Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Huru: Palomiesten alueellista koulutusta lisättävä

26.01.2022 |09:33

Kansanedustaja Petri Huru lisäisi palomiesten koulutusta alueellisilla pelastuskursseilla. Nykyään palomiehiä koulutetaan Kuopion pelastusopistossa ja Helsingin pelastuskoulussa, mutta ei riittävästi. Eduskunta myönsi lisätalousarviossa lähes kaksi miljoonaa euroa palomiesten koulutukseen, ja koulutettavien palomiesten aloituspaikkamääriä tullaankin nostamaan.

– Lisärahoitus todella tuli tarpeeseen, mutta sitä ei käytetä nyt tarpeeksi tehokkaasti. Koulutusmäärän tilapäinen nostaminen Kuopion pelastusopistolla vaatii tilajärjestelyjä, uutta opetushenkilöstöä sekä kaluston tuntuvaa lisäämistä. Kustannusten on arvioitu nousevan vuoteen 2030 mennessä noin 41 miljoonaan euroon, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru.

– Sen sijaan, että lisätään väliaikaisesti resursseja, palomiehiä tulisi kouluttaa alueellisilla kursseilla Pelastusopiston alaisuudessa. Näin saataisiin hyödynnettyä jo olemassa olevia resursseja, kuten kalustoa ja esimerkiksi Länsi-Suomen pelastusharjoitusaluetta.

Alueellista koulutusta myös Länsi-Suomeen

Huru järjestäisi alueellista koulutusta Länsi-Suomen pelastusharjoitusalueella, joka sijaitsee Porin lentokentän yhteydessä. Huru perustelee valintaa alueen monipuolisilla harjoitusmahdollisuuksilla ja kattavilla puitteilla.

– Taloudellisten syiden lisäksi alueellisella koulutuksella voidaan houkutella alalle sellaisia, jotka eivät muuten olisi valmiita muuttamaan opintojen perässä. Mahdollisuus kouluttautua Länsi-Suomessa voikin houkutella alueella asuvia asuvia työttömiä, lomautettuja tai alanvaihtajia uudelleen kouluttautumaan. Näin alueellinen koulutusmahdollisuus voi osaltaan auttaa myös kohtaanto-ongelmiin, Huru sanoo.

Huru jätti asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille vastattavaksi.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
3.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää