

LEHTIKUVA
Itäraja pysyy kiinni
Hallitus on uusinut päätöksensä itärajan rajanylityspaikkojen kiinni pitämisestä. Valtioneuvosto päätti jatkaa rajanylityspaikkojen kiinni pitämistä sekä kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämistä. Päätös on voimassa toistaiseksi.
Suomen ja Venäjän maarajan rajanylityspaikat ovat olleet suljettuja 15.12.2023 alkaen valtioneuvoston päätöksillä, joista viimeisin tuli voimaan 15.4.2024.
Kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty Suomen ulkorajoilla avoinna oleville lentoliikenteen ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille.
Välineellistetty maahantulo keskeytynyt
Päätöksillä ja rajaturvallisuuslain säätämisellä on saavutettu niillä tavoiteltu vaikutus, eli marraskuussa 2023 alkanut välineellistetty maahantulo Suomen itärajalla on toistaiseksi keskeytynyt. Välineellistetty maahantulo on yksi Venäjän keinoista painostaa Suomea ja Euroopan unionia.
– Suomen viranomaisten tietojen perusteella uhka ilmiön uudelleen käynnistymisestä ja laajentumisesta aiemmin koetulla tavalla on edelleen todennäköinen. Ilmiön jatkuessa se uhkaisi vakavasti Suomen kansallista turvallisuutta sekä yleistä järjestystä Suomessa, sisäministeriö tiedottaa.
Tilannetta arvioidaan yhteistyössä Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa. Päätös kumotaan tai sitä muutetaan, jos se ei ole enää välttämätön kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle aiheutuvan vakavan uhan torjumiseksi

Sisäministeri Mari Rantanen sanoo, että itäraja on pidettävä kiinni niin kauan kuin suomalaisten turvallisuus sitä vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rajaturvallisuuslain jatkaminen lähti lausunnoille – Rantanen: Välineellistetyn maahantulon uhka itärajalla edelleen korkea
Sisäministeriö on lähettänyt lausunnoille hallituksen esityksen väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi annetun lain (ns. rajaturvallisuuslaki) voimassaolon jatkamisesta 31.12.2026 asti. Lain tarkoituksena on torjua maahantulijoita välineellistämällä toteutettavaa Suomen painostamista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen kertoo välineellistetyn maahantulon uhan itärajalla olevan edelleen korkea.

Antikainen: Itärajan kautta tulleita turvapaikanhakijoita syyllistynyt vakaviin rikoksiin – vihervasemmisto haluaa pitää heitä hätääkärsivinä, kutsuu Suomeen lisää ja vastustaa edelleen rajalakia
Elokuusta 2023 alkaen itärajan kautta Suomeen tuli noin 1 300 kolmansien maiden kansalaista ennen kuin hallitus sulki rajan. Keskusrikospoliisi (KRP) on kertonut tulijoista uusia tietoja. Sen mukaan poliisi on kirjannut noin viisikymmentä rikosilmoitusta, joissa turvapaikanhakija on Suomessa epäiltynä rikokseen syyllistymisestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ei ole yllättynyt, mutta muistuttaa, kuinka jälleen kerran vihervasemmiston propaganda turvapaikanhakijoiden viattomuudesta ja hädästä on osoittautunut vääräksi.

Sisäministeri Rantanen: Itäraja pysyy kiinni niin kauan kuin suomalaisten turvallisuus sitä vaatii
Suomen itäraja on ollut suljettuna jo noin vuoden. Sisäministeri Mari Rantanen muistuttaa, että rajasulku perustuu kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvan uhan torjumiseen ja toimet perustuvat viranomaisarviointiin. - Meidän on oltava tyytyväisiä siihen, että toimet ovat olleet tehokkaita. Rajan tilanne on tällä hetkellä vakaa ja siltä osin Suomen turvallisuustilanne on hyvä, Rantanen sanoo.

Iltalehden kolumnisti pitää vain Suomen uutta käännytyslakia vaarallisena itärajalla – Antikainen: Kenen asiaa media ajaa?
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ottaa kantaa Iltalehden kolumniin, joka julkaistiin tällä viikolla. Antikaisen mukaan Iltalehti toistelee Kremlin mantroja toimittaja Mikael Shepelenkon kautta aikana, jolloin Venäjä käy aggressiivista hyökkäyssotaa pienempää naapuriaan vastaan, uhkailee naapureitaan ja rakentaa Suomelle pahan valtion roolia propagandansa kautta.

Rajaturvallisuuslaki saamassa jatkoa – sisäministeri Rantanen: ”Laki on toiminut juuri kuten toivoimmekin eli ennalta ehkäisevästi”
Sisäministeriö lähetti jo helmikuussa lausunnoille hallituksen esityksen rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamisesta vuoden 2026 loppuun saakka. Tällä hetkellä laki on voimassa tämän vuoden heinäkuuhun saakka. MTV:n uutisextrassa vieraillut sisäministeri Mari Rantanen toteaa, etteivät Venäjän uhka ja Suomen pitkäaikainen turvallisuusympäristön muutos ole toistaiseksi väistymässä.

Sisäministeri Rantanen rajaturvallisuuslaista: Kansallinen turvallisuus, torjuntatoimet ja ihmisoikeudet tasapainossa
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













