Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Koponen: Lapsilisän korottaminen voisi toimia taloudellisena kannustimena suomalaisten syntyvyysasteen nostamiseksi

28.05.2022 |09:27

Vuonna 2022 valtio maksaa lapsilisiä arviolta noin 1,35 miljardia euroa. Määrärahaa ei saisi kansanedustaja Ari Koposen mukaan missään nimessä pienentää, vaikka lasten määrä Suomessa onkin laskussa.

Ylimääräiset budjetoidut varat lapsilisämomentin sisällä tulisi kohdistaa takaisin apua tarvitseville perheille korottamalla lapsilisää. Ari Koponen on jättänyt ehdotuksestaan toimenpidealoitteen hallitukselle.

– Tämä olisi vähintä mitä voisimme tehdä apua tarvitsevien lapsiperheiden eteen ajassa missä kaikki elämisen kustannukset ovat rajussa nousussa ja perheet joutuvat karsimaan välttämättömistä arjen tarpeista.

Syntyvyys rajussa laskussa

Lasten ja lapsiperheiden määrä Suomessa on ollut laskussa koko 2010-luvun ja lapsettomien aikuisten osuus on kasvanut. Koronapandemian aikana syntyvyys kasvoi, mutta nyt uusimpien tietojen mukaan syntyvyys on jälleen kääntynyt reiluun laskusuuntaan.

– Lapsilisä on yksi lakisääteisistä etuuksista, jota maksetaan jokaisesta Suomessa asuvasta alle 17-vuotiaasta lapsesta. Lapsilisän korottaminen voisi toimia myös taloudellisena kannustimena syntyvyysasteen nostamiseksi, Koponen sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
4.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää