

LEHTIKUVA
Mäkynen: Elokapinan maksettava lainvastaisten mielenilmausten aiheuttamat kustannukset
Kansanedustaja Jukka Mäkynen on tyrmistynyt Elokapinan jatkuvasta lainvastaisesta toiminnasta ja tahtoo tietää mielenosoitusten kustannukset veronmaksajille. Mäkysen mielestä laittomiin mielenosoituksiin toistuvasti osallistuneilta henkilöiltä olisi syytä alkaa vaatia vahingonkorvauksia poliisille aiheuttamistaan ylimääräisistä kustannuksista.
Helsingin poliisi keskeytti Elokapinan mielenilmauksen viime viikon keskiviikkona olennaisesti lainvastaisena. Ajoradalla olleet henkilöt poistettiin poliisin toimesta paikalta, mutta lainvastainen toiminta on jatkunut tämänkin jälkeen pitkin viime viikkoa.
Elokapinan toiminta on sitonut paljon poliisiresursseja Mannerheimintien valvontaan.
Tuntuvammat sakot ja vahingonkorvauksia
– On kestämätön tilanne, että poliisin olennaisesti lainvastaiseksi toteama tilanne jatkui koko viime viikon ja on odotettavissa, että ajoradalle leiriydytään myös tällä viikolla. Elokapinan toiminta aiheuttaa suuren määrän ylityötunteja poliisille. Laittomiin mielenilmauksiin toistuvasti osallistuneilta henkilöiltä olisi syytä alkaa vaatimaan vahingonkorvauksia aiheuttamistaan ylimääräisistä kustannuksista poliisille, koska näin ison väkimäärän jatkuviin kiinniottoihin samasta asiasta ei ole varauduttu poliisin budjetissa, pohtii Jukka Mäkynen.
– Elokapinan laittomiin mielenilmauksiin osallistuvien henkilöiden saamien sakkojen summaa tulisi korottaa nykyisestä. Tämä olisi tehokas keino hillitä ajoradalle leiriytymistä tulevaisuudessa. Tärkeä kysymys on myös se, onko poliisi ylipäätään kirjoittanut heille sakkoja. Jos ei ole kirjoittanut, niin ei ole ihme, että samat henkilöt tulevat paikalle yhä uudestaan.
Mikä on mielenilmausten hintalappu veronmaksajille?
Mäkysen mukaan muutoksia on tehtävä nopealla aikataululla.
– Mikäli Elokapinan lainvastaisia mielenilmauksia ei saada hallintaan, uhkaa syntyä tilanne, jossa Helsingin yksi tärkeimmistä liikenneväylistä on ympäri vuoden säännöllisesti tukittu liikenteeltä. Poliisin kiireellisempien tehtävien hoito viivästyy, kun iso määrä poliiseja joutuu olemaan päivä toisensa jälkeen tunteja Mannerheimintiellä, Mäkynen sanoo.
Mäkynen tivaa, mikä mahtaa olla näiden jatkuvien lainvastaisten mielenilmausten hintalappu veronmaksajille. Poliisilla on tarve saada 30 miljoonaa euroa lisää määrärahoja lisätalousarviossa. Mäkynen pohtii, mikä mahtaa olla todellinen määrärahan tarve, kun viimeisen viikon aikana on otettu satoja henkilöitä poliisin huostaan ja Elokapinan lainvastaiset mielenilmaukset näyttävät jatkuvan myös tulevaisuudessa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vahingonkorvaukset mielenosoitusten kustannukset lainvastainen toiminta laittomat mielenosoitukset poliisin määrärahat poliisin budjetti Elokapina veronmaksajat lisätalousarvio Sakot Jukka Mäkynen Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Välikohtaus suorassa lähetyksessä, miehet hyökyivät Tynkkysen kimppuun – ”elokapinalaiset käyttävät väkivaltaa jopa kansanedustajia kohtaan”

Mitä ihmettä? Yle Uutiset kuittasi kansanedustajan kimppuun käymisen muutamalla rivillä, Ylen vakiokasvo syyttää Tynkkystä itseään

Perussuomalaiset: Sisäministeri Ohisalo kiemurtelee vastauksia eikä suostu suoraan tuomitsemaan Elokapinan laitonta toimintaa

Elokapina kutsuu joukkoihinsa yliopistotutkijoita – Suomen Uutiset kysyi yliopiston kanslerilta, mitä mieltä hän on asiasta

Britanniassa elokapinoidaan eristämisen puolesta tukkimalla teitä – protestit johtaneet rähinöintiin

Antikainen vaatii palkanlisää niskoittelevia mielenosoittajia kaitsemaan joutuville poliiseille: ”Kaikki sympatiani ovat niiden kenttäpoliisien puolella, jotka tätä sirkusta joutuvat valvomaan”

Elokapina saa toisinajattelijan kysymään: Aiheutammeko lapsillemme turhaa kuolemanpelkoa hysteerisellä ilmastoahdistuksella?
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













