
PS ARKISTO
Jari Ronkainen: Puolustusmenojen nostaminen on ratkaisevaa Suomen turvallisuuden kannalta
Suomen puolustusmenot tullaan nostamaan kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta, ja puolustuskykyä vahvistetaan selkeästi Venäjän luoman turvallisuusuhan vuoksi. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Jari Ronkainen pitää päätöstä tärkeänä ja välttämättömänä toimena Suomen turvallisuuden takaamiseksi.
– On ensiarvoisen tärkeää, että Suomi varautuu nykyistä vahvemmin Venäjän uhkaan. Puolustusmäärärahojen kasvattaminen kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta on oikea ratkaisu, jotta voimme ylläpitää riittävää puolustuskykyä nykyisessä turvallisuustilanteessa, toteaa Jari Ronkainen.
Jalkaväkimiinat kustannustehokas puolustusratkaisu
Osana puolustuksensa vahvistamista Suomi tulee myös irrottautumaan Ottawan sopimuksesta, joka kieltää muun muassa jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin ja tuotannon.
– Suomella on noin 1 340 kilometriä rajaa Venäjän kanssa. Pelkät henkilöstöresurssit eivät yksin riitä turvaamaan rajamme valvontaa kriisitilanteessa. Siksi onkin elintärkeää, että Puolustusvoimilla on kaikki tarvittavat välineet ja keinot käytettävissään tosipaikan tullen. Meidän ei missään nimessä tulisi antaa etumatkaa Venäjälle tilanteessa, jossa olisimme itse puolustautujan roolissa, Ronkainen korostaa.
– Jalkaväkimiinat ovat erittäin tehokas ase puolustautujan näkökulmasta. Miinoilla voidaan hidastaa vihollisen etenemistä, ohjata sitä ennalta määrättyihin puolustuslinjoihin ja näin parantaa puolustuskykyämme. Jalkaväkimiinat ovat ennen kaikkea kustannustehokas puolustusratkaisu, eikä miinojen luomaa pelotevaikutusta pystytä täysipainoisesti muilla konsteilla korvaamaan, painottaa Ronkainen.
Suomen Uutiset
Lue myös
Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta – Antikainen: ”Suomi on tehnyt tärkeän päätöksen kansallisen turvallisuuden puolesta”
Perussuomalaiset iloitsevat hallituksen aikeista ottaa jalkaväkimiinat takaisin käyttöön – ministeri Ranne: ”Erinomainen päätös”
Miko Bergbom kiittää hallitusta: ”Jalkaväkimiinat ovat kustannustehokkain keino parantaa Suomen puolustusvalmiutta ja pelotevaikutusta”
Vigelius: Vahva talous olennainen osa Pohjoismaiden yhteistä puolustuskykyä
Hallitus haluaa jalkaväkimiinat takaisin – Elomaa: ”Perussuomalaiset on kannattanut tätä järkipäätöstä jo pitkään”
Junnila: Tämä ei ole aprillia – jalkaväkimiinat palaavat
Hallitus valmistelee jalkaväkimiinojen kiellon purkua – Purra: ”Tämä on aina ollut perussuomalainen linja”
Hallitus kertoo ennennäkemättömistä satsauksista maanpuolustukseen – Purra: Ilman uskottavaa puolustusta ei meillä ole julkista talouttakaan
Hallituksen tiedotustilaisuus ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – Purra ja Orpo suorassa lähetyksessä kello 14 alkaen
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ottawan miinakieltosopimus yhteinen raja puolustusmenot puolustusmäärärahat miinakielto pelotevaikutus puolustuskyky turvallisuusuhat kriisitilanteet Puolustusvoimat Jari Ronkainen Jalkaväkimiinat Turvallisuus Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaiset iloitsevat hallituksen aikeista ottaa jalkaväkimiinat takaisin käyttöön – ministeri Ranne: ”Erinomainen päätös”
Ministeri Lulu Ranne ja lukuisat perussuomalaisten kansanedustajat ottavat ilolla vastaan hallituksen päätöksen ajaa perussuomalaisten jo vuosia ajamaa miinakiellon purkamista.

Miko Bergbom kiittää hallitusta: ”Jalkaväkimiinat ovat kustannustehokkain keino parantaa Suomen puolustusvalmiutta ja pelotevaikutusta”
Suomen puolustusmäärärahoja tullaan lisäämään merkittävästi, ja puolustuskykyä vahvistetaan vastaamaan Venäjän luomaa uhkaa. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Miko Bergbom pitää päätöksiä välttämättöminä.

Hallitus haluaa jalkaväkimiinat takaisin – Elomaa: ”Perussuomalaiset on kannattanut tätä järkipäätöstä jo pitkään”
Kansanedustaja Kike Elomaa on tyytyväinen, että hallitus käynnistää valmistelut jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.

Junnila: Tämä ei ole aprillia – jalkaväkimiinat palaavat
Suomi valmistautuu irtautumaan Ottawan sopimuksesta ja aikoo palauttaa halvan ja tehokkaan puolustusaseen. Asian selvitystyö on nyt valmistunut. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila pitää päätöstä välttämättömänä.

Suomen Perustan Taloustutkimukselta tilaama kyselytutkimus: Enemmistö suomalaisista kannattaa irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta
Ajatuspaja Suomen Perustan Taloustutkimukselta tilaama kyselytutkimus paljastaa, että yli puolet suomalaisista haluaa Suomen irtautuvan jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









