

LEHTIKUVA
Lääkärille pääsy ei nopeudu – Juvonen: ”Hoivatakuu on vain yksi hienoista kiertoilmaisuista”
Hallitus lupasi tuoda lakiesityksen, joka turvaa kansalaisen hoitoon pääsyn perusterveydenhuollossa viikossa eli seitsemässä päivässä. – Nyt näin ei ole käymässä, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
Arja Juvonen sanoo, että hoivatakuu myytiin kansalaisille ajatuksella, että potilas pääsee lääkärille, jolloin hänen vaivansa tai sairautensa saa heti avun ja diagnoosin.
Puhe tuhannen lääkärin palkkaamisesta on ollut hallituksen keskeinen sanoma, joka on toistunut lukuisia kertoja eri keskusteluissa.
– Kun asiaa hieman penkoo, paljastuukin julma totuus hoivatakuun taustalta: viikon hoivatakuu ei tarkoitakaan lääkärille pääsyä. Hoivatakuu lääkärille on muuttunut pääsystä moniammatillisen tiimin palveluihin, joihin potilas ohjataan. Selkokielellä sanottuna mikään ei siis muutu.
”Kupletin juoni paljastuu”
Tämä käy Juvosen mukaan ilmi sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta (Helsingin Sanomat 15.10. 2019), mutta myös ministeri Krista Kiurun vastauksista eduskunnassa.
– Kupletin juoni paljastuukin hienojen kiertoilmaisujen takaa: lääkärille pääsy ei nopeudu, vaan potilaan hoitopolku kulkeekin muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden kautta.
– Suomalainen kokee, ettei hän pääse lääkärille ja se on myös akuutein perusterveydenhuollon ongelma. On valitettavaa, että hallituksen hoivatakuu lupaus ei tätä asiaa tule korjaamaan, Juvonen pahoittelee.
Kuka arvioi hoidon tarpeen?
Juvosen mielestä hallitus pettää jälleen kerran lupauksensa ja tällä kertaa se on nopea lääkärille hoitoonpääsy.
– Jo tällä hetkellä terveyskeskukseen hakeutuva asiakas ohjataan sairaanhoitajan arvioon tai hoidettavaksi, vaikka hän haluaisi lääkärille.
– Koen suurta huolta siitä, kuka todellisuudessa tekee potilaan hoidon arvioinnin tulevaisuuden sote-keskuksessa ja sen päätöksen, kenen vastaanotolle potilas menee, jos ei kerran lääkärille. Hallitus ei ole vastannut tähän ydinkysymykseen vielä kertaakaan, Juvonen kritisoi.
Artikkelia muokattu otsikon osalta 22.10.2019 klo 18.35.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hoitotakuu potilas lääkäri lakiesitys Terveydenhoito Krista Kiuru perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: ”Sosiaalidemokraatit valehtelivat ennen vaaleja hoitajamitoituksesta”

Juvonen: Vanhuksen on päästävä heti lääkäriin ja hoivapalveluihin

Perussuomalaiset esittää uudistuksia ikääntyneiden aseman parantamiseksi – Juvonen: Vanhuksille oltava tarjolla palveluja ja pääsy niihin palveluihin

Perussuomalaiset: Hallituksen sote-politiikka lupaa paljon, mutta antaa vähän

Juvonen HUS:n ongelmista: ”Pelolla johtamista ei opeteta missään”
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












