

SUOMEN UUTISET
Juvonen: Digi ja vanhus eivät kuulu yhteen – ”Sipilän nuori hallitus elää väärää todellisuutta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kolmen miljardin sote-säästöpuheita järjettöminä. Säästöjä haetaan muun muassa vanhustenhoidosta digipalveluja kehittämällä.
Hoitaja tulee lankoja pitkin
Sote-säästöt on nimetty ”kustannusten jarruttamispotentiaaliksi” (Iltalehti 24.5.2018).
– Sipilän ja hallituksen puheet ovat täysin vieraalta planeetalta. Vanhus ja digi eivät kuulu yhteen. Vanhustenhoidosta kaavaillut säästöt karmaisevat. Kotihoitajan fyysisen käynnin sijaan vanhukselle esitetään ”virtuaalihoitajaa”, joka kävisi puhelinlankoja pitkin vanhuksen luona.
– Sipilän nuori hallitus elää väärää todellisuutta, jossa vanhuuden vaivat ovat vieraita. Biologiaa vastaan ei voi taistella loputtomiin. Ihminen vanhenee, raihnaistuu, tarvitsee apua liikkumiseen ja jokapäiväiseen arkeen. Tulee sairauksia. Harva meistä kaatuu saappaat jalassa, Juvonen muistuttaa.
”Tilanne on täysin absurdi”
Vanhusten määrä kasvaa Suomessa päivä päivältä. Samalla yhä useampi ikääntynyt hoitaa läheistään omaishoitajana.
– Suomalaisissa kodeissa eletäänkin ikäihmisten hoiva-arkea, mutta valitettavasti se ei näy sote-laskelmien tekijöille, Juvonen kritisoi.
– Kotihoidon resurssit ovat jo nyt puutteelliset ja yhä huonokuntoisempi ikääntynyt ohjataan omaan kotiin asumaan. Paikkaan, jossa ei minkään järjen mukaan edes olisi mahdollisuuksia selvitä yksin. Ja tätä yksinäisyyttä ja raihnaisuutta korjaamaan Sipilän hallitus ja Hetemäen muistio tarjoaa virtuaalihoitajaa ja digikuntoutusta. Tilanne on täysin absurdi.
Juvosen mielestä kansanedustajien ei tule hyväksyä tällaista suuntaa, vaan heidän on ryhdyttävä digikapinaan vanhusten puolesta.
Taas pienipalkkaisimmilta leikataan
Hetemäen sote-muistion vision mukaan vanhustenhoidon säästöt haetaan tiedon ja teknologian saralta. Tämä vanhustenpalveluja ja kotikäyntejä virtuaalisesti, jossa hoitajien kotikäyntejä ja kuntoutusta korvataan puhelimella ja tietokoneella.
– Virtuaalikäynneillä korvataan 20-40 kotihoitajan kotikäyntiä vuorokaudessa eli suoraan sanottuna se tarkoittaa hoitajista eli niistä kaikkein pienipalkkaisimmista leikkaamista. Äkkiseltään laskettuna 20-40 kotikäyntiä vastaa 4 -8 hoitajaa. Millainen hallintohimmeli ja organisaatio johtohenkilöineen mahtaakaan rakentua kaiken muun soten ympärille? Voisiko tuon organisaatiokakkaran hintalappuineen esittää meille? Olisiko sieltä säästettävää? Juvonen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS:n Arja Juvonen vanhusten surkeasta kotihoidosta: tarvitaan ministerin mahtikäsky

Juvonen: Haetaanko sote-säästöt ikääntyvistä ja vanhuksista?

Juvonen: Brutaalit säästöt tulossa vanhustenhoitoon – hoitajien kotikäyntien tilalle ”virtuaalihoitajat”

Juvonen: Oikeusasiamies ei riitä vanhustenhoidon valvontaan, tarvitaan alueelliset ja matalan kynnyksen vanhusasiamiehet

Perussuomalaiset Naiset: Turvalliset pankkipalvelut ikäihmisille ovat ihmisoikeuskysymys
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














