

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström, arkistokuvaa. Oikealla Nitin Soodin twiitti. / LEHTIKUVA
Julkisen sanan neuvostoon vihreä hyökyaalto – samalla ovenavauksella sisään transaktivisti ja Voima-lehden kustannuspäällikkö
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström saa tuekseen roiman määrän uusia vihreitä. Grundströmin aisapareina huhkivat jatkossa kansanedustaja Jani Toivolan (vihr.) avustajana toiminut transaktivisti Nitin Sood (vihr.) sekä Voima-lehden kustannuspäällikkö, vihreiden kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantanen.
JSN:n aiemmin valittujen jäsenten joukossa on muun muassa Maria Swanljung, joka kertoo CV:ssään toimineensa presidenttiehdokas Pekka Haaviston (vihr.) vaalikampanjassa ja suunnitelleensa kampanjan mediastrategiaa. Swanljung toimii tällä hetkellä yhdenvertaisuusvaltuutetun tiedottajana. Swanljungin twiittivirta kertoo täysin avoimesta ja jatkuvasta politikoinnista ja vihreiden sekä vasemmistoliiton kärkihahmojen kannanottojen täysin kritiikittömästä toistelusta.
JSN:n puheenjohtajana toimiva Elina Grundström on itse puoluelehti Vihreän Langan entinen päätoimittaja.
Julkisen sanan neuvosto ei mainitse uusien tai aikaisempien jäsentensä poliittista taustaa nimitysuutisessaan.
Nettihöyrypäästä ylin journalistinen tulkitsija?
Erityistä kummastusta on sosiaalisessa mediassa aiheuttanut Nitin Soodin valinta. JSN kertoi uusia yleisön edustajia hakiessaan vaativansa ”hyvää eettistä harkintakykyä ja kykyä perustella mielipiteitään.”
Sood on herättänyt huomiota Twitterissä suorasukaisilla ja journalistisen tasapuolisuuden kannalta vähintäänkin kyseenalaisilla lausunnoillaan. Muutamia esimerkkejä:
Sood väittää, ettei vammaisen lapsen vanhempi saa puhua lapsensa yhteisön puolesta:
https://twitter.com/nnsood/status/1069223996372238336
Sood pitää ongelmallisena, että Turun Sanomat levittää Miesten tasa-arvo ry:n kannanottoa:
https://twitter.com/nnsood/status/1050710734768877568
Medialta on ”täysin vastuutonta” antaa Miesten tasa-arvo ry:lle tilaa:
https://twitter.com/nnsood/status/1050709176924672000
Soodin mukaan Helsingin Sanomien toimittajan Anne-Mari Sipilän feminismi on ”ajoittain valkoista ja transfobista”. Sitä tulee varoa.
https://twitter.com/nnsood/status/1046340818683006976
HS “ilmentää rasismia”.
https://twitter.com/nnsood/status/1010423415688310785
Turkulainen-lehti “väheksyy romanien kokemaa syrjintää”:
https://twitter.com/nnsood/status/1000006269074329606
Suomen Uutiset kertoi aiemmin, että Sood löysi rasismia jopa SPR:n rasismia vastustavasta kampanjasta.
JSN on journalistisen alan ylin eettinen valvoja. Suomen Uutiset ei siihen kuulu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Anne-Mari Sipilä Maria Swanljung Elina Grundström Tuomas Rantanen Nitin Sood Pekka Haavisto Jani Toivola
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


JSN:stä kuuluu kummia – SK: puheenjohtaja yritti torpata eriäviä mielipiteitä

Atte Jääskeläisen eroa edeltänyttä JSN-päätöstä tekemässä ollut neuvoston jäsen: Puheenjohtaja painosti yksimielisiin päätöksiin

Ammattitoimittajatkaan eivät enää pysy kärryillä sensitiivisen puheen vaatimuksista -”Väärinsukupuolittaminen on väkivaltaa”

Julkisen sanan neuvosto ja Journalistiliitto suojelevat syytteen saanutta faktantarkistajaa – ei sanaakaan kunnianloukkauksesta, kääntävät keskustelun ”toimittajien häirintään”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














