

LEHTIKUVA
Tutkimus: Lähes puolet arabinuorista haaveilee siirtolaisuudesta – Eurooppaan kohdistuva paine on valtava
Äskettäin julkaistu kyselytutkimus kertoo, että lähes puolet Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maiden nuorista yrittää aktiivisesti päästä siirtolaiseksi johonkin toiseen maahan tai haaveilee siitä. Koronapandemia on vain lisännyt nuorten lähtöhaluja omasta maastaan.
Arabinuorille suunnattu ASDA’A BCW -kyselytutkimus tehtiin jo kahdettatoista kertaa. Tutkimusta varten haastateltiin neljää tuhatta 18-24-vuotiasta miestä ja naista Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa, kertoo nettilehti Breitbart.
Tutkimuksen mukaan 42 prosenttia kyselyyn vastanneista haluaa lähteä omasta kotimaastaan siirtolaiseksi. Lähtijöistä 40 prosenttia haluaa muuttaa pysyvästi muualle. Tutkimuksen tekijöiden mukaan arabimaailmassa on yli 200 miljoonaa nuorta, joten tämä koskee melkoista joukkoa.
Kyselytutkimuksessa haastateltiin puoliksi miehiä ja naisia. Vain kolmasosa vastanneista oli sitä mieltä, että ei ikinä haluaisi lähteä omasta maastaan.
Maista lähdetään taloudellisten syiden takia
Innokkaimpia siirtolaisiksi lähtijöitä olivat libanonilaisnuoret, joista peräti 77 prosenttia halusi muualle. Myös Libyassa, Jemenissä ja Irakissa oli paljon lähtöhalukkaita.
Neljäsosa nuorista kertoi haluavansa lähteä siirtolaiseksi taloudellisten syiden vuoksi. Pakolaisuuteen yleensä liitetyt syyt näkyivät vastauksissa vähemmän. Turvallisuussyistä lähteviä oli 12 prosenttia, uskonnollisista syistä vain kaksi prosenttia ja poliittisista syistä kahdeksan prosenttia. Koronapandemia on vain lisännyt nuorten lähtöhaluja entisestään.
Afrikassa lähtöhalut vieläkin kovemmat
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa aiemmin tehdyt vastaavat tutkimukset osoittavat, että siellä siirtolaisiksi lähtijöitä on vieläkin enemmän. Vuonna 2018 julkaistu Pew Research Center -tutkimuslaitoksen tutkimus paljasti, että jopa kaksi kolmasosaa Saharan eteläpuolisen Afrikan yli miljardista asukkaasta haluaa muuttaa Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin seuraavien viiden vuoden sisällä.
Maahanmuuttopaine Eurooppaan tulee siis jatkossakin olemaan valtava. EU on tähän asti keskittynyt lähinnä helpottamaan laillista maahantuloa ja keksimään uusia tapoja jakaa laittomien tulijoiden Välimeren maille aiheuttamaa taakkaa.
Perussuomalaiset puolestaan ovat kerta toisensa jälkeen pyrkineet korostamaan, että Eurooppaan pyrkii elintasoperäisiä siirtolaisia, ja ainoa keino tulijoiden pysäyttämiseen on se, että siirtolaisvirta pysäytetään Euroopan ulkopuolelle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronapandemia laiton siirtolaisuus Pohjois-Afrikka Lähi-itä arabimaat Afrikka Taakanjako Siirtolaisuus EU maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra Ylen A-studiossa: EU:n ja Turkin neuvoteltava rajalla olevista siirtolaisista uudestaan – ”EU-valtiot eivät halua ottaa näitä ihmisiä vastaan”

PS:ltä kyselytunnilla pitkä lista toimenpiteitä laittoman siirtolaisuuden ehkäisemiseksi – hallitukselta ei vastakaikua

Frontexin johtaja: Kreikan rajalla yhä kova paine – kaikki tulijat eivät ole pakolaisia

Peltokangas: Hallituksen haluttomuus laittomien siirtolaisten palauttamiseen kotimaihinsa on sylkemistä oman maan heikompiosaisten päälle

Antikainen: Hallitus ei halua karkottaa laittomasti maassa olevia – ”Mikä hulluus tässä on takana?”

SDP:n al-Taee hidastaisi koronaviruksen etenemistä tarjoamalla laittomasti maassa oleville asuntoja – Tavio: ”Tätä vähemmän suomalaisista piittaavaa politiikkaa on enää vaikea keksiä”

Ruuhkaisa viikonloppu Kanariansaarilla – yli 1 600 siirtolaista saapui veneineen Afrikasta
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











