

Morian palkolaisleiri 9.9.2020. Palomiehet yrittävät sammuttaa leirillä riehuvaa tulipaloa. / LEHTIKUVA
Viikon 38/2020 luetuin
Lesboksen turvapaikanhakijat kertovat vihaavansa Eurooppaa, mutta he haluavat silti Saksaan – ”sytytimme koko leirin tuleen näyttääkseemme halveksuntamme”
Turvapaikanhakijoiden leirin tuhopoltto Kreikassa on saanut Saksan poliittisesti täysin sekaisin. Kaikki puolueet vihreistä kristillisdemokraatteihin huutavat sen puolesta, että leirinsä polttaneet turvapaikanhakijat pitää tuoda Saksaan. Lesboksen saarella yhä olevat turvapaikanhakijat puolestaan kertovat vihaavansa koko Eurooppaa, mutta haluavat silti Saksaan.
Koronatartuntojen vuoksi karanteeniin asetetut turvapaikanhakijat sytyttivät viime viikolla Lesboksen saarella sijaitsevan Morian leirin tuleen. Mellakoivat turvapaikanhakijat pyrkivät myös estämään palomiehiä sammutustöissä. Maan tasalle palaneessa leirissä asui UNHCR:n tietojen mukaan 11 500 turvapaikanhakijaa, joista noin 4000 on lapsia. Lesboksen saarelle julistettiin tapahtuneen vuoksi hätätila.
Viikonloppuna poliisi joutui käyttämään kyynelkaasua mellakoivia turvapaikanhakijoita vastaan, kun nämä heittelivät poliiseja kivillä, kertoo Welt-lehti. Kreikan hallitus on lähettänyt Lesbokselle laivoja, jotta kodittomiksi joutuneille perheille voidaan tarjota katto pään päälle, mutta suurin osa Morian leirin turvapaikanhakijoista nukkuu taivasalla, koska he vastustavat uuden telttaleirin pystyttämistä. Osa turvapaikanhakijoista on mellakoimalla jopa yrittänyt estää Kreikan viranomaisia pystyttämästä uusia telttoja.
Turvapaikanhakija: ”Vihaan Eurooppaa”
Norjan yleisradion NRK:n haastattelema turvapaikanhakija kertoo, että laittomat siirtolaiset tulivat EU-alueelle suurin odotuksin, mutta kokevat nyt EU:n pettäneen heidät.
– Nyt minä vain vihaan Eurooppaa, NRK:n haastattelema Mila-niminen turvapaikanhakija kertoo.
Lesboksen leirin olosuhteet eivät ole vastanneet turvapaikanhakijoiden vaatimuksia.
– Jotkut meistä ovat olleet täällä jo kolme vuotta ja kukaan ei ole kysynyt, olemmeko me tyytyväisiä olosuhteisiin.
– Tulipalo syttyi, koska ihmiset olivat vihaisia ja halusivat näyttää vihansa. Me sytytimme koko leirin tuleen näyttääkseemme halveksuntamme, Mila kertoo.
Saksassa väännetään siirrettävien määristä
Turvapaikanhakijat ovat tehneet selväksi, että he eivät halua asua teltoissa eivätkä jäädä Kreikkaan. Useimmat haluaisivat mieluummin Saksaan ja vetoavat liittokansleri Angela Merkeliin, jotta tämä ottaisi heidät vastaan.
Saksassa onkin käyty kiivasta keskustelua aiheesta. Sisäministeri Horst Seehofer ilmoitti, että Saksa ottaa vastaan noin 150 alaikäistä turvapaikanhakijaa. Tämä ei vihreille kuitenkaan riitä, kertoo Welt-lehti. Vihreät vetoavat liittokansleri Merkeliin, jotta tämä sallisi laajamittaisen turvapaikanhakijoiden siirron Kreikasta Saksaan. Vihreät toivovat myös muiden EU-maiden osallistuvan Kreikan turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamiseen.
Vihreiden lisäksi myös Merkelin kristillisdemokraattien sisältä on kuulunut vaatimuksia suuremmasta kiintiöstä. CDU-puolueen puheenjohtajuutta tavoitteleva Norbert Röttgen vaatii, että Saksan on otettava vastaan 5000 turvapaikanhakijaa Kreikasta.
Röttgen ei ole huolissaan siitä, että siirroista muodostuisi vetovoimatekijä laittomalle siirtolaisuudelle. Hän painottaa kuitenkin, että nyt kyseessä on poikkeustapaus humanitaarisen kriisin ratkaisemiseksi, ”joten meidän on tehtävä selväksi, että tämä ei ole signaali”.
Junnila: ”Leirit roihuavat, jos sillä saa menolipun Suomeen”
Monet ovat sitä mieltä, että tällainen menettely nimenomaan lähettää täysin väärän signaalin: turvapaikanhakijoita ikään kuin palkitaan oman leirinsä polttamisesta, mikäli lopputuloksena on se, että heidät siirretään Kreikasta korkeamman elintason maihin. Esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila on arvostellut turvapaikanhakijoiden siirtoja toisiin EU-maihin.
– Täysin väärä signaali, joka rohkaisee tuhopolttoihin. Ei voi olla niin, että pakolaisleirejä polttamalla päästään käsiksi Suomen sosiaaliturvaan ja etuuksiin. Leirit roihuavat, jos sillä saa menolipun Suomeen, Junnila jyrähtää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Moria Norbert Röttgen Lesbos laiton siirtolaisuus Horst Seehofer Vilhelm Junnila Angela Merkel Turvapaikanhakijat Saksa Kreikka EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pakolaisleirit roihuavat – jos sillä saa menolipun Suomeen

Suomeen 11 pakolaista Morian palaneelta leiriltä – Ruotsi lähettää telttoja

Mäkelä: Eurooppaan pyrkii elintasoperäisiä siirtolaisia – ”Ainoa keino tulijoiden pysäyttämiseen on se, että siirtolaisvirta pysäytetään Euroopan ulkopuolelle”

Visegrad-maat: Ei läpimurtoa komission turvapaikkauudistuksessa

Kolme autoa paloi tiistain vastaisena yönä Helsingin Pohjois-Haagassa

Tutkimus: Lähes puolet arabinuorista haaveilee siirtolaisuudesta – Eurooppaan kohdistuva paine on valtava

Ruuhkaisa viikonloppu Kanariansaarilla – yli 1 600 siirtolaista saapui veneineen Afrikasta

Tunteet kuumenevat Kanarialla siirtolaisvyöryn vuoksi – sosialistihallitus ei halua luoda vetovoimatekijää

Kreikan maahanmuuttoministeri: Kansalaisjärjestöt auttavat somaleita Turkin kautta Kreikkaan laittomasti
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












