

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Mäenpää: Matkustamiskustannuskorvausten enimmäismäärää nostettava kolmanneksella
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin palkansaajien työmatkoista suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärän nostamiseksi kolmanneksella jo vuonna 2022.
Kansandustaja Juha Mäenpää vaatii polttoainekustannusten nousun johdosta hallitukselta tasa-arvoisempaa kohtelua tilapäisiä työmatkoja omalla autollaan tekeviä kohtaan.
– Polttoaineiden hintojen noususta on uutisoitu useampaan otteeseen viimeisten kuukausien aikana. Kohonneet polttoainekustannukset ovat syöneet suomalaisten ostovoimaa ja heikentäneet työssäkäynnin kannattavuutta. Tämä koskee paitsi päivittäistä työmatkaliikennettä myös tilapäisiä työmatkoja, muistuttaa Mäenpää toimenpidealoitteessaan.
Hallituksen suunnittelemat toimet puutteellisia
Kansanedustaja nostaa esimerkeiksi mm. yrittäjät ja vanhuspalvelun työntekijät, jotka ajavat omalla autollaan. Verohallinnon mukaan matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset. Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle.
– Polttoaineiden hintojen nousun vuoksi erilaisia toimenpiteitä kansalaisten tilanteen helpottamiseksi on suunnitteilla. Hallituksen suunnitelmissa on kuitenkin unohdettu varsinaisen työpaikan ulkopuolelle tehdyt työmatkat kuluineen. Nekin vaikuttavat suomalaisten kukkaroon ja töissä käymisen kannattavuuteen. Siksi niidenkin osalta korvausmääriä suomalaisille veronmaksajille on nostettava, Mäenpää vaatii.
Nimien kerääminen aloitettu
Tällä hetkellä asiasta määrätään vuosittaisessa Verohallinnon päätöksessä verovapaista matkakustannusten korvauksista. Verohallinnossa päätetty taulukko määrää palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismääristä eri kulkuneuvoille.
Luettelossa ovat auto, moottoriveneet, moottorikelkka, mönkijä, moottoripyörä ja muu kulkuneuvo. Esimerkiksi auton suhteen korvauksen enimmäismäärä nousisi toimenpidealoitteen vaatiman kolmanneksen nostolla 46 sentistä 61 senttiin.
Mäenpää aloitti perjantaina 25.2.2022 kansanedustajien nimien keräyksen uuteen toimenpidealoitteeseen ja kerää nimiä tasa-arvon päivään 19.3.2022 asti, minkä jälkeen aloite tulee eduskunnan sivuille nähtäväksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- matkakustannukset työssäkäynnin kannattavuus polttoainekustannukset työmatka työmatkakorvaukset polttoaineiden hinnankorotukset ostovoima työmatkaliikenne polttoaineiden hinta palkansaajat yrittäjät veronmaksajat verohallinto toimenpidealoite vanhuspalvelut Juha Mäenpää
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Kalliit polttoaineiden hinnat Suomessa johtuvat pääosin verotuksesta

Taviolta tiukka toimenpidelista polttoaine- ja sähköhintojen alentamiseksi: Paras ratkaisu on veronalennus

Simula: ”Autoilu on osa suomalaista elämäntapaa, jonka vihervasemmistohallitus haluaa romuttaa”

Immonen: Autoilijat ja maaseudun ihmiset ongelmissa hallituksen politiikan seurauksena – ”Pieni- ja keskituloiset suurimpia kärsijöitä”

Mäenpää: Työmatkojen verovähennysoikeutta kasvatettava
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















