

LEHTIKUVA
Mäkelä: Hallitus investoi vahvasti liikenteeseen – ”Korjausvelkaa puretaan jopa 250 miljoonalla eurolla”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä iloitsee liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen tavoin siitä, että ”asfaltti tuoksuu ensi kesänä koko Suomessa”. Hallitus on varannut pelkästään liikenteen rahoitukseen melkein 600 miljoonaa euroa kuluvalle vaalikaudelle.
– Vaikka taloustilanne on huonompi kuin luullaan, toteuttaa hallitus vaalikauden aikana 4 miljardin euron investointiohjelman, jolla rakennetaan kestävän kasvun edellytyksiä pitkälle tulevaisuuteen. Pelkästään liikenteen rahoitukseen tästä on varattu melkein 600 miljoonaa euroa, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.
Tiestö aivan liian huonossa kunnossa
Mäkelä sanoo, että hallitus jakaa kansalaisten huolen tienpidosta.
– Tiet ovat päässeet aivan liian huonoon kuntoon, ja nyt sitä korjausvelkaa puretaan jopa 250 miljoonalla eurolla. Se on suuri summa, ja sillä saadaan aikaiseksi valtava määrä parempikuntoisia teitä ympäri Suomea. Samalla työllistetään alan urakoitsijoita ja työntekijöitä.
– Myös raiteille on luvassa merkittävästi rahoitusta – eri hankkeisiin yhteensä noin 280 miljoonaa euroa, Mäkelä kertoo.
Suomen velkaantumiskehitys on käännettävä
Mäkelä pitää tärkeänä sitä, että hallitusohjelma toteutuu Riikka Purran ensimmäisessä budjetissa valtiovarainministerinä.
– Hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Se vie aikaa, mutta jo tässä budjetissa me pystymme toimeenpanemaan LEhallitusohjelman mukaiset kuuden miljardin euron julkista taloutta vahvistavat toimenpiteet, Mäkelä toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valtion velkaantuminen tiestön kunto infrainvestoinnit korjausvelka Julkinen talous Riikka Purra Jani Mäkelä Lulu Ranne tiestö finanssipolitiikka Liikenne
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Marinin hallitus ajaa kuljetusyrittäjät kohti konkurssia tuhoten samalla Suomen tiestön – Koponen: ”Hallitus ei ole kiinnostunut yrittäjistä tai huoltovarmuudesta”

Reijonen vaatii aikalisää hiilineutraalisuustavoitteisiin – kaikki keinot autoilun kustannusten vähentämiseksi selvitettävä

Riikka Purra: Rakas Suomi, mikä on kaikkein tärkeintä

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Autoilla pitää saada ja voida ajaa niiden käyttöiän loppuun – päästöttömään tai vähäpäästöiseen pakottaminen ei ole vaihtoehto

Hallitus vahvistaa perusopetusta vaalikauden aikana 200 miljoonalla – korkeakoulutukseen tulossa lisää aloituspaikkoja

Hallituksen tavoite on lisätä pelkän peruskoulun varassa olevien opiskelua ja työllistymisedellytyksiä

Valtiovarainministeri Purra: Veronalennuksista on hyötyä talouskasvulle ja toimeliaisuudelle

Peltokangas: Hallitus ei tingi turvallisuudesta

Hallitus laskee autoilun kustannuksia ja kannustaa työhön veronalennuksilla – ”Tavoitteena työhön kannustava sosiaaliturvajärjestelmä”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















