

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Leena Meri: Kansalaiset kärvistelevät sähkö- ja polttoainelaskujensa kanssa – ”Kylmäsydäminen kepu kehottaa menemään sossuun”
Kun suomalaiset kamppailevat sähkölaskujen ja bensanhinnan kanssa, hallitus ja keskusta kehottavat kansalaisia menemään sosiaalitoimiston asiakkaaksi. Toisin on Ruotsissa, jossa asiaan on nyt havahduttu.
Maaseudun Tulevaisuus ja Kauppalehti uutisoivat, että Ruotsi ja Norja aloittavat suorien tukien maksamisen niille kansalaisilleen, joilla sähkömaksut ovat kasvaneet kohtuuttoman suuriksi.
Ruotsissa tukea suunnitellaan maksettavaksi korkeintaan 195 euroa kuukaudelta.
Hallitusta ei kiinnosta kansan hätä
Suomessa vastaava tukea ei ole elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan suunniteltu. Lintilä vetoaa muun ohessa siihen, että ”jos sähkön hintaa ruvetaan kompensoimaan, aletaan seuraavaksi kysyä, miten pannaan polttoaineiden hinnat alas.” Lintilä on kuitenkin lohduttanut, että sähkölaskujen maksuongelmia varten on sosiaaliturvajärjestelmä.
– Ennen maaseudun asialla olleen puolueen eli keskustan ministeri kertoo, kuinka sähkönhinnan alennuksen haittapuolena olisi, että kansalaiset tahtoisivat sitten myös kohtuuhintaista polttoainetta, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri hämmästelee.
– Jonkun pitäisi kertoa ministerille, että kansalaisaloite bensaveron alentamiseksi sai yli 50 000 allekirjoitusta kolmessa päivässä. Eli kansa on kyllä hätää näkemässä myös polttoaineiden hintojen kanssa, mutta hallitus ei tätä halua kuulla.
Hallintoon ja puoluetukiin riittää rahaa
Rahanmenoa on luvassa myös lähestyvissä aluevaaleissa, joiden hintalappua voidaan Meren mielestä edelleenkin vain arvailla.
– Valmistelussa on miljardien eurojen sote-uudistus, jonka yhteydessä hallintohimmeliin ja esimerkiksi uusiin puoluetukiin aluevaltuustoissa löytyy miljoonia, joita keskusta pitää välttämättöminä. Sitten kun kotitaloudet ovat hätää kärsimässä sähkölaskujen ja polttoaineenhintojen kanssa, niin hallituksella onkin rahat loppu, Meri sanoo.
– Vaikka aluevaltuustotuki ei yksistään riittäisi sähköhintojen kompensointiin, se kuvastaa hallituksen arvomaailmaa: kun oma ja puolueen etu sitä vaatii, niin raha ei ole ongelma.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sosiaalihuolto sähkölasku hallintohimmeli Mika Lintilä polttoaineiden hinta polttoainevero suomalaiset sote-uudistus Puoluetuki Leena Meri Norja Ruotsi perussuomalaiset kansalaisaloite hallitus Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomalaiset helisemässä polttoaineiden hintojen kanssa – Peltokangas: Suora leikkaus veroon on ainoa toimiva keino

Polttoaineiden hinnat pilvissä – kasvavat ilmastotoimet ajavat suomalaisia energiaköyhyyteen: ”Kyllähän tämä hirvittää”

Hallitus husaa miljardeja maailmalle ja rakentelee puoluetovereille hillotolppia – Purra: ”Eduskunnassa enää alle 40 ihmistä, joiden ykkösasia on Suomi”

Saarikko vähätteli bensan hintaa, Suomela höpisi omiaan – Purra: On hölmöä väittää, ettei hallitus pysty vaikuttamaan – ”Te voitte laskea veroa”

Purra kritisoi aluevaltuustoryhmien uutta puoluetukea: ”Vähäiset resurssit pitäisi kohdistaa oikein” – Saarikko kimpaantui puolustelemaan hillotolpparahaa

Juuso: Kotitalouksia on tuettava ennätyskorkeiden sähkölaskujen maksuissa Ruotsin ja Norjan tapaan

Sähkön ja polttoaineiden hinnat kohosivat taivaisiin – ”Hallitus ei voi enää jatkaa kansalaisten ostovoiman tuhoamista ilmastokurjistamisella”

Perussuomalaisten esitys sähköveron alennuksesta vähentäisi hyvinvointialueiden energiakustannuksia ja tuottaisi vuodessa jopa 11 miljoonan säästöt

Oikeisto-opposition painostus tuotti tulosta Ruotsissa: Valtio lähdössä tukemaan sähkön huippuhinnoista kärsiviä kotitalouksia – mallissa vielä viilaamista
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















