
Koskela: Lisätalousarvio vahvistaa kotimaista puolustusteollisuutta
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela kiittää hallitusta vuoden 2025 ensimmäisessä lisätalousarvioon sisältyvistä puolustuspanostuksista.

LEHTIKUVA
Torstaina perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää sai mahdollisuuden esittää eduskunnan suullisen kyselytunnin viimeisen kysymyksen. Aiheeksi valikoitui Ukraina-tuki ja kotimainen puolustusteollisuus. Hän muistutti, että kotimaisen puolustusteollisuuden vahvistaminen tukee kansallista puolustuskykyämme, taloutemme kasvua ja innovaatioita sekä parantaa Suomen asemaa kansainvälisessä puolustusyhteistyössä.
– Tänään on kulunut 85 vuotta talvisodan päättymisestä. Suomi on lisäksi tänään ilmoittanut uudesta aseapupaketista. Miten tämä viimeisin apupaketti vastaa Ukrainan kriittisimpiin puolustustarpeisiin? Juha Mäenpää kysyi puolustusministeriltä.
Mäenpää muistutti myös hallituksen aiemmin päättämästä 660 miljoonan euron Ukraina-tukiohjelmasta. Sen kautta tilaukset kohdistetaan kotimaisille puolustusteollisuuden yrityksille, mikä vahvistaa sekä Suomen turvallisuutta että Ukrainan puolustusta.
– Ohjelma tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia kotimaiselle puolustusteollisuudelle, työllisyydelle ja huoltovarmuudelle pitkällä aikavälillä. Miten arvioitte tämän tukiohjelman pitkän aikavälin vaikutukset Suomen puolustusteollisuuden kasvuun ja kilpailukykyyn? Mäenpää tiedusteli.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) huomautti Ukrainan tilanteen olevan hyvin kriittinen.
– Tänään julkaisimme merkittävän 200 miljoonan euron aseapupaketin, joka auttaa suoraan Ukrainan rintamatilanneasemaan ja sitä kautta neuvottelutilanteeseen, vastasi Häkkänen.
660 miljoonan euron Ukraina-tukiohjelmaa ministeri piti merkityksellisenä kotimaan teollisuudelle.
– Se buustaa, vahvistaa, suomalaista yritystoimintaa vahvasti ympäri Suomea, korkean teknologian tuotteita, mutta ihan kovaa ammusta ja rautaa myös. Se tuo työtä Suomeen, yritystoimintaa, ja se vahvistaa sitä kautta myös meidän puolustusta pidemmällä aikajänteellä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela kiittää hallitusta vuoden 2025 ensimmäisessä lisätalousarvioon sisältyvistä puolustuspanostuksista.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kiittää hallitusta merkittävästä panostuksesta Ukrainalle myönnettävään lisäapuun.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio esittää keskustelunavauksena puolustusteollisuuden yritysten ja start-up-ekosysteemien kehittämistoimia. Sillä olisi hänen näkemyksensä mukaan ulkomaankaupan, työllisyyden ja turvallisuuden kannalta positiivista vaikutusta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra esitti valtioneuvoston tervehdyksen Ässä-rykmentin muistomerkillä, kun talvisodan päättymisestä on tullut kuluneeksi 85 vuotta.

Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.