

Kansalaisaloitteella yli 22 000 allekirjoitusta: ”Tyttöjä ei saa silpoa, miksi poikia saisi?”
Perussuomalaisen Nuorison käynnistämä kansalaisaloite poikien sukuelinten silpomisen kieltämisestä on kerännyt yli 22 000 allekirjoitusta. Aloitteella halutaan asettaa lapset Suomessa tasavertaiseen asemaan lain edessä. Tyttöjä ei saa silpoa, miksi poikia saisi, kysyy aloitteen tekijä.
– Olen onnellinen siitä, että allekirjoittajia on jo yli 20 000. En kuitenkaan ole onnellinen siitä, että jouduimme tämän aloitteen tekemään. Eduskunnalla oli täysi mahdollisuus korjata lakia jo aiemmin, mutta mitään asian eteen ei ole tehty. Me Perussuomalaisessa Nuorisossa koemme, että lapsilla tulee olla yhtäläiset oikeudet omaan kehoonsa, eikä aikuisten barbaarisille ja muinaisille rituaaleille tule antaa lain edessä tilaa, toteaa järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom.
”Haluan elää maassa, jossa ketään ei silvota”
Sosiaali- ja terveysministeriön lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisen toimenpidesuunnitelma 2020-2025, ’’Väkivallaton lapsuus’’, kokoaa yhteen lukuisia perusteita poikien ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia vastaan. Sen mukaan esimerkiksi suomalaisessa terveydenhuollossa on vallitsevana käsityksenä, että ei-lääketieteellinen ympärileikkaus on tarpeeton toimenpide. Ympärileikkauksen haittojen todetaan myös olevan sen hyötyjä suurempia.
– Haluan elää maassa, jossa ketään ei silvota, oli sukupuoli tyttö tai poika. Suomi on ollut ennenkin suunnannäyttäjä maailmalle ihmisoikeuksien toteutumisessa, joten myös tässä asiassa Suomi voisi näyttää mallia muulle maailmalle: Suomessa ihmisoikeudet otetaan tosissaan! On hämmästyttävää, että eduskunta ei ole korjannut asiaa tähän päivään mennessä, vaikka jopa korkein oikeus on nostanut esiin tarpeen. Koska eduskunta ei ole asiaa suostunut edistämään, niin tässä(kin) asiassa vastuu jää kansalaisille, jotka ovat huolissaan poikien kohtelusta lain edessä, kertoo järjestön 1. varapuheenjohtaja Laura Jokela.
Nuorisojärjestö kampanjoi aloitteen puolesta Twitterissä:
Toisin kuin muut puolueet, me emme vaikene emmekä puolusta poikien silpomisrituaaleja.
Poikien oikeus koskemattomuuteen on yhtä tärkeä kuin tytöilläkin – siis molempiin sukupuoliin kohdistuva sukuelinten silvonta tulee kieltää.
Allekirjoita aloitteemme:https://t.co/vIH8qYvBGp pic.twitter.com/oG01Xb3okZ
— Perussuomalainen Nuoriso (@ps_nuoriso) October 21, 2020
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lapsiin kohdistuva väkivalta poikien ympärileikkaukset Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom Laura Jokela Ihmisoikeudet kansalaisaloite
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Poikavauva ympärileikattiin salaa, äidin kielloista huolimatta – voiko tämä olla laillista?

Immonen: Poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset kiellettävä lailla

Kansalaisaloite kieltäisi poikien ympärileikkaukset – Bergbom: ”Turha sukuelinkirurgia on lapsen pahoinpitelyä”

Valelääkäri teki ympärileikkauksia juottopistoolilla – sai ehdollisen tuomion
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

AKT-pamppu Ismo Kokon mielestä bussiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia – PS:n Grönroosilta tyly kuitti: ”AKT:n kaverilla kysynnän ja tarjonnan perusasiat hukassa”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.