Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Helsingin kaupunki peruutti drag-lapsista kertovan dokumenttielokuvan – Antikainen: ”Helsingin kaupunki tuli lopulta järkiinsä”

14.04.2023 |14:59

Helsingin kaupunki oli aikeissa esittää tulevana lauantaina 15.4. Kulttuurikaappi-festareiden yhteydessä drag-lapsista kertovan dokumenttielokuvan. Tapahtuma olisi ollut kielletty alle 18-vuotiailta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan oli välttämätöntä, että näytös peruttiin, ja sille löytyy perusteita.

– Drag-show on aikuisille suunnattua viihdettä, eikä siihen tule sekoittaa lapsia millään tasolla, ei esittäjinä eikä katsojina. Ihmisoikeusaktivistit ovat Suomen ulkopuolella arvostelleet drag-lapsi-ilmiötä, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

– On äärimmäisen valitettavaa, että maailmalla jonkin verran levinnyt drag-lapsi-ilmiö yritetään nyt lanseerata Suomeen, ja yrityksen tekee vielä pääkaupunki Helsinki. Helsinki näyttää olevan tässä kohtaa Suomen heikoin lenkki. Lapsia tulee suojella, eikä lasten esiintyminen aikuisille tällaisen teeman kautta ole normaalia, Antikainen kritisoi.

Pääkaupunki taipui sosiaalisen median paineessa

Sosiaalisessa mediassa syntyi kohu aikeesta esittää dokumenttielokuva, ja lopulta Helsinki päätti perua tapahtuman.

– Jollei sosiaalisessa mediassa olisi syntynyt kova kohu aiheesta, olisiko Helsingin kaupunki todellakin esittänyt tämän hyvin kyseenalaisen dokumenttielokuvan? Antikainen kysyy.

– Helsingin kaupunki tuli lopulta järkiinsä ja peruutti näytöksen. Kysymys kuitenkin kuuluu, että jos aiheessa ei ole mitään vikaa, miksi Helsinki lopulta perui sen? Antikainen kysyy.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
5.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
8.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille

10.03.2026 |14:50

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää