

Yhdysvaltojen oikeusministeri Merrick Garland.
Iran yritti palkkamurhata naisten oikeuksien keulakuvan New Yorkissa – apulaisoikeusministerin mukaan Iranin uhka on vakava
Yhdysvaltojen oikeusministeri Merrick Garland kertoi ministeriönsä tiedotustilaisuudessa, että kolme itäeurooppalaisen rikollisjärjestön jäsentä on pidätettynä iranilaisaktivisti Masid Alinejadin palkkamurhayrityksestä.
Miehet olivat suunnitelleet ja yrittäneet New Yorkissa asuvan toimittajan Masid Alinejadin tappamista vuoden 2022 heinäkuusta lähtien. Alinejad on tullut tunnetuksi #WomanLifeFreedom-kansannousun keulakuvana ja Iranin vallankumousta kannattavien mielenosoittajien äänenä. Alinejad on iranilainen maanpakolainen, ja hän on työskennellyt New Yorkissa vuodesta 2009.
Oikeusministeriön mukaan rikollisjärjestöllä on yhteyksiä Iraniin ja järjestöä syytetään myös rahanpesusta. Kaikki kolme syytettyä ovat kotoisin Iranin rajavaltiosta Azerbaidžanista.
– Tämänpäiväinen syyte paljastaa vaarallisen Iranin uhan kansalliselle turvallisuudelle, jonka aiheuttaa julma kansainvälinen rikollisryhmä. Se toimii roistovaltion turvasatamana. Tuo roistovaltio on Iranin islamilainen tasavalta, apulaisoikeusministeri Lisa Monaco sanoi tiedotustilaisuudessa, jossa syytteet paljastettiin.
Alinejad jatkaa taistelua
Yksi kolmesta miehestä oli pidätetty viime kesänä Brooklynissä, jossa Alinejad asuu. Miestä syytettiin ampuma-aseen hallussapidosta. Poliisi löysi hänen ajoneuvonsa takapenkiltä matkalaukun, jossa oli Norinco AK-47 -tyylinen rynnäkkökivääri ladattuna. Poliisi löysi autosta myös 66 patruunaa.
Oikeusministeriön perjantaina antaman lausunnon mukaan näiden kolmen miehen tehtävänä on ollut ainakin heinäkuusta lähtien toteuttaa Alinejadin murha. Hän on myös aiemmin ollut Iranin hallituksen uhkailu-, häirintä- ja sieppaussuunnitelmien kohteena. Esimerkiksi vuosina 2020 ja 2021 Iranin tiedusteluviranomaiset suunnittelivat Alinejadin sieppaamista.
Alinejad vannoi jatkavansa aktiivisuuttaan videolausunnossa, joka julkaistiin perjantaina pian sen jälkeen, kun oikeusministeriö tiedotti syytteistä:
– Haluan tehdä selväksi: en pelkää henkeni puolesta.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- roistovaltiot #WomaLifeFreedom Iranin tiedustelupalvelu Iranin vallankumous palkkamurha Lisa Monaco Masid Alinejad Merrick Garland Iranin islamilainen tasavalta kansallinen turvallisuus Azerbaidžan rikollisjärjestöt New York naisten oikeudet Iran
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koraanin poltto Tukholmassa johti mielenosoituksiin kautta muslimimaailman – Paludan aikoo jatkaa Turkin painostamista

Monikulttuurisessa Berliinissä kaoottinen ja verinen uusivuosi: Poliisiin ja pelastuslaitokseen iskuja raketeilla ja palopommeilla, useita loukkaantui vakavasti

Iran varoittaa Ranskaa Charlie Hebdon julkaisemista ajatollahin pilakuvista: ”Tämä ei jää ilman tehokasta vastausta”

Iran tuomitsi taas mielenosoittajia kuolemaan – syynä ”sota Jumalaa vastaan”

Khamenein hallintoa vastustavat iranilaiset opiskelijat vaativat Oulun yliopiston monimuotoisuuskoulutuksen perumista – taustalla kouluttajan isän ja veljen suhteet Iranin hallintoon
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














