

YLE, FACEBOOK
Jiri Keronen: Tämän takia Nasima Razmyar ja Li Andersson ovat niin suuttuneita koulukoneen tietojen julkaisemisesta
Espoossa asuva somevaikuttaja Jiri Keronen (ps.) kertoo arvionsa siitä, miksi vasemmisto on niin suuttunut Ylen koulukoneen tietojen julkaisusta.
Keronen kirjoittaa koulukoneesta paljastuneen muun muassa se, että huonommat oppitulokset korreloivat vieraskielisten lasten määrään. Tämä ei Kerosen mukaan tietenkään tullut yllätyksenä kenellekään, joka on perehtynyt maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin Suomessa ja muualla Euroopassa.
”Ongelma ei ole syntynyt siitä, että Yle jakaa julkisista lähteistä selviävää informaatiota kansalaisille, vaan se on syntynyt näiden poliitikkojen omista tietoisista valinnoista.”
– Sen sijaan, että poliitikot olisivat suhtautuneet asiaan järjellä, katsoneet numeroita ja yrittäneet miettiä, mistä ne kertovat ja mitä ne tarkoittavat, päättivät asiasta vastuulliset poliitikot ryhtyä syyttämään Yleä mauttomuudesta ja vastuuttomuudesta, Keronen kirjoittaa.
– Hyviä esimerkkejä tarjoavat vaikkapa Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar sekä opetusministeri Li Andersson, eli juuri ne kaverit, joilla on valtaa tähän asiaan.
Kerosen mielestä on täysin selvää, että tietyistä kulttuuripiireistä tulevat ihmiset ovat aiheuttaneet monissa kouluissa levottomuutta, rikollisuutta, väkivaltaa, turvattomuutta ja heikkeneviä oppiympäristöjä.
– Ongelma ei ole syntynyt siitä, että Yle jakaa julkisista lähteistä selviävää informaatiota kansalaisille, vaan se on syntynyt näiden poliitikkojen omista tietoisista valinnoista.
– Ei ole myöskään mahdollista, etteivätkö nämä poliitikot olisi tienneet, mihin heidän monikulttuurisuus- ja väestönvaihtokokeilunsa johtavat. Tämä asia on kerrottu heille jo kauan sitten ennakkoon ja heillä on ollut saatavilla kaikki tieto, data ja ulkomailla saatu kokemus. He eivät ole voineet olla tietämättä, mihin heidän ideologisen projektinsa lopulta johtaa. He eivät vain ole välittäneet siitä. Poliitikot ovat siis olleet valmiita uhraamaan suomalaiset lapset päästäkseen lähemmäksi unelmaansa monikulttuurisesta Suomesta.
– Tämä tieto heidän toimintansa seurauksista myös selittää, miksi he ovat niin suuttuneita tiedon julkaisemisesta. He eivät aidosti usko itsekään, että monikulttuurisuus olisi rikkautta tai että kukaan pitäisi sitä rikkautena.
– Jos monikulttuurisuus olisi rikkautta, ihmiset nimenomaan haluaisivat lapset monikulttuurisiin kouluihin ja näiden koulujen oppimistulokset olisivat muita parempia. Ihmiset kuitenkin haluavat lapsensa pois monikulttuurisista kouluista ja noiden koulujen tulokset ovat keskivertoa huomattavasti heikompia.
Aiheeseen liittyviä twiittejä:
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ylen koulukone herätti tulikuuman keskustelun koulujen tilasta – Opetushallitus vaatii muiden ohella sensuroimaan kiusalliset tiedot, mutta mikä olikaan viraston pääjohtajan tausta?

Mari Rantanen kysyy hallitukselta koulukoneesta: Kuka yritti sensuroida koulukohtaisten tietojen julkaisemisen?
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää















