Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
LEHTIKUVA
Eduskunnasta jättäytyvä 2. varapuhemies ja perussuomalaisten kansanedustaja Anssi Joutsenlahti sai tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä harvinaislaatuisen tunnustuksen vaalikauden päättäjäispuheessa.
Presidentin mukaan Joutsenlahti on antanut kaikille mallia epäitsekkyydestä, jollaiselle on käyttöä nyt vaikeina aikoina. Tällä hän viittasi siihen, että Joutsenlahti luovutti koko vaalikautensa ajan edustajanpalkkionsa kankaanpääläiselle hoitolaitokselle kahden työntekijän palkkaamiseen.
– Kyllä oli sellainen paikka, ettei voinut liikuttumatta kuunnella tällaista tunnustusta Suomen korkeimmalta taholta. Se oli hieno päätös koko valtiomiesuralleni ja olen todella kiitollinen ja liikuttunut siitä, että elämäntyöni on näin huomioitu, sanoo Joutsenlahti.
Tarvitaan tekoja
Joutsenlahti muistuttaa, että yhteiskunnassa vallitsevan itsekkyyden ja ahneuden ilmapiirin lopettamiseksi tarvitaan tekoja. Hän painottaa esimerkin voimaa.
– Myös tasavallan presidentti on itse ollut tällainen esikuva luovuttaessaan tulojaan hyväntekeväisyyteen. Myös vapaaehtoistyön tekeminen on tapa tehdä hyvää ja auttaa. Lehdissähän näistä ei paljon kirjoitella, kun niin monet tulevat siitä kateellisiksi.
– Minulle on tullut nyt moni sanomaan, ettei tämä ainakaan minun osaltani ollut mikään ääntenkalastustemppu, kun en asettunut enää ehdolle, Joutsenlahti kertoo.
Lottovoitto syntyä Suomeen
Joutsenlahti sai tavata lämminhenkisessä läksiäistilaisuudessa paljon ystäviä. Kansanedustajien kesken vallitsee hyvä yhteishenki yli puoluerajojen. Vaikka julkisuudesta voikin usein saada toisenlaisen käsityksen, Joutsenlahti painottaa, etteivät edustajat riitele keskenään, vaikka asioista voidaankin olla eri mieltä.
– Kaikki me teemme siellä parhaamme, jotta kaikilla suomalaisilla olisi parempi olla. Joka on saanut Suomessa syntyä, on voittanut arpajaisissa päävoiton, koska meillä kaikesta huolimatta on asiat niin paljon paremmin kuin monessa muussa paikassa, Joutsenlahti toteaa.
Hoitajat jatkavat työtään
Joutsenlahti on erityisen mielissään siitä, etteivät hänen palkkioillaan palkatut hoitajat jää tyhjän päälle, vaikka noin 200 000 euron suuruinen palkkatuki nyt päättyykin.
Yksi hoitajista sai oppisopimuksen kautta ammatin, toiset pääsivät kiinni ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan sekä sijaisuuksiin.
Kuvassa: Varapuhemies Anssi Joutsenlahti esittelee eduskunnan hiihtokilpailussa saamaansa kultamitalia 5. maaliskuuta 2015.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
Tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti suosituin kansalaisaloite ajaa anarkistiliike Elokapinan kieltämistä. Lainsäädäntöuudistusehdotuksen ja ryhmittymän lakkauttamisen lisäksi aloite samalla lähettää vahvan viestin radikaalisti toimiville ympäristöaktivisteille. - Viesti on selvä. Kansa ei hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa. Mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat tärkeitä asioita mutta asiat täytyy hoitaa lakien ja asetusten mukaan, aloitteen tekijät kertovat Suomen Uutisille.
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.