

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Mäkynen: Korona uhkaa demokratian toteutumista kuntavaaleissa – ”Mikä taho kantaa vastuun kuntavaalien terveysturvallisuudesta?”
Kansanedustaja Jukka Mäkynen on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen kuntavaalien terveysturvallisuudesta koronaepidemian aikana. Terveysturvallisuuden lisäksi Mäkynen pohtii myös äänestysoikeuden toteutumista, jos esimerkiksi äänioikeutettu henkilö on karanteenissa vaalipäivänä tai ainoa äänestyspaikka joudutaan sulkemaan ennen määräaikaa.
– Mikä taho kantaa suurimman vastuun vuoden 2021 kuntavaalien terveysturvallisesta järjestämisestä? Onko hallitus varautunut kuntavaalien terveysturvalliseen järjestämiseen ja jos on, niin millä tavoilla? Miten turvataan kansalaisten oikeus äänestää varsinaisena äänestyspäivänä, jos äänioikeutetulle henkilölle määrätty ainoa äänestyspaikka joudutaan sulkemaan ennen määräaikaa? kysyy Jukka Mäkynen kirjallisessa kysymyksessään.
Hallituksella suurin vastuu
Kuntavaalien järjestämisessä korostuu terveysturvallisuus. Äänestyspaikkojen tulee olla terveysturvallisia. Koronaepidemian hallinnassa ovat mukana hallitus, eduskunta, aluehallintovirastot, THL, STM, Traficom ja muita toimijoita. Näiden toimijoiden välillä on ollut säännöllisesti koronan aikana erilaisia näkemyksiä epidemian hoidosta. Vaarana on se, että vastuuta terveysturvallisuudesta kasautuu liikaa esimerkiksi keskusvaalilautakuntien vastuulle.
– Tosiasia on kuitenkin se, että hallituksella on suurin vastuu kuntavaalien terveysturvallisessa järjestämisessä. Erityisen tärkeää on se, että viimeistään nyt käydään hallituksessa läpi kuntavaalien terveysturvalliseen järjestämiseen liittyvät haasteet ja puututaan mahdollisiin epäkohtiin mahdollisimman nopealla aikataululla, Mäkynen linjaa.
Demokratian toteutuminen vaarassa
Mäkysen mukaan Sanna Marinin hallituksen toimintatapa on ollut läpi hallituskauden sellainen, että se reagoi ongelmiin vasta kun ne ovat räjähtäneet käsiin. Tästä hallituksen vakiintuneesta toimintatavasta johtuen kansanedustaja on huolissaan hallituksen passiivisuudesta kuntavaalien terveysturvallisessa järjestämisessä.
Myös se, että hallitus ei aktiivisesti tiedota asiasta, vaarantaa demokratian toteutumisen. Erityisesti riskiryhmäläiset odottavat hyvissä ajoin tietoa siitä, miten he pystyvät äänestämään turvallisesti. Yksi ongelmakohta on koronaviruksen aiheuttamat eristystoimet.
– Miten äänestysoikeus toteutuu esimerkiksi silloin, jos äänioikeutettu henkilö on määrätty karanteeniin korona-altistuksen vuoksi kuntavaalien äänestyspäivinä? Mäkynen pohtii.
Kuka kantaa vastuun?
Mäkysen mukaan hallituksen tulee kertoa kansalaisille hyvissä ajoin siitä, kuka ottaa vastuun kuntavaalien terveysturvallisesta järjestämisestä.
– Koronaepidemia on jatkunut melkein vuoden Suomessa. On selvää, että vuoden 2021 kuntavaalien aikana maassamme on voimassa erilaisia koronarajoituksia. Kuntavaalien järjestämisessä korostuu terveysturvallisuus. Äänestyspaikkojen tulee olla terveysturvallisia. Koronaepidemian hallinnassa ovat mukana hallitus, eduskunta, aluehallintovirastot, THL, STM, Traficom ja muita toimijoita.
– Näiden toimijoiden välillä on nähty säännöllisesti koronan aikana erilaisia näkemyksiä koronan hoidosta. Jos äänestyspaikkoja joudutaan sulkemaan äänestyksen ollessa vielä käynnissä, niin kansalaisten pitää saada hyvissä ajoin tietää, mikä taho kantaa suurimman vastuun asiasta, Mäkynen vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terveysturvallisuus äänestys koronakaranteeni koronaepidemia kirjallinen kysymys Sanna Marin Jukka Mäkynen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen Perusta -ajatuspajalta kirjajulkaisu: Kummallisvaalit 2021 – mistä kuntavaaleissa on kyse

Perussuomalaiset jatkaa gallupien kärjessä – kannatusta tulee nyt tasaisesti kaikilta ryhmiltä ja kaiken ikäisiltä

Mäkynen: Siirtotyöläisillä ohituskaista korona-Suomeen – kotimaiset työttömät unohdettu

Rahaa tulee, sanoo hallitus – Purra: Kuntapaketit auttavat hallituspuolueita kuntavaaleissa

Mäkynen: Kaatumisharjoittelu lisättävä koulujen opetussuunnitelmiin – kaatumisten ja liukastumisten kustannukset valtavia

Mäkynen: Miksi oikeusministeri ei kertonut kotiäänestyksen ongelmista?

Mäkynen: Vanhusten ihmisoikeuksia rikotaan törkeästi – ministeri Kiurua ei kiinnosta
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















