

LEHTIKUVA
Leena Meri Venäjän liikekannallepanosta: Hallituksen on valmistauduttava itärajan sulkemiseen
Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti tänään aamulla pitämässään puheessa Venäjän aloittavan osittaisen liikekannallepanon. Ilmoituksen voidaan olettaa lisäävän etenkin liikekannallepanoa pakoilevien venäläisten määrää myös Suomen vastaisella rajalla. Pelkästään Suomea lähellä olevan Pietarin asukasluku on yli seitsemän miljoonaa.
Latvia on jo ilmoittanut, ettei se turvallisuussyistä tarjoa turvapaikkaa yhdellekään liikekannallepanoa pakenevalle venäläiselle.
– Suomen ei tule Latvian tapaan tarjota turvapaikkoja liikekannallepanoa pakeneville venäläisille. Hallituksen on toimittava kerrankin ennalta eikä vasta siinä vaiheessa, kun Venäjältä saapuneet ihmismassat ovat jo Suomessa, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri vaatii.
Kyse on suomalaisten turvallisuudesta
Viime kesäkuussa perussuomalaisten ajamat muutokset rajavartiolakiin mahdollistavat tulijoiden pysäyttämisen rajalle. Hallituksella on siis RKP:n ja vihreiden vastustuksesta huolimatta tarvittavat juridiset työkalut käytössään.
Venäjän puolustusministerin Sergei Shoigun mukaan Venäjä ei taistele ”niinkään Ukrainaa kuin länttä vastaan”. Vastaanottavien länsimaiden yhteiskuntarauhaa horjuttavat suuret venäläisten tulijoiden joukkiot edesauttavat yhtä lailla Vladimir Putinin tavoitteita. Asepalvelusta pakenevat venäläiset muodostavat myös uudenlaisen turvallisuusuhan.
– Hallituksen on pikaisesti valmistauduttava koko itärajan sulkemiseen. Nyt ei ole kyse enää pelkistä turistiviisumeista, vaan suomalaisten turvallisuudesta, Meri huomauttaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sergei Shoigu liikekannallepano rajavartiolaki kansallinen turvallisuus itäraja Latvia turvallisuusuhat turvapaikka Vladimir Putin Leena Meri Ukraina Venäjä vihreät RKP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Suomi on EU:n heikoin lenkki – ”Venäläisten viisumien epäämiselle löytyy perusteet”

Junnila: Pääministeri Marin ei voi kädet heiluen piiloutua Euroopan unionin tai virkamiesten selän taakse

Muut EU-maat saavat Venäjän-rajansa kiinni, Sanna Marinilta ei vain onnistu – miksi hallitus jatkuvasti kompuroi rajakysymyksissä?

Marinin hallitus ei saanut aikaiseksi – tuhannet rynnistivät torppaamaan Venäjä-viisumeita kansalaisaloitteella

Halla-aho: ”Venäjä viestittää länsimaille, että se on valmis menemään niin sanotusti päätyyn asti, eikä sillä ole mitään aikeita istua neuvottelupöytään”

Hallitus empii Venäjän rajan sulkemisessa – ”Rajat tulisi sulkea välittömästi venäläiseltä liikenteeltä laajamittaisen maahantulon perusteella”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomalaisten kanta on selvä – itäraja kiinni

Arto Luukkanen avaa Venäjän liikekannallepanon geopolitiittisia vaikutuksia – Turkki näkee tilaisuutensa tulleen (video)
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää









