Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Hevospelaaminen järjestetään jatkossa lisenssimalliin mukaan – Koponen: ”Hevosalaa on kuultu ja se näkyy”

11.11.2024 |17:49

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi, että hallitusohjelman mukaisessa uudessa rahapelijärjestelmässä myös hevospelaaminen siirtyy kilpailtuun lisenssimarkkinaan mukaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä perusteltuna ja oikeana hevosalan kannalta.

– Hevosalaa on kuultu ja se näkyy, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen.

Tulevaisuudessa valtion talousarvion kautta kohdennetaan tukea kasvatukseen, hevosalan toimijakohtaiseen neuvontaan ja kilpailujärjestelmän kehittämiseen sekä Suomen Hippos ry:lle, joka vastaa alan yleisestä kehittämistyöstä, antidopingvalvonnasta ja neuvonnasta.

Hevosalan toimijat kannattavat esitystä

Koponen huomauttaa, että alan rahoituksen perustana on ollut oman kilpailutoiminnan kulujen kattaminen totopelitoiminnan avulla. Monopolissa kulut ovat kiertäneet valtion kautta.

– Siirtymä lisenssimalliin tulee tehdä harkiten, jotta alalla on mahdollisuus kehittyä ja lisätä vetovoimaa, Koponen korostaa.

Koposen mukaan hallituksen esitys on saanut kannatusta hevosalan keskeisiltä toimijoilta. Esitys tuodaan eduskuntaan kevätkaudella 2025.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi