KL: Stefan Törnqvist haluaa markan takaisin

18.10.2013 |16:29

Entinen Ålandsbankenin pankkiiri Stefan Törnqvist vaatii yhä markkaa takaisin. Hän esitti näkemyksiään Kauppalehdessä.

Ålandsbankenin varainhoitoyhtiön entinen johtaja tuli tunnetuksi rajuista arvioistaan eurokriisin rajuimpina aikoina. tammikuussa 2011 hän ennusti, että euro tulisi hajoamaan 80 prosentin todennäköisyydellä. ”Kahden vuoden päästä tiedämme, miten kävi”, hän sanoi Kauppalehdessä.

– Olin väärässä, kun ennustin, että euro hajoaa: en voinut kuvitella, että Euroopan päättäjät päättivät olla piittaamatta keskinäisistä sopimuksista, sanoo hän Kauppalehdessä.

20 prosentin devalvaatiotarve

Mutta euron ongelma ei poistu sillä, että siinä roikutaan. Hänen mielestään Suomi tarvitsisi nyt peräti 20 prosentin devalvaation, joko sisäisenä tai ulkoisena. Kummin päin, sen voimme hänen mukaansa itse valita.

– Itse olen sitä mieltä, että pitäisi lähteä ulkoiseen devalvaatioon. Otetaan markka takaisin, Törnqvist kehottaa.

Vaihtoehto on, ettei asioille tehdä mitään, jolloin talous kituuttaa vuosikausia eteenpäin samalla, kun teollisuutta ajetaan alas.

Jos mitään ei tehdä, saattavat markkinat Törnqvistin mukaan hermostua.

– Espanjassa se lähti kiinteistökuplasta. Meillä on tällä napapiirin lähellä Lontoon asuntojen hinnat, enkä ymmärrä sitä, Törnqvist toteaa.

Hän ei yhäkään hylkää ajatusta euron osittaisesta hajoamisesta.

– Edelleen uskon, että ennen kuin huomataankaan, joku euromaa on päättänyt tehdä ulkoisen devalvaation, Törnqvist sanoo Kauppalehdessä.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
9.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää