

Isis-Sanna palasi jo Suomeen. Nyt perässä tulevat kaverit. / LEHTIKUVA
Isis-naisia lapsineen tulossa taas Suomeen – kurdihallinto pitää hallussaan vain raastupaan joutuvat terroristit
Kurdihallinto aikoo karkottaa syksyyn mennessä al-Holista ja muilta vankileireiltä kaikki Suomen, Ruotsin ja Norjan kansalaiset, joita vastaan ei ole löydetty riittäviä todisteita syytteiden nostamiseksi. Heidät karkotetaan eliniäksi kurdien itsehallintoalue Rojavesta.
Kurdien hallitsemalla alueella Syyriassa on edelleen vankileireillä 164 Pohjoismaiden kansalaista, joilla on tausta ISIS-terroristijärjestössä. Joukossa on 114 lasta, 36 naista ja 14 miestä. Kurdiviranomaiset ovat selvittäneet koko viime vuoden vangittujen Isis-epäiltyjen taustoja sen selvittämiseksi, ketkä joutuvat oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.
Kurdihallinto on saanut selvitystyössään apua kansainväliseltä Isis-järjestön vastaiselta koalitiolta.
”Radikalisoituneita ja uskossaan lujia”
– Olemme päässeet eteenpäin tutkimuksissamme mutta joidenkin kohdalla emme ole löytäneet riittäviä todisteita syytteen nostamiseksi. He muodostavat kuitenkin turvallisuusuhan ja siksi heidät karkotetaan kotimaihinsa, sanoo kurdien itsehallinnossa työskentelevä Shiyar Ali.
– Olemme tehneet kaikkemme selvittääksemme heidän taustansa parhaalla mahdollisella tavalla. Naisten ja miesten kohdalla työ on ollut hankalaa, koska kyseiset henkilöt ovat radikalisoituneita ja uskossaan lujia.
Ruotsin ulkoministeriö on jo ehtinyt ilmoittamaan, että maalla on velvollisuus ottaa vastaan kansalaisensa, joita vastaan ei ole nostettu syytteitä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansainvälinen koalitio Rojave tilannekuva Shiyar Ali al-Holin vankileiri Isis-palaajat turvallisuusuhka Kurdit Isis-naiset kalifaatti Kurdistan terrorismin uhka Pohjoismaat Radikalisoituminen ISIS Syyria Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Hallitusta kiinnostaa enemmän isisläisten oikeudet kuin suomalaisten turvallisuus – ”Käveleviä aikapommeja”

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: ”Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Hallitus junaili terroristit Suomeen salaa – PS: Ministerit valehtelevat, virkamiehet valehtelevat, kaikki valehtelevat, jotta maahan saa tuotua Isis-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä!

Mikään laki ei velvoittanut hallitusta auttamaan Isis-naisia Suomeen – kelkka kääntyi vuodessa

Poliisi tutkii valekuolleen irakilaisen turvapaikanhakijan juttua – vihreän sisäministerin suu meni suppuun eduskunnassa

Europol: Jihadististen terrori-iskujen määrä tuplaantui vuonna 2020 – tekijä useimmiten ”yksinäinen susi”

Reijonen: Ulkomaalaisista vangeista koituu Suomelle massiiviset kustannukset – mitä tekee hallitus?

Al-Holin leirillä olevien lasten omaiset haluavat nyt korvauksia Suomelta – YK:n lapsen oikeuksien komitealta hämmentävä ratkaisu

Antikainen: Miksi Suomi päästää kalifaatista palanneet terrorismin tukijat kuin koirat veräjästä?
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















