

LEHTIKUVA
Tunteet kuumenevat Kanarialla siirtolaisvyöryn vuoksi – sosialistihallitus ei halua luoda vetovoimatekijää
Tunnelmat Espanjan Kanariansaarilla ovat kiihtyneet kasvaneen siirtolaisvyöryn vuoksi. Paikallishallinto syyttää maan hallitusta avun niukkuudesta. Hallitus ei halua kuitenkaan kuljettaa siirtolaisia mantereelle, koska se pelkää luovansa vetovoimatekijän siirtolaisille, kirjoittaa espanjalaislehti El País.
Vuoden alusta lokakuun puoliväliin mennessä Kanarialle oli saapunut noin 8 000 siirtolaista. Siirtolaismäärä on sen jälkeen kaksinkertaistunut viimeisen 30 vuorokauden aikana.
Tunteet kuumenevat
Saarilla on järjestetty lehden mukaan useita mielenosoituksia, joissa on käytetty kovaa retoriikkaa. Paikalliset asukkaat ovat nimittäneet siirtolaisia muun muassa ”loisiksi” ja ”tunkeutujiksi”.
Kanarialla siirtolaisten vastaanottokapasiteetti on jäänyt tulijamäärän jalkoihin. Paikallisia asukkaita hiertävät myös laittomasti maahan tulleiden ylläpitokulut. Koronapandemian vuoksi Kanarialle tärkeät turismitulot ovat jääneet vähäisiksi.
– Minulla ei ole mitään maahanmuuttajia vastaan, mutta jos meille ei ole omillekaan riittävästi jaettavaksi, niin miten voisi olla heille? työttömäksi jäänyt Verónica kertoo El Paísille.
Keskushallinto pelkää vetovoimatekijää
Espanjan maahanmuuttoministeri José Luis Escrivá on ehdottanut siirtolaisten kuljettamista mantereelle. Hallituksen muita ministereitä ajatus ei ilahduta. Maan sosialistihallitus pelkää kuljetusten vain lisäävän siirtolaismääriä.
Hallitus toivoo, että viilenevät talvikelit kutistavat saapuvien määrää. Maan hallitus haluaisi palauttaa siirtolaisia lähtömaihinsa. Pandemian vuoksi palautukset ovat jääneet vähiin. Siirtolaisia on suunniteltu majoitettavaksi leireille Espanjan asevoimien tiloihin odottamaan palautuksia.
Koronapandemia on myös vaikuttanut siirtolaismäärään toisella tapaa: Länsi-Afrikan maissa pandemia on vienyt viranomaisten resursseja, mikä on pois laittoman siirtolaisuuden torjunnasta. Espanja yrittää paikata resurssivajeita lisärahoituksella.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruuhkaisa viikonloppu Kanariansaarilla – yli 1 600 siirtolaista saapui veneineen Afrikasta

Suomalaisten koettelemukset Kanariansaarilla – asunnot menivät alta ja kotimatkat ovat kortilla

Farage: Ranskan laivasto saattaa laittomien tulijoiden veneitä Britanniaan

Lesboksen turvapaikanhakijat kertovat vihaavansa Eurooppaa, mutta he haluavat silti Saksaan – ”sytytimme koko leirin tuleen näyttääkseemme halveksuntamme”

PS:ltä kyselytunnilla pitkä lista toimenpiteitä laittoman siirtolaisuuden ehkäisemiseksi – hallitukselta ei vastakaikua

Kreikassa pelätään uutta laittomien tulijoiden tulvaa – tällä kertaa mereltä ja koronan kera
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
Uusimmat

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










