

LEHTIKUVA
Junnila vaatii hallitusta luopumaan ulkonaliikkumiskielloista: ”Hallituksen on vedettävä esitys pois”
Eduskunnassa patistetaan hallitusta luopumaan suunnitelmista ulkonaliikkumiskielloille. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan toimenpidealoitteen mukaan tartunnat ja kuolleisuus joka tapauksessa laskevat rokotusten etenemisen vuoksi, ja esitettyjen keinojen tehokkuus suhteessa ihmisille ja yrityksille aiheutettuun vahinkoon on kohtuutonta.
– Esimerkkejä ulkonaliikkumisrajoituksista löytyy monesta muusta EU-maasta ja ympäri maailmaa. Yhteistä näillä kaikilla on se, etteivät ne ole juurikaan lieventäneet taudin leviämistä. Suunnitellut rajoitustoimet ovat täysin ylimitoitettuja nykytilanteessa, jossa tehohoidossa on 54 ihmistä ja tartuntojen määrät jo muutenkin laskussa. Perustuslakivaliokunnan tuore kanta vahvistaa tätä näkemystä, ja rajoitukset tulisikin kohdistaa tartuntalähteisiin, kertoo kansanedustaja Vilhelm Junnila.
Rokotusten lisääntyessä tartunnat vähenevät nopeasti
THL:n julkaisemien tietojen mukaan maanantaina 29.3. Suomessa oli ensimmäisen koronavirusrokotteen saanut 843 706 henkilöä ja toisen annoksen 88 547 henkilöä. Alun hitauden jälkeen myös rokotteita saapuu maahan aiempaa enemmän: THL:n arvion mukaan 13. viikolla rokotteita saapuisi 283 000 kappaletta, 14. viikolla 181 000 ja 15. viikolla 228 000 kappaletta.
Lisäksi THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio arvioi Ilta-Sanomien haastattelussa 29.3. toimitusten hiljalleen kiihtyvän niin, että kuukauden päästä rokotetta tulisi jo 450 000 annoksen viikkotahtia. Kuukausitasolla tämä tietää yli 1 500 000 annosta.
– Rokotusten mallimaana pidetystä Israelista nähdään hyvin, että rokotusten lisääntyessä koronasta aiheutuvat kuolemat laskivat nopeasti 15–20 % viikkotahtia, ja uudet tartunnat vähenivät tammikuun lähes 60 000 uudesta viikoittaisesta tapauksesta muutamaan tuhanteen maaliskuun loppuun tultaessa, Junnila täsmentää.
Taloudelliset vaikutukset valtavia
Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan liikkumisrajoitus toisi viikossa pelkästään pääkaupunkiseudun kaupoille miljardin euron menetykset liikevaihtoon.
– Pelkästään talouden kannalta on harkitsematonta ehdottaa kyseisiä toimenpiteitä. Varsinais-Suomen alueellisen koronaryhmän mukaan alueellisille rajoituksille ei ole edes tarvetta. Hallituksen tuleekin vetää esityksensä takaisin ja jatkaa pandemian hoitoa inhimillisemmillä ja tehokkaammilla työkaluilla, Junnila perustelee.
Toimenpidealoitteen voi allekirjoittaa vielä torstaina klo 16:een mennessä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkonaliikkumiskielto koronarokote liikkumisrajoitukset koronaepidemia pandemian talousvaikutukset toimenpidealoite Vilhelm Junnila
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri vaatii tolkkua koronatoimiin: ”Pidän ulkonaliikkumiskieltoa täysin kohtuuttomana”

Ranne: Perusoikeuksia ei voi rajoittaa epämääräisesti kaiken varalta

Perussuomalaiset Naiset huolissaan koronarajoitusten vaikutuksista: ”Käsissämme on inhimillinen kriisi”

Liikkumista rajojen sisällä ei voi radikaalisti rajoittaa, jos rajat vuotavat – Purra: ”Rajojen yli tulee edelleen virusta”

Junnila ja Koskela: VTV palautettava hoitamaan perustehtäväänsä
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää