

MATTI MATIKAINEN
Mäenpää: Perussuomalaisten menestys kasaa hallituspuolueille painetta siirtyä lähemmäs perussuomalaista linjaa
Kansanedustaja Juha Mäenpää ennustaa keskustalle hankalia aikoja vihervasemmistohallituksessa. – Jos vihreät haluavat pelastaa maailman vähentämällä lihansyöntiä, se tuskin miellyttää keskustan perinteisiä kannattajia. Siellä on paljon maanviljelijöitä, jotka elävät lihan ja maidon tuotannosta.
Ilmajokelainen Juha Mäenpää nousi keväällä kansanedustajaksi kolmannella yrityksellä. Jo vuoden 2015 vaaleissa hän sai yli 3 000 ääntä ja pääsi varakansanedustajaksi.
llmajoen Koskenkorvalta kotoisin oleva Mäenpää sanoo olevansa kansallismielinen neljän lapsen isä. Ammattitaustaltaan hän on asentaja-koneistaja, koneinsinööri ja ammatillinen erityisopettaja. Vuodesta 2011 Mäenpää on ollut sairauseläkkeellä.
Protesti entistä puheenjohtajaa vastaan
Mäenpää on myös vaikuttanut pitkään Ilmajoen kuntapolitiikassa. Vuodesta 2008 eteenpäin hän istui kaksi peräkkäistä kautta Ilmajoen kunnanvaltuustossa, mutta jättäytyi pois vuoden 2017 vaalissa.
Nyt Mäenpää myöntää, että kyse oli mielenilmauksesta perussuomalaisten vanhaa puoluejohtoa ja sen toimintaa kohtaan.
– Olin varsinkin kyllästynyt puolueen edelliseen puheenjohtajaan, joka hallituksessa ollessaan petti äänestäjät. Jäin sitten protestiksi pois kuntavaaleissa.
Jussi Halla-aho nousi perussuomalaisten puheenjohtajaksi vuoden 2017 puoluekokouksessa Jyväskylässä. Mäenpää kiittelee nykyistä puoluejohtoa loistavaksi.
– Halla-aho on älykäs mies. Hänen paras puolensa on se, että hän osaa aina kansantajuisesti ja nopeasti esittää perustelut omille mielipiteilleen. Nähdäkseni sillä oli merkitystä myös perussuomalaisten vaalivoiton kannalta. Vaalikeskusteluissa Jussi onnistui hyvin jauhottamaan toimittajat, jotka yrittivät jatkuvasti kampittaa perussuomalaisia, Mäenpää sanoo.
Jo yli 20 puheenvuoroa suuressa salissa
Mäenpää aloitti vaikuttamisen saman tien. Hän on toistaiseksi käyttänyt eduskunnassa jo yli 20 puheenvuoroa, joissa hän on muun muassa nostanut esille useita hallitusohjelman ongelmakohtia sekä vaatinut päätösvallan palauttamista EU:sta takaisin Suomen eduskunnalle.
Mäenpää on puolustusvaliokunnan jäsen ja sivistysvaliokunnan varajäsen.
– Puolustusvaliokunnassa ei ole juuri muuta ehditty tekemään kuin olemme tutustuneet valiokunnan toimintaan. Käytännön työt käynnistyvät sitten syksyllä.
Urheilijat elävät lähes kerjäläisinä
Puolustusvaliokunnan toimintaan liittyy myös yksi Mäenpään tavoite kuluvalla eduskuntakaudella.
– Tavoitteeni on, että puolustusvoimat jollain aikavälillä perustaisi urheilu-upseerin virkoja kansainväliseen menestykseen pyrkiville nuorille urheilijoille. Kysymys olisi siitä, että urheilijat voisivat yhdistää harjoittelun palkalliseen työhön.
– Tällä hetkellä yksilölajeissa huipulle pyrkivät urheilijat ovat vaikeuksissa, koska työssäkäynti ja opiskelu on hankalaa samanaikaisen harjoittelun kanssa. Urheilija joutuu elämään lähes kerjäläiselämää. En ole vielä selvittänyt, mikä olisi paras tapa edetä asiassa, Mäenpää sanoo.
Lakialoitteen Mäenpää aikoo tehdä myöhemmin nuuskan myynnin vapauttamisesta. Nuuskakauppa loppui Suomessa 1990-luvulla EU-jäsenyyden myötä. Ruotsilla taas on EU:n erityislupa myyntiin.
– Tällä hetkellä tilanne on se, että nuuskan käyttäjät tekevät ostoksensa Ruotsissa, ja samalla kymmenien miljoonien eurojen verotulot menevät Ruotsiin, Mäenpää sanoo.
Tuulivoimasta terveysselvitykset
Eduskunnassa Mäenpää näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen perussuomalaisten linjan tukemisen, joka voi tapahtua eri tavoilla.
– Perussuomalaiset on maahanmuuttokriittinen puolue, ja tavoitteena on haittamaahanmuuton lopettaminen kokonaan. On useita asioita, joita täytyy saada eteenpäin, kuten tuulivoiman terveysselvitys, siitä olen käyttänytkin jo puheenvuoron. Susien kaatoluvista päättäminen täytyy palauttaa EU:sta takaisin kansalliseen päätösvaltaan.
Mäenpää arvioi, että perussuomalaiset pystyy vaikuttamaan päätöksentekoon myös hallituksen ulkopuolelta.
– Perussuomalaisten vaalimenestys ja vaalien tulos jo itsessään kasaa hallituspuolueille painetta siirtyä lähemmäs perussuomalaista linjaa.
Pride-hömppä lisää PS:n kannatusta
Pääministeri Antti Rinne osallistui äskettäin näyttävästi Pride-marssille Helsingissä. Pride on myös saanut valtavasti tilaa kotimaan mediassa huolimatta siitä, että hyvin monet suhtautuvat tapahtumaan nihkeästi.
– Mitä pidemmälle Pride-hömpötys menee, sitä enemmän konservatiivisia ihmisiä siirtyy sdp:stä, kokoomuksesta ja keskustasta perussuomalaisten kannattajiin. Siirtymää perussuomalaisten taakse tapahtuu koko ajan ja se tulee näkymään myös seuraavaksi julkistettavassa puolueiden kannatusmittauksessa.
Suomalaiset kokevat epäoikeudenmukaisuutta
Perussuomalaiset on kansallismielinen puolue. Mäenpää näkee nykyajan suurena haasteena trendin, jossa kansallista itsenäisyyttä kunnioitetaan yhä vähemmän samalla, kun päätösvaltaa valuu Euroopan unionille.
– Kyllä meidän pitäisi pyrkiä kaikessa päätöksenteossa ajamaan omien kansalaisten etua, eikä alentua globalismin sylkykupiksi.
Mäenpään mukaan maahanmuuttokriittisyys johtuu syvästä epäoikeudenmukaisuuden tunteesta, jota monet tavalliset suomalaiset kokevat arjessa.
– Monessa suomalaisessa perheessä koti on kerrostalossa. Vaikka molemmat vanhemmat kävisivät töissä, niin vaatteita on ehkä jouduttu ostamaan myös kirpputoreilta ja käytössä on vanha auto. Sitten naapurikämppään muuttaa somaliperhe, jolle yhteiskunta tarjoaa ”valmiiksi lautasella” kaiken saman, minkä suomalainen perhe on vuosien aikana hankkinut omalla työllään. Tämä on monen mielestä käsittämätöntä.
– Räikeä esimerkki on myös siinä, että yhteiskunta on käyttänyt jokaiseen alaikäisiksi tekeytyneeseen turvapaikanhakijaan 80 000 euroa. Samaan aikaan suomalaiset vanhukset saavat osakseen hyvin puutteellista ja vajanaista laitoshoitoa. Hoitohenkilökuntaa on liian vähän. Nykyisillä resursseilla vanhuspalvelujen taso jää heikoksi, Mäenpää toteaa.
Vihreiden sooloilu kiristää hallitusta
Pääministeri Rinteen johtama uusi hallitus on ollut kasassa vain noin kuukauden verran, mutta jo nyt hallituspuolueiden suhteisiin on ilmestynyt säröjä.
Erimielisyyttä on ollut muun muassa hallitusohjelman linjauksista koskien aktiivimallia ja vihreät ministerit ovat sooloilleet linjauksillaan Isis-taistelijoiden Syyriassa olevista vaimoista lapsineen.
Erityisesti keskustan riveistä on jo useasti painotettu hallituskumppaneille, että hallitusohjelmaa on noudatettava, tai muuten edessä on ongelmia.
Hallitus voi kaatua lihansyönnin rajoittamiseen
Mäenpää ennustaakin keskustalle hankalia aikoja vihervasemmistohallituksessa.
– Odotan mielenkiinnolla sitä päivää, kun hallituksessa ryhdytään puhumaan lihansyönnin rajoittamisesta ilmaston pelastamiseksi, hallitus voi hyvin kaatua siihen.
– Keskusta on pahassa välikädessä. Jos vihreät haluaa pelastaa maailman vähentämällä lihansyöntiä, se tuskin miellyttää keskustan perinteisiä kannattajia. Siellä on paljon maanviljelijöitä, jotka elävät lihan ja maidon tuotannosta. On erittäin vaikea nähdä, että siinä sopu löytyisi, Mäenpää sanoo.
Uusi puheenjohtaja tuskin pelastaa Kepua
Keskustan tilanne on sekava myös siksi, että samaan aikaan puolueen hupenevan kannatuksen kanssa, puolueessa on käynnissä puheenjohtajakilpailu. Mäenpää ei usko, että uusi puheenjohtaja kykenee kääntämään kannatusta nousuun.
– Suomenmaa-lehden mukaan puheenjohtajaehdokkaat Antti Kaikkonen ja Katri Kulmuni ovat kumpikin ensi vuonna valmiita marssimaan Pride-kulkueessa puheenjohtajana. Myös tällaiset lausunnot siirtävät yhä enemmän keskustan kannatusta perussuomalaisten leiriin.
Juha Mäenpään haastattelu on osa juttusarjaa, jossa esitellään perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustajia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaalimenestys Pride Katri Kulmuni Isis-taistelijat kansanedustaja suomalaiset Kansallismielisyys Juha Mäenpää Antti Rinne Turvapaikanhakijat Antti Kaikkonen vihreät perussuomalaiset Maatalous hallitus Jussi Halla-aho Keskusta vanhukset maahanmuutto lapsiperheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: ”Aikamme suuri kysymys on, onko valtion tehtävä puolustaa omiaan, vai onko sen tehtävä toimia koko maailman sosiaalitoimistona”

Puoluesihteeri Grönroos: Punavihreä hallitus ajaa keskustan tuella suomalaista maaseutua alas

Halla-aho: olemassaolostaan kamppaileva kepu on maatalouden alasajon pääarkkitehti

Perussuomalaiset haluaa maataloustukijärjestelmän pois EU:n päätösvallasta

Ranne: Hallitusohjelma on täysin epärealistinen – luvataan kaikkea ihanaa kaikille, mutta taloudellinen pohja pettää

Perustuslaki takaa kansanedustajille puheoikeuden – miksi vihertaustainen poliisi aloitti esitutkinnan Mäenpään eduskuntapuheesta?

Ronkainen: Onko poliisi poliittisessa ohjauksessa?
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.















