

LEHTIKUVA
”Kaupasta saa varastaa” -ajattelu on johtanut kauppojen sulkemisiin Yhdysvalloissa – vähemmistöjen asuinalueiden ruokatasa-arvo on uhattuna
Kaupasta saa varastaa, jos ihminen on köyhä -väitettä on helppo kannattaa vasemmistolaisesta ajatusmaailmasta käsin, mutta sen looginen lopputulos on, että jos riittävän moni varastaa, hinnat nousevat tai kauppa laitetaan kokonaan kiinni. Näin on käynyt monin paikoin Yhdysvalloissa, joissa rodullisten vähemmistöjen asuinalueiden ”ruokatasa-arvo” on vaarassa, koska markettiketjut ovat sulkeneet myymälänsä varkauksien takia. Chicagossa ratkaisuksi ehdotetaan kaupungin omistamaa ruokakauppaketjua.
Kaupasta varastaminen nousi Suomessa yhteiskunnalliseen keskusteluun tammikuun puolivälissä, kun Helsingin Sanomien haastattelema Amanda Palo neuvoi ”katsomaan sivuun, jos joku varastaa ruokakaupasta”. Palo on näyttelijä, jonka mielestä ”varastelun mahdollinen lisääntyminen on oikeistohallituksen syytä”.
Ex-opetusministeri Li Andersson (vas) vastasi Helsingin Sanomien presidenttitentissä kyllä väitteeseen ”kaupasta varastaminen on hyväksyttävää, jos ihmisellä ei ole varaa ostaa ruokaa lapselleen”. Andersson oli ainoa ehdokas, joka oli tätä mieltä. Hän hyväksyi ainoana myös ns. ”ideologisen työttömyyden”.
Harva varastaa kaupasta nälkäänsä
Kaupan liiton selvityksen mukaan myymävarkaat aiheuttavat kaupoille vuosittain miljardin euron kulut varkaushävikkinä ja torjuntatoimien kustannuksina. Ylen mukaan myymälävarkaudet ovat olleet tasaisessa kasvussa jo ennen oikeistohallitusta.
Varkaiden ehdoton suosikkituote on alkoholi, mutta suosittuja ovat kaikki helposti rahaksi muutettavissa olevat tuotteet, kuten sisäfileet, kosmetiikka, elektroniikka ja uutuutena vitamiinivalmisteet. Myös einesruokia varastetaan, joten selvästikin joku varastaa ruokaa myös syödäkseen sen itse.
Yhdysvalloissa myymälävarkauksiin ei puututa
Yhdysvalloissa myymälävarkaudet aiheuttavat vähittäiskaupalle yli sadan miljardin dollarin menetykset vuodessa. Keskimäärin varas vie tavaraa 460 dollarin arvosta kerralla.
Yhdysvalloissa tapahtuu hyvin yleisesti isolla jengillä toteutettuja varkauksia, joissa joukko varkaita ryntää kalliita merkkituotteita myyvään kauppaan, kahmii hyllyiltä tuhansien dollarien arvosta tuotteita ja juoksee ulos kaupasta.
Vain kaksi prosenttia myymälävarkaista jää kiinni. Tämä tarkoittaa, että jatkuvasti näpistelevä myymälävaras jää kiinni ehkä joka sadannella kerralla. Kaupat ovat ohjeistaneet henkilökuntaansa olemaan estämättä myymälävarkaita fyysisesti. Eräässä tapauksessa kauppa jopa antoi potkut myymälävarkauksiin puuttuneille työntekijöilleen.
BLM-aktivisti: ”Korvausta orjuudesta”
Vähittäiskauppojen varkaushävikki pomppasi nousuun vuonna 2020, jolloin George Floydin kuolemaa seuranneiden Black Lives Matter -mellakoiden yhteydessä tapahtui hyvin yleisesti niin, että mellakoijat ryöstivät joukolla kauppoja.
Varkaushävikin nousun ja BLM-ideologian yhteyksiä ei ole tutkittu, mutta varastelun taustalla tuntuu vaikuttavan jonkinlainen vasemmistolainen ajattelu, jossa varastaminen koetaan ”oikeutetuksi”, koska kyse on ”orjuuskorvauksista” tai ”rakenteellisen sorron” vastustamisesta.
Chicagossa BLM-mielenosoituksia järjestänyt Ariel Atkins puolusteli kauppojen ryöstämistä ”orjuuskorvauksena” (”reparation”) vuonna 2020.
– En välitä, jos joku ryöstää Guccin tai Niken liikkeen, koska sillä tavalla tuo henkilö saa syödäkseen. Sillä tavalla hän saa vaatteita päälleen, Ariel Atkins sanoi.
– Se on korvausta orjuudesta. Ottakaa mitä haluatte. Niillä liikkeillä on vakuutus.
Nike ei saanut poliisilta apua edes rahalla
Urheilujalkineiden valmistaja Nike joutui viime syksynä sulkemaan kuuluisan tehtaanmyymälänsä Portlandissa. Martin Luther King Jr. -bulevardilla sijaitsevan tehtaanmyymälän tuotteet olivat liiaksi myymälävarkaiden mieleen.
Ennen lopullista sulkemispäätöstä Nike yritti neuvotella Portlandin poliisin kanssa sopimuksen, että Nike maksaisi poliisilaitokselle korvausta siitä, että tehtaanmyymälän ympäristöön saataisiin poliisipartioita. Poliisin johto totesi kuitenkin, että tällaista palvelua ei voida toimittaa edes rahasta, koska Portlandin kaupunki ajoi alas poliisilaitoksensa toiminnan vuonna 2020 Defund Police -ideologian ollessa kuumimmillaan. Siksi poliisimiehistä on nyt pulaa, eikä heitä riitä mihinkään ylimääräiseen.
Nike tunnetaan hyvin edistyksellisenä yrityksenä, joka on julistanut kamppailevansa ”rakenteellista rasismia” vastaan. Vuonna 2020 BLM-mielenosoitusten aikana Nike ja kolme muuta urheilujalkinebrandia lupautuivat lahjoittamaan 140 miljoonaa dollaria mustien kansalaisjärjestöille.
Kaupat sulkevat ovensa pysyvästi
Eniten myymälävarkauksien määrä on kasvanut demokraattien hallitsemissa Los Angelesissa ja New Yorkissa. Monet liikkeet ovat kuitenkin todenneet tilanteen toivottomaksi ja sulkeneet ovensa pysyvästi myymälävarkauksista kärsivillä ongelma-alueilla.
Erikoisliikkeiden lisäksi myös tavalliset ruokakaupat ovat joutuneet pulaan varkauksien kanssa. Joissakin päivittäistavarakaupoissa lähes kaikki tuotteet on suljettu lukittuihin kaappeihin, mikä tekee niiden ostamisesta melko hankalaa.
Suuret apteekkiketjut ovat sulkemassa yli tuhat myymäläänsä eri puolilla maata, kertoo talouslehti Forbes. Syyksi kerrotaan muun muassa varkauksien aiheuttama hävikki. Suurin osa suljettavista apteekeista sijaitsee vähemmistöjen asuinalueilla.
Tutkijat pelkäävät kehityksen johtavan siihen, että vähemmistöjen asuinalueista tulee ”apteekkiaavikkoja”, joissa apteekkipalveluja ei ole enää lainkaan saatavilla. Apteekkiaavikon lisäksi tietyistä asuinalueista uhkaa tulla myös ”ruoka-aavikoita”.
Chicago suunnittelee kunnallista ruokakauppaketjua
Chicagossa suunnitellaan kunnallista ruokakauppaketjua, jotta asuinalueiden ”ruokatasa-arvo” voitaisiin varmistaa. Pormestari Brandon Johnson (dem) on huolissaan siitä, että kaikilla chicagolaisilla ei ole ”edullista ja terveellistä” ruokakauppaa lähialueellaan.
Isot kauppaketjut ovat sulkeneet myymälöitään erityisesti mustien ja latinojen asuttamilla alueilla, joten ruokatasa-arvo on myös rodullinen kysymys. Ratkaisuksi harkitaan Chicagon kaupungin omistamaa ruokakauppaketjua, joka toimisi näillä ongelma-alueilla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Defund Police Ariel Atkins ideologinen työttömyys Amanda Palo Brandon Johnson Nike lihavarkaudet Chicago Los Angeles Portland BLM George Floyd New York Black Lives Matter Myymälävarkaudet Li Andersson Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ari Koponen toivoo lähestymiskieltoa kaupan alalle: ”Taloudellisia menetyksiä syntyy keskimäärin noin 1,5 miljoonaa euroa joka päivä”

Rikkaat jättävät Ruotsin ryöstöjen pelossa – jengirikolliset löytävät varakkaiden vanaveteen puuttuvan yksityisyyden suojan takia

Jussi Halla-ahon uudenvuodenpuhe 2024: ”Kaikkeen ei ole mahdollista varautua, mutta varautukaamme parhaamme mukaan kaikkeen sellaiseen, mikä on nähtävissä ja ennakoitavissa”

Sisäministeri Rantanen: Maahanmuutto, huono integraatio ja rikollisuus liittyvät yhteen – ”Ratkaisu löytyy, kun tunnistat ja tunnustat ongelman”

Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.