

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juvonen: Kotimainen rokotetuotanto osaksi huoltovarmuutta
Kansanedustaja Arja Juvonen kannattaa THL:n johtaja Markku Tervahaudan ajatusta siitä, että Suomessa pitäisi harkita rokotetuotantoa joko yksin tai yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa.
– Oma rokotetuotanto ja teknologia on tuotava osaksi Suomen huoltovarmuutta. Huoltovarmuuden kannalta emme saa epäonnistua enää koskaan. Siihen kuuluvat mm. lääkkeet ja suoja- ja hoitotarvikkeet, mutta myös kyky puolustaa kansaamme rokottesiin liittyvällä osaamisella ja omavaraisuudella, Arja Juvonen sanoo.
– Jätin asiasta toimenpidealoitteen jo vuosi sitten toukokuussa. Asia oli jo silloin ajankohtaista selvittää. Jos asia olisi silloin heti otettu käsittelyyn, voisimme olla jo pitkällä. Oppositiosta on tullut koko ajan hyviä esityksiä koronakriisin kukistamisen ja koronan vaikutusten minimoimiseen, mutta koska ne ovat oppositiosta, hallitus ei niitä välitä kuulla. Hallituksen ennakointilinja ontuu pahasti.
Suomen rokotetuotanto ajettiin tylysti alas
Juvonen muistuttaa, etyä Suomella oli omaa rokotetuotantoa yli sadan vuoden ajan, mutta tuotanto ajettiin alas vuonna 2003.
– Oman tuotannon ylläpitoa pidettiin pienelle valtiolle liian kalliina vaihtoehtona, mutta jo muutama vuosi myöhemmin sikainfluenssarokotteen yhtäkkinen globaali kova kysyntä ja rokotteen saatavuusongelmat osoittivat kotimaisen tuotannon tärkeyden myös huoltovarmuuden näkökulmasta.
Tuotanto mahdollista käynnistää nopeasti
Juvonen vuoden takaisessa toimenpidealoitteessaan, että koronarokotteesta tulee valmistuessaan olemaan kova kysyntä, ja onkin mahdollista, että jos jäämme odottamaan valmista rokotetta globaaleilta markkinoilta, jäämme ostotilanteessa muiden maiden jalkoihin.
– Yle uutisoi (8.5. 2020), että suomalaisprofessoreilla on kehitettynä lähes valmis koronavirusrokote, ja Suomesta löytyy useampikin rokotetuotantoon sopiva yritys, joissa tuotanto on käynnistettävissä nopeastikin. Asiantuntijat ovat arvioineet tuotantokapasiteetin riittävän jopa koko maan tarpeisiin, Juvonen huomauttaa.
Juvonen on uusinut toimenpidealoitteensa ja tehnyt myös kirjallisen kysymyksen liittyen kotimaisen rokotetuotannon käynnistämiseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Euroopan komission puheenjohtaja von der Leyen myöntää viimein: EU:n rokoteohjelmassa on tehty virheitä

Meri: Kotimainen rokotetutkimus osa huoltovarmuutta- ”Maskifarssissa näimme, miten kalliiksi tulee tilata terveyttä suojaavia tarvikkeita kesken globaalin kriisin”

Juvonen: Kotimainen rokotetuotanto käynnistettävä nopeasti uudelleen – koronaviruksen tappamiseen resurssit

Junnila vaatii Suomea mukaan First Movers -maiden rokoteyhteistyöhön: ”Aikooko Suomi Tanskan tavoin liittyä?”

Kotimaisesta nenäsumutteena annettavasta koronarokotteesta voisi tulla vientimenestys – Juvonen: ”Missä viipyy valtion rahoitus?”

Reijonen huolissaan rokoteaikatauluista: ”Paluu normaaliin karkaa koko ajan kauemmaksi”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.














