

MATTI MATIKAINEN
Purra kritisoi aluevaltuustoryhmien uutta puoluetukea: ”Vähäiset resurssit pitäisi kohdistaa oikein” – Saarikko kimpaantui puolustelemaan hillotolpparahaa
Puolueille on uusien aluevaltuustojen edustajamäärän mukaisesti tulossa uutta rahoitusta, vaikka pääministeri Sanna Marinin hallitus nosti heti ensitöikseen puoluetukea. Iltalehden puoluejohtajatentissä Marin myönsi, että uusi rahoitus on jälleen puoluetuen lisäys.
Keväällä toimintansa aloittaville hyvinvointialueille on todennäköisesti tulossa paljon hyväpalkkaisia tehtäviä myös sellaisille puolueiden luottohenkilöille, jotka eivät pääse läpi aluevaaleissa.
Hyvinvointialueesta annetun lain mukaan aluevaltuusto voi päättää, että aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä lautakuntien puheenjohtajat toimivat päätoimisina tai osa-aikaisina luottamushenkilöinä.
Hyvinvointialueita valmistelemassa olleet puolueryhmät ovat lisäksi viime syksystä saakka neuvotelleet puolueille uutta alueiden kautta johdettavaa ”demokratiarahaksi” puheissa kutsuttua rahallista tukea. Neuvotteluissa on väläytelty jopa 6 000-10 000 euron tukea per aluevaltuutettu.
Turhaa hallinnollista ja poliittista mössöä
Perussuomalaiset vastustaa puolueiden lisärahoitusta. Perussuomalaiset katsoo, että nykyinen puoluetuki olisi riittävä kattamaan myös uuden aluevaltuustotason, eikä puolueiden lisärahoitukselle ole akuuttia tarvetta.
Iltalehden puoluejohtajien vaalitentissä tänään perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra painotti, että sote-uudistusta tehtäessä vähäiset resurssit tulisi kohdistaa oikealla tavalla.
– Nyt uudistus tulee lisäämään sekä virkamiesten että poliittisten läänitysten ja puolueille suunnatun tuen määrää. Kyse ei ole pikkurahoista, sillä arvioiden mukaan pelkästään aluevaltuustoryhmien tukemiseen menisi vuosittain yli kahdeksan miljoonaa euroa.
– Päälle tulevat kokouspalkkiot, jotka nekin ovat paisumassa. Lisäksi, kun yhdistetään sairaanhoitopiirejä ja kuntien palveluita, niin hallinto ja virkamiehet eivät suinkaan ole vähenemässä vaikka uusia on tulossa. Ympärille jää siis turhaa hallinnollista ja poliittista mössöä, Purra sanoi.
Vihreät: Asiantuntijatieto maksaa rahaa
Pääministeri Sanna Marinin hallitus nosti heti aloittaessaan kaksi vuotta sitten puoluetukia 29 miljoonasta eurosta 35,6 miljoonaan euroon. Muutama tunti sitten Iltalehden tentissä saman hallituksen puolueiden edustajilta kuultiin vuolassanaisia perusteluja, miksi rahaa tarvitaan nyt lisää.
Vihreiden Iiris Suomela oli sitä mieltä, että aluevaltuustot ratkovat isoja ongelmia, joiden selvittämisessä avuksi tarvitaan asiantuntijatietoa esimerkiksi mielenterveyskriisien ja lastensuojelukriisin ratkaisemiseksi, ja asiantuntijatieto maksaa rahaa.
– Perussuomalaisilla ei ole konkreettisia ratkaisuja ongelmiin, Suomela sanoi.
– Puoluetukiko on se ratkaisu? Purra ihmetteli vastaukseksi.
Saarikko puolusteli hillotolpparahoja
Keskustalle aluehallinto on pitkäaikaisen haaveen toteutuminen. Ei siis ihme, että puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko asettui vahvasti puolustamaan uusia ”hillotolpparahoja”.
Saarikko jopa kimpaantui Purran kritiikistä ja siitä, että puolueiden uusi rahoitus kyseenalaistettiin. Saarikolle kerta ei ollut ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään.
Saarikko vetosi perustuslakivaliokuntaan, joka on edellyttänyt, että alueille on tultava vaaleilla valitut päättäjät. Saarikko ei kuitenkaan kertonut, miksi puoluetuki ei enää riitä. Kepujohtaja vain ihmetteli, onko rahan jakaminen väärin ja eikö kansanvalta saisi maksaa.
Saarikko vaati Purralta, että Purra linjaisi perussuomalaisten kaikkien piirien kieltäytyvän rahoista.
Purra sanoi pitävänsä hämmentävänä sitä, että kun hallitus luo sote-uudistuksen, jota oppositio on kritisoinut ja kun perussuomalaiset on nostanut esille yhden asian, jota puolue ei kannata, asia käännetään poliittisessa retoriikassa niin, että perussuomalaisten tulisi asiasta erityisesti luopua.
– Saammeko sitten samalla luopua verojen maksuista tai tietyistä sosiaalietuuksista kun olemme arvostelleet niitä? Te itse olette tehneet tämän uudistuksen, joten tämä ei ole erityisesti perussuomalaisten ongelma.
– Me olemme puolueena antaneet neuvottelijoille jo syksyllä ohjeet vastustaa näitä rahoja, neuvotella niitä alemmiksi ja jättää eriäviä mielipiteitä, Purra sanoi.
Miljoonat ovat Marinille ”hiekanjyviä”
Pääministeri Marinin mielestä keskustelu uusista puoluerahoista on ”populistista”.
– Tämä (uusi rahoitus) on niin pieni hiekanjyvä tästä kokonaisbudjetista.
Marin kuitenkin yllättäen myönsi, että uudessa rahoituksessa kyse tosiasiallisesti olisi puoluetuen lisäyksestä.
– Minun mielestäni nämä aluevaltuutetut ja valtuustoryhmät ansaitsevat puoluetukea. He ansaitsevat tukea siihen, että he voivat kohdata kansalaisia ja järjestää toimintaansa järkevästi. Minun mielestäni se on oikein, Marin sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hillotolpparaha aluevaalit aluevaltuustot Iiris Suomela resurssit verovarat kustannukset Annika Saarikko Riikka Purra Puoluetuki Sanna Marin perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Leena Meri: Kansalaiset kärvistelevät sähkö- ja polttoainelaskujensa kanssa – ”Kylmäsydäminen kepu kehottaa menemään sossuun”

Hyvinvointialueiden valtuustoryhmille ylimääräistä hillotolpparahaa jopa 6 000-10 000 euroa per valtuutettu – suurista puolueista ainoastaan perussuomalaiset vastustaa: ”Piilopuoluetukea”

Jopa 72 000 koulutettua sote-ammattilaista vaihtanut alaa heikon palkan ja huonojen työolojen vuoksi – hallituksen vastaus: Haetaan osaajat ulkomailta

Mäkelä: Hallitus teki arvovalinnan viedessään miljardeja euroja ulkomaille – ”Ne rahat voitaisiin käyttää suomalaisten hoitoon”

Puolueiden saama tuki paisuu sote-uudistuksessa – Purra: Raha tulee valumaan vaali- ja kampanjatoimintaan

Purra: Sote-sektorille ei ole laittaa enempää resursseja, jos niitä ei oteta ensin jostain muualta pois – ”Suomessa on rahaa, se vain menee tällä hetkellä vääriin kohteisiin”

Pääministeri Marin hoitajapulasta: ”Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa” – Purra: ”Jätetään taloudellisesti haitallinen maahanmuutto pois”

Purra: Äänestysaktiivisuuden alhaiseksi jääminen ei haittaisi useimpia puolueita – ”Kansalaisten aktiivisesta passivoittamisesta on valitettavasti hyötyä monille”

Suomalainen hyötyy koko ajan yhä vähemmän maksamistaan veroista
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.















