Artikkeli kuva

Laakson lakialoite poistaisi sotaveteraaneilta passimaksut

14.02.2020 |08:39

Perussuomalainen kansanedustaja Sheikki Laakso kerää eduskunnassa nimiä lakialoitteeseen, jossa esitetään Suomen sotiin osallistuneiden passimaksuista luopumista.

Lakialoitteessa esitetään passilakia muutettavaksi siten, että veteraaneilta passista perittävästä maksusta luovuttaisiin kokonaan. Tällä hetkellä veloitus on puolet passin täydestä hinnasta.

– Tässä on kyse kiitoksesta ja kohtuudesta, Sheikki Laakso kuvaa lakialoitteen taustoja.

– Mielestäni maksun veloittaminen on kohtuutonta, sillä jokainen veteraani on jo sotiimme osallistuessaan maksanut enemmän kuin riittävän hinnan oikeudestaan passiin. Itse asiassa ilman heitä kenelläkään meistä ei olisi Suomen passia!

Viimeinen vuosikymmen osoittaa kiitosta

Veteraanivastuu ry:n mukaan veteraaneistamme on elossa vielä noin 8 000 sotiin osallistunutta. Laakson mukaan vielä ei ole liian myöhäistä osoittaa heille kiitosta maamme itsenäisyydestä kaikin mahdollisin tavoin.

Lakialoitteen myötä paitsi rintamaveteraanit, myös sotien jälkeen vuosina 1945-1952 miinanraivauksiin osallistuneet olisivat oikeutettuja maksuttomaan passiin.

– Mielestäni on paitsi oikeutemme, myös velvollisuutemme osoittaa sotiin osallistuneille kiitollisuutemme, kun vielä se on mahdollista. Tämä on viimeinen vuosikymmen, jolloin voimme sen tehdä – jälkeenpäin voi vain surkutella hukattua tilaisuutta, Laakso toteaa.

– Toivon sydämestäni, että kollegani asettuvat joukolla aloitteen taakse, jotta voimme tarjota sotiimme osallistuneille tämän rahallisesti pienen, mutta symbolisesti merkittävän huomionosoituksen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää