

MATTI MATIKAINEN
Kaupungin vuokra-asunnot kiven alla – 10 vuotta turhaan asuntojonossa
Asunnottomien yössä Helsingissä kannettiin huolta tuhansista ihmisistä, jotka jonottavat turhaan kaupungin vuokra-asuntoa.
Valtakunnallista asunnottomien yötä vietettiin 17. lokakuuta yli kahdessakymmenessä kaupungissa. Pete, 35, tuli Helsingin Vallilaan nauttimaan ystäviensä seurasta.
– Nukuin rapuissa ja vessoissa sekä muiden sohvilla. Ihan missä vain lämpimässä, Pete kertoo.
Mies oli kodittomana kymmenen vuotta, kunnes sai asunnon vuosi sitten.
– Ensimmäiset kolme vuotta jaksoin etsiä asuntoa. Sitten ei enää kiinnostanut.
Jukka, 40, on ollut asunnottomana ”vasta” kymmenen kuukautta. Kummaltakin mieheltä lähti asunnot klassisessa tilanteessa: parisuhde loppui.
Tapahtuman järjestäjä, Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola sanoo, että aiempina vuosina lähes kaikki asunnottomat olivat keski-ikäisiä, eronneita miehiä. Nykyään asunnottomia on ihan kaikista ryhmistä.
– On keski-ikäisiä naisia, yrittäjiä, nuoria ja maahanmuuttajia. Toimeentulon puute on ensisijainen syy asunnottomuudelle, Tiivola kertoo.
Sossu lupasi maksaa
takuun ja vuokran
Pete on elänyt Kelan rahoilla jo pitkään. Hän ei ole tehnyt päivääkään töitä vuodesta 2007. Pete itsekin ymmärtää, että työttömyys ei näytä vuokranantajan näkökulmasta hyvältä.
– Olin Helsingin kaupungin asuntojonossa 11 500:s. Ei se kovinkaan paljon lohduttanut.
Petelle ei tarjottu kertaakaan asuntoa koko kymmenen vuoden aikana. Siitäkään huolimatta, vaikka sosiaalivirasto oli valmis auttamaan.
– Sossu lupasi maksaa takuun ja maksimissaan 520 euron vuokran.
Jukalla (kuvassa) on käynyt taas niin, että alkuun hän ei edes yrittänyt saada asuntoa. Viime keväänä hän joutui jättämään työpaikan tapaturman vuoksi.
– Mulla on kaksi kouluikäistä lasta, jotka asuvat Oulussa. Olisi kiva, jos ne voisivat tulla tänne tapaamaan minua.
Turvattomuutta ja yksinäisyyttä
Asunnottomuudessa ei ole kuulemma mitään hauskaa. Sitä ei ole helppo ymmärtää, jos ei ole itse sitä kokenut.
– Jokaisen poliitikon pitäisi kokeilla, minkälaista kodittomuus on. Ennen sitä on turha tulla mussuttamaan yhtään mitään, Pete sanoo.
Jukka on samaa mieltä.
– Kukaan ei voi ymmärtää, minkälaista se on. Asunnottomuutta miettii joka päivä.
Pete yrittää löytää sopivaa tapaa selittää tuntemuksia.
– Mieti sitä, kun värjöttelet baari-illan jälkeen kaupungilla kylmissäsi ja pohdit, miten pääsisit kotiin. Kerro se tunne jokapäiväiseksi ja niin, että et todellakaan tiedä, mihin seuraavaksi menisit.
Turvattomuuden tunnetta ja yksinäisyyttä, kiteyttävät miehet yhteen ääneen.
– Onneksi on ystäviä, Jukka lisää.
Tiedonkulku suurin ongelma
Viimeksi kuluneet kaksi vuotta on mennyt Petellä paremmin. Vuosi sitten hän sai asunnon Sininauhasäätiön kautta.
– Nyt tiedän mihin voin mennä nukkumaan, eikä sitä tunnetta korvaa mikään.
Peten mielestä tiedonkulku on suurin ongelma asunnottomuudessa: kukaan ei osaa sanoa, mistä apua voisi hakea.
– Kaikki vaan kertoo, että mene Hietsuun (Hietaniemen palvelukeskus). Toki siellä autetaankin, mutta ei siinä, kuinka voisi saada asiat kuntoon.
Ongelmaksi Pete kokee sen, että Helsingin kokoisessa kaupungissa mikään ei ole pysyvää. Paikat, josta apua saa, muuttuvat jatkuvasti.
– Mulle ei koskaan tullut kukaan sanomaan mitä pitäisi tehdä, jotta pääsisin pohjalta ylös. Siksi asunnonkin löytämisessä meni näin kauan.
”Ihmisten hädällä tehdään bisnestä”
Perussuomalaisten varavaltuutettu Pertti Villo on ollut tekemisissä asunnottomuuden kanssa yli 20 vuotta. Hän on ollut asukasliitossa puheenjohtajana, järjestösihteerinä ja toiminnanjohtajana.
Tällä hetkellä hän on Meri-Vuosaaren Työttömät ry:n puheenjohtaja. Villolla on myös oma kokemusta asunnottomuudesta.
– Ennen armeijaa asuin kadulla. Minut heitettiin kotoa, koska vanhempieni mielestä olin valmis ansaitsemaan itse elantoni. Asuin vuosia rappukäytävissä.
Villo sanoo, että asuntolautakunnan näkökulmasta asunnottomien tilanne tulee vain pahentumaan tulevien vuosien aikana. Vaikka tulorajat otettaisiin taas käyttöön, ja saataisiin hyväpalkkaiset pois kaupunkien asunnoista, ongelma ei poistuisi sillä.
– Pitkäaikaisasunnottomien on entistä vaikeampi saada asuntoa. Osittain johtuu siitä, kun pakolaiset jatkavat vastaanottokeskuksien jälkeen asumista täällä ja tarvitsevat asuntoa.
Villo sanoo, että toisena ongelmana on päättäjien asema asuntomarkkinoilla.
– Ihmisten hädällä tehdään bisnestä. Mitä enemmän on kysyntää ja vähemmän tarjontaa, niin sitä nopeammin asuntojen vuokrat nousevat, Villo sanoo.
VERA MIETTINEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuuttajat suuntaavat pääkaupunkiseudulle – riittävätkö kaupungin vuokra-asunnot?

Vuokralaiset huolissaan: Menevätkö pakolaiset asuntojonossa pienituloisten ohi?

Perussuomalaiset esti lakimuutoksen – pakolaisilla ei erityisasemaa asuntojonoissa

Rakennetaanko pääkaupunkiseutua maahanmuuttajille?
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












