

LEHTIKUVA
Juuso: On epäoikeudenmukaista, että Suomi maksaa Schengen-alueen itäisen maarajan valvonnan yksin
Suomen itäinen maaraja on pisin Schengen-alueen yhtenäinen ulkoraja. Suomi käyttää nyt itäisen maarajan valvontaan noin 150 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi EU:n komissio suosittaa kesäkuussa 2018 tekemänsä tarkastuksensa perusteella Suomea vielä lisäämään rajavalvontahenkilöstöä ja parantamaan teknistä valvontaa itärajalla, mikä tulee lisäämään kustannuksia.
Frontex on Euroopan raja- ja meriturvallisuusvirasto, jonka tehtävänä on auttaa Schengen-alueen ulkorajamaita valvomaan maansa ulkorajoja. Suomi osallistuu Frontexin kustannuksiin noin 4,65 miljoonalla eurolla vuodessa.
Frontex voi komission päätöksellä tarvittaessa lähettää jäsenvaltioistaan toimihenkilöitä ja rajavalvontakalustoa auttamaan toisen jäsenmaan ulkorajavalvonnassa ja Suomi on maksuosuutensa lisäksi velvollinen osallistumaan näihin operaatioihin. Niistä EU korvaa vain osan. Rajavartiolaitokselle jää maksettavaa noin 1,5 miljoonaa euroa vuosittain.
Suomen rahoitusosuuteen saatava muutos
Rajavartiolaitoksen esikunnan mukaan Suomen velvollisuudet Frontexille ovat kasvamassa.
– Näyttää siltä, että Suomi maksaa oman itärajansa eli Schengen alueen ulkorajan valvonnan käytännössä yksin sillä Suomi saa siihen EU:lta vähemmän tukirahaa kuin mitä Suomi maksaa Frontexille muiden Schengen-alueen ulkorajojen valvonnasta. Tämä ei voi olla oikeudenmukaista, Suomen rahoitusosuuteen täytyy saada muutos, vaatii perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso.
Kaikilla jäsenvaltioilla ei ole valvottavia ulkorajoja, eivätkä rajat ylittävät liikennevirrat vaikuta niihin samalla tavoin. EU pyrkii rahastojensa avulla korvaamaan osan niille jäsenvaltioille aiheutuvista kustannuksista, joiden rajat ovat myös EU:n ulkorajoja.
EU korvaa vain murto-osan kustannuksista
Suomelle EU korvaa hankekohtaisesti pitkän ulkorajan valvonnasta vain noin 3-5 miljoonaa euroa vuodessa, mikä on vain murto-osa todellisista 150 miljoonan euron vuotuisista kustannuksista.
– Suomen kohdalla korvauksia on saatava oikeudenmukaisemmiksi. Suomen rajavalvontavastuu on suuri. Valtioneuvosto on aiemmin kiinnittänyt itsekin asiaan huomiota eduskunnalle antamassaan kirjelmässä. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut, toteaa Juuso.
Juuso on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle asianomaisen ministerin vastattavaksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: EU:n uusi siirtolaismenettely avoin kutsu turvapaikkashoppailijoille

Juuso: Lisää resursseja valvontaan – salakuljetuksen vastaista työtä on tehostettava Tornion tullissa ja länsirajalla

Antikainen: Sisäministeri Ohisalo keskittyköön päästöjen vähentämiseen hoitamalla työnsä

Purra: Ruotsi ja Tanska valvovat rajojaan, Suomi vaatii lisää avoimuutta

Halla-aho: Schengen-järjestelmää pitäisi uudistaa niin, että laittoman siirtolaisuuden torjunnasta tulisi laillinen peruste palauttaa sisärajavalvonta
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















