

LEHTIKUVA
Mäntylä: SDP:llä ei mainintaakaan lapsista, vanhuksista tai omaishoitajista
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) ihmetteli SDP:n vastaesityksiä kuunneltuaan, kuinka niistä puuttuvat täysin hallituksen sosiaalipoliittiset toimet.
– Ei mainintaa lapsista, ei vanhuksista tai omaishoitajista – eli juuri heistä, joihin me olemme valmiit investoimaan, Mäntylä moitti.
– Me panostamme 130 miljoonaa euroa nimenomaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.
Mäntylä oikoi
kotouttamispuheita
Mäntylä oikoi seuraavaksi opposition puheita kotouttamisen kuluista ja keinoista.
– Kyllä, sen eteen me teemme koko ajan töitä TEM:ssä ja STM:ssä. Ministeriöissä tehdään vahvasti töitä sen eteen, että me luomme Suomeen sellaisen kotouttamisen mallin, joka on aidosti tehokas. Meillä on ollut kotouttaminen, joka on johtanut siihen, että meillä on maahanmuuttajaryhmiä, joiden työllistymisprosentit ovat todella surkeat. Sitäkö me sitten haluamme jatkossa? Mäntylä kysyi.
– Miksikö tehdään maahanmuuton kustannusten selvitys? Juuri sen takia, että me tiedämme, mihin niitä rahoja käytetään. Ei voi olla niin, että laitamme rahaa jollekin momentille, mutta emme tiedä, mitä sillä rahalla tehdään.
Perustuslaillisuus ja
talouden kantokyky
Mäntylä vastasi myös opposition syytöksiin eräiden hankkeiden perustuslainmukaisuudesta.
– Ihmettelen, kuinka voidaan sanoa tietämättä edes, millaisia hankkeita olemme tuomassa, että ne ovat perustuslain vastaisia. Täytyy ymmärtää realiteetit, joissa me toimimme: mikä on talouden kantokyky ja mihin meillä on mahdollisuuksia.
– Tämä tilanne haastaa koko meidän sosiaaliturvajärjestelmän aivan uudella tavalla ja meillä täytyy olla siihen valmiuksia myös varautua, Mäntylä painotti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäntylä: Hallitus harkitsi asumistuen ratkaisuja huolellisesti

Eerola: Maahanmuuton kustannuksista pikainen selvitys

Hallituksella tiukat tavoitteet

Oppositiolla puurot ja vellit sekaisin – Eerola korjasi: Turvapaikanhakijoita ei kotouteta

Mäntylä vastasi oppositiolle: Eläkeläisistä pidetään huolta
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













