

LEHTIKUVA
Kaksoiskansalaisuuksia myönnetty hälyttävää vauhtia – Ronkainen: ”On syytä harkita vakavasti kaksoiskansalaisuuteen liittyvien lakien muuttamista”
Tilastokeskuksen mukaan kaksoiskansalaisten määrä on viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana jopa kolminkertaistunut noin 50 000:sta liki 160 000:een. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokuntavastaava Jari Ronkainen vaatii, että asialle on tehtävä jotakin.
– On syytä harkita vakavasti kaksoiskansalaisuuteen liittyvien lakien muuttamista, jos viranomaisten paremmalla harkinnalla ei päästä parempaan lopputulokseen, sanoo Jari Ronkainen.
– Suomenhan ei ole minkään kansainvälisen sopimuksen mukaan pakko myöntää kaksoiskansalaisuuksia. Voi hyvin kysyä, miksi edes pitäisi?
Hallitusohjelma tukee muutosta
Ronkaisen mukaan varsinkin tässä nykyisessä kiristyneessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa voimme ihan hyvästä syystä kysyä kaksoiskansalaisten itsensä lojaalisuuden perään: ajetaanko tai tuetaanko Suomen vai sen toisen maan etua.
– Viimeisten kymmenen vuoden aikana näitä kaksoiskansalaisuuksia on myönnetty suorastaan hälyttävää vauhtia. Kyllä tälle asialle on tehtävä jotakin, jyrähtää Ronkainen.
Ronkainen sanoo hallitusohjelman antavan tukea muutoksille. Hallitusohjelmassa lukee: ”Selvitetään mahdollisuudet siirtyä kaksoiskansalaisuusjärjestelmän osalta vastavuoroisuusperiaatteeseen huomioiden lapsen oikeudet ja perheoikeudelliset kysymykset.”
– Mehän tiedämme, että Venäjä ei anna lupaa kansalaisuudesta luopumiseen. Kyllä tämä pitäisi ottaa huomioon meillä Suomessa, kun kaksoiskansalaisuuksia myönnetään venäläisille.
Kaksoiskansalaisuus puhuttaa vaaleissa
Kaksoiskansalaisuus on noussut puheenaiheeksi myös presidentinvaalien myötä. Ehdokkailta on kysytty heidän kannastaan kaksoiskansalaisuuteen, ja ehdokkaat ovat tuoneet myös itse kantojaan esille.
Perussuomalaisten presidenttiehdokas, eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on valmis lopettamaan koko kaksoiskansalaisuusjärjestelmän tai vähintäänkin rajoittamaan sitä. Yksi syy on Halla-ahon mukaan se, että ”Venäjä pidättää itsellään oikeuden ’suojella’ venäläisiä, asuivatpa he missä hyvänsä. Siksi Venäjän kaksoiskansalaiset ovat ilmeinen turvallisuusriski Suomelle.”
Määrä jopa kolminkertaistunut
Tilastokeskuksen mukaan kaksoiskansalaisten määrä on siis viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana jopa kolminkertaistunut noin 50 000:sta liki 160 000:een.
Venäläisten kaksoiskansalaisten määrä on lisääntynyt noin viidestätoistatuhannesta liki 40 000:een. Somalitaustaisten kaksoiskansalaisten määrä on suhteellisesti ottaen suorastaan räjähtänyt reilusta kolmestasadasta noin yhdeksääntuhanteen henkilöön, joilla on sekä Suomen että Somalian kansalaisuus.
Muita merkittävästi lisääntyneitä kaksoiskansalaisuuksia on irakilaisten vajaasta tuhannesta 7 500:aan sekä afgaanien noin kuudestasadasta 4 400:aan lisääntyneet kaksoiskansalaisuudet. Syyrialaistenkin kaksoiskansalaisten määrä on yli kymmenkertaistunut reilusta sadasta noin 1 700:aan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Presidentinvaalit 2024 turvallisuuspoliittinen tilanne Tilastokeskus turvallisuusriskit kansainväliset sopimukset Kaksoiskansalaisuus Hallitusohjelma Jari Ronkainen Venäjä Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jussi Halla-aho avasi presidentinvaalikampanjansa – lue koko puhe

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: Vain hyvinvoiva Suomi voi olla kokoaan suurempi – ”Lähden siitä, että Suomi on suomalaisten turvapaikka pahassa maailmassa”

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: ”On vain ajan kysymys, milloin Venäjällä päätetään, että Suomessa asuvat Venäjän kansalaiset kaipaavat Venäjän suojelua”

Presidenttiehdokkaat eri mieltä Ylen rahoituksesta – Halla-aho: Ei voi olla pyhä lehmä

Antikainen: Turvallisuusriskeihin varauduttava – puolustusministerin hanke askel oikeaan suuntaan

Henkilöstöresursseja vahvistetaan – Rajavartiolaitoksen toimintakykyä vahvistetaan normaaliolojen häiriötilanteissa

YK vaatii puolueetonta tutkimusta Navalnyin kuolemasta
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Antikainen: Putinia rakastava kaksoiskansalainen osoittaa, miksi ministerien kansalaisuusvaatimusten on tiukennuttava
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen nostaa esiin Iltalehden haastattelun (20.9.) Suomessa asuvasta Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisesta Zinaidasta. Iltalehden mukaan Zinaida kertoi rakastavansa Vladimir Putinia ja äänestäneensä Yhtenäistä Venäjää. Hän kertoi myös haaveilevansa muuttamisesta Pietariin, mutta jääneensä Suomeen sosiaaliturvan vuoksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












