

LEHTIKUVA
Jouluparaatin osallistujien yli ajanut mies on musta räppäri, jolla on pitkä rikosrekisteri – valtamedia levittää omaa teoriaansa teon tahallisuudesta
Waukeshan kaupungissa viisi ihmistä autollaan tappanut ja kymmeniä haavoittanut mies on tunnistettu. Hän on musta räppäri, jonka biisien sanoitukset hehkuvat vihaa erityisesti poliiseja kohtaan. Valtamedia ei juurikaan uutisoi miehen valkoisia kohtaan lietsomasta vihasta, vaan pyrkii keksimään lieventäviä selityksiä sille, miksi hän ajoi autollaan väkijoukkoon.
Wisconsinin joulukulkueeseen ajanut mies on tunnistettu, kertoo CNN. Hän on 39-vuotias Darrell Edward Brooks. Brooks on musta amatööriräppäri, jonka pitkä rikosrekisteri kattaa koko hänen aikuisikänsä.
Darrell Brooks on aiemmin tuomittu useista pahoinpitelyistä, huumeiden hallussapidosta, ampuma-aserikoksista, poliisin vastustamisesta sekä alaikäisen tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raskaaksi saattamisesta. Hänestä on pidätysmääräys Nevadan osavaltiossa, koska rekisteröitynä seksuaalirikollisena hänen olisi pitänyt ilmoittaa muuttavansa toiseen osavaltioon.
Pari viikkoa sitten Brooks pääsi tuhannen dollarin takuusummaa vastaan vapaalle jalalle odottamaan oikeudenkäyntiä, jossa häntä syytetään lapsensa äidin pahoinpitelyistä. Brooks oli lyönyt ex-naisystäväänsä ja myöhemmin ajanut tämän päälle autollaan huoltoaseman pihalla. Nyt syyttäjä myöntää, että tuhannen dollarin takuu oli naurettavan pieni rikosten vakavuuteen nähden.
Ei ollut takaa-ajettuna
Juuri ennen jouluparaatiin tekemäänsä tuhoisaa iskua Brooks oli ollut mukana jonkinlaisessa välikohtauksessa, jossa oli mahdollisesti käytetty veistä. Jotkut mediat kehittivät tästä teorian, että Brooks olisi ajanut joulukulkueen sekaan eksyttääkseen häntä seuranneet poliisit ja että kulkueen osallistujien päälle ajaminen ei olisikaan ollut tahallista.
Suomessa esimerkiksi Yle ja Iltalehti ovat levittäneet tätä pakenemisteoriaa. Iltalehden mukaan Brooks ”lähti autolla karkuun kovaa vauhtia ja ajo päättyi keskelle väkijoukkoa”. Waukeshan poliisipäällikkö Dan Thompsonin mukaan mitään takaa-ajoa ei kuitenkaan ollut. Poliisi ei edes ehtinyt väitetyn veitsitappelun tapahtumapaikalle.
Viisi kuollutta ja 48 loukkaantunutta
Nyt Brooks joutuu syytteeseen viidestä murhasta. Iskussa kuolleet olivat kaikki ikäihmisiä. Iältään 52-81-vuotiaat uhrit olivat mukana Milwaukeen tanssivat isoäidit -nimisessä ryhmässä, joka esiintyy erilaisissa paraateissa.
Loukkaantuneista parikymmentä oli lapsia. Osa sairaalaan joutuneista on yhä kriittisessä tilassa.
Poliisin mukaan kyseessä ei ollut terroriteko. Alustavassa tutkinnassa ei myöskään ole löydetty viitteitä siitä, että teko olisi liittynyt Kyle Rittenhousen äskettäin saamaan vapauttavaan tuomioon.
Räppäsi vihaa valkoisia kohtaan
BLM-mellakoihin erikoistunut tutkiva toimittaja Andy Ngô kertoo, että MathBoi Fly -taiteilijanimellä räppäävä Brooks oli Facebook-tilillään muun muassa syyttänyt poliiseja siitä, että poliisit usuttavat valkoisia ajamaan mustien BLM-mielenosoittajien päälle. Brooks itse on toteuttanut tällaisen teon ainakin kerran aikaisemmin, sillä häntä odottaa syyte lapsensa äidin yliajosta.
Toisessa Facebook-päivityksessään Brooks eli MathBoi Fly kirjoittaa valkoisten ihmisten tyrmäämisestä. Hän yllyttää fanejaan tyrmäämään erityisesti vanhoja valkoisia ihmisiä. Kaikki Brooksin sosiaalisen median tilit on yliajon jälkeen suljettu.
Brooksin sanoitukset heijastelevat yleistä vihaa valkoisia ihmisiä ja etenkin poliiseja kohtaan. Yhdessä biisissään hän jopa kutsuu itseään terroristiksi.
Waukeshan poliisipäällikkö Dan Thompson ei pidä Brooksin tekoa terrori-iskuna. Hän ei myöskään näe teolla yhteyksiä Rittenhousen tuomioon tai BLM-mellakoihin. Vuonna 2020 George Floydin kuoleman johdosta pidetyssä mielenosoituksessa poliisipäällikkö Thompson – joka on itse musta – piti mielenosoittajille puheen ja hänen johtamansa poliisit polvistuivat Floydin muistoa kunnioittaakseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Andy Ngo Dan Thompson räp-musiikki Darrell Brooks Kyle Rittenhouse jouluparaati Waukesha gangsta-rap George Floyd
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Aktivistien tilipäivä – väärillä väitteillä ratsastava Black Lives Matter takoi puolessa vuodessa 10 miljardia dollaria

Brittikoomikko kuvaa nasevasti, miten politisoitunut, ristiriitainen viestintä on omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta asiantuntijatietoon

Kirjarovioita, käsi pystyssä marssimista, rotuerottelua – Tämän päivän ”suvaitsevaisuus” muistuttaa kovasti 1930-luvun totalitaristista Saksaa

Halla-ahon puhe meni Ohisalon tunteisiin: Sisäministeri kirjoittaa outoja someväitteitä vähemmistöryhmien kimppuun hyökkäämisestä ja terrorismista – omatkin seuraajat oikovat virheitä

Woketusta Chicagossa: Museo antoi potkut oppailleen liiallisen valkoisuuden takia

Saksassa raaka kebabsota klaanien välillä – alekebab johti veritekoihin

Woketus huipussaan – USA:n yliopistot tarjoavat tukea Rittenhouse-tuomiosta traumatisoituneille opiskelijoille

Kyle Rittenhouse Tucker Carlsonin haastattelussa: ”Kyse oli oikeudesta puolustaa itseään”

”Edistykselliset” demokraatit kuoppaamassa Defund the Police -ohjelmansa rikollisuuden riistäydyttyä käsistä
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















