Seppänen kysyi.
Kouluihin aikuisia, joiden puoleen kääntyä
Opetusministeri Anna-Maja Henriksson kiitteli vastauspuheenvuorossaan Seppästä hyvästä kysymyksestä ja myönsi tyttöjen hädän.
– Suuri osa lapsista ja nuorista voi edelleen hyvin, mutta edelleen tilanne on se, että mitä tyttöihin tulee, niin tilanne on huonontunut. Ja kysyjä, edustaja, on siinä aivan oikeassa, että tämä on asia, mikä meidän pitää ottaa vakavasti. Sen takia me tarvitsemme toimivan opiskeluhuollon. Lasten ja nuorten pitää tietää, että jos tuntuu ahdistavalta, on joku vanhempi ihminen, jonka puoleen voi kääntyä. Me tarvitsemme poikkihallinnollista työtä, me tarvitsemme työrauhaa.
– Tämän johdostahan hallitus tekee paljon toimenpiteitä nyt, ja tänään me olemme tehneet erittäin hyvän päätöksen, jolla me haluamme myös lisätä työrauhaa kouluihin: tulemme lisäämään kolme vuosiviikkotuntia alakouluun, kaksi vuosiviikkotuntia luokille 1 ja 2 ja sitten yhden vuosiviikkotunnin 3.-6. luokalle.
– Kyseessä on äidinkielen ja matematiikan vahvistaminen. Luulemme, että myös tällä toimenpiteellä ja sillä, että hallitus nyt panostaa perusopetukseen, on vaikutusta. Mutta toki meidän on myös tehtävä enemmän, jotta jokainen lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja voi puhua hyvinvoinnista aikuisten kanssa riittävän ajoissa, Henriksson sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sara Seppänen Oppiminen tytöt toimenpiteet Anna-Maja Henriksson hyvinvointi Työrauha Peruskoulu Lapset ja nuoret hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liian idealistinen opetussuunnitelma paranee äidinkielen ja matematiikan lisätunneilla

Garedew vaatii jämäkkää puuttumista koulukiusaamiseen ja -väkivaltaan: “Hyssyttelyn aika on ohi”

Seppänen koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta: Mitä jos joka viikko kysyisimme lapsilta, onko kaikilla luokassa edes yksi kaveri?

Kännyköiden käyttöä kouluissa rajoitetaan – Koponen: ”Viimein muutkin kuin perussuomalaiset ovat heränneet”
Kännyköiden käytön rajoituksiin kouluissa on tulossa ennen vuoden loppua kiristyksiä. Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtajana toimiva Ari Koponen kannattaa täyskieltoa kännyköille kouluissa. Koponen painottaa kuitenkin maalaisjärkeä, ja lain tulee huomioida esimerkiksi erinäisten sairauksien aiheuttamat tarpeet kännykän käytölle.

Sara Seppänen kännyköiden käytöstä kouluissa: ”Meillä on käynnissä ihmiskoe lasten aivoilla”
Suomen vahva asema koulutuksen mallimaana on luisumassa yhä heikompaan suuntaan. Viesti etenkin peruskoulutuksen kentältä on voimistunut, ja ongelmat tuodaan näkyvämmin myös opetushenkilökunnan taholta esiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen odottaa uudelta opetusministeri Anders Adlercreutzilta nopeita tekoja mobiililaitteiden käytön rajoittamiseksi koulupäivän aikana.

Kansanedustaja Jaana Strandmanilta toimenpidealoite opiskeluhuollon tiedonsiirron ongelmista – oppilaiden tietojen turvallinen jakaminen ammattilaisten välillä vaikeaa tai lähes mahdotonta
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Päivän pointti: Antti Lindtmanilla on neljä vaihtoehtoa

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












