
Naantalin lakkautetun jalostamon uudelleenjärjestäminen etenee, kehitysyhtiö perusteilla
Nesteen Naantalin jalostamon lakkauttaminen ja toimintojen uudelleenjärjestäminen siirtyy seuraavaan vaiheeseen. Selvitysmies Panu Routila jätti tänään loppuraportin Naantalin seudun teollisen tulevaisuuden selvityksestä, ja nyt on tavoitteena saada työpaikkoja bio- ja kiertotalouden investoinneilla. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila kirjoittaa aiheesta verkkosivuillaan.
Naantali, Turku ja Raisio tulevat perustamaan tätä varten oman kehitysyhtiön, joka ei kuitenkaan ole niin sanottu teollisuuspuistoyhtiö, vaan valtion, kuntien ja yritysten yhteisrahoituksella on tarkoitus saada alueesta bio- ja kiertotalouden alue.
– Jo tiedossa olevat hanke-aihiot keskittyvät elektrolyysilaitoksen (vety), biojalostamon ja kuivanmaan kalankasvatuksen ympärille. Neste ja Fortum osallistuvat rahoitukseen merkittävästi. Nyt esiin tulleet asiat täyttävät vasta neljänneksen alueesta, joten muitakin mahdollisuuksia varmasti löytyy. Erityisesti Naantalin satamatoiminnoissa aukeavat aivan uudet mahdollisuudet, kirjoittaa kansanedustaja Vilhelm Junnila.
Ensimmäisiä investointeja odotetaan jo syksyllä
Nimensä tässä vaiheessa julkisuuteen ovat uusiutuvilla energianlähteillä tuotettavan vedyn osalta antaneet Fortum Oyj ja P2X Solutions Oy ja biojalostamon osalta Chempolis Oy, Wega Group Oy ja Munax Oy sekä kalankasvatukseen liittyen Fifax Ab. Junnila pitää tässä vaiheessa potentiaalisimpana elektrolyysiin perustuvaa vetylaitosta ja biomassaan perustuvaa jalostamoa, mutta taustalla on muitakin tekijöitä.
– Nyt edetään nopeasti ja kehitysyhtiön perustaminen on meillä käsiteltävänä Naantalin kaupunginhallituksessa jo tulevana maanantaina. Pitää kuitenkin huomioida, että aivan hetkessä eivät valtavat teolliset toiminnat synny, joten puhutaan kuitenkin useiden vuosien aikajänteestä, vaikka ensimmäisiä investointeja odotetaan jo syksyllä. Työ siis jatkuu, Junnila kertoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Junnila haluaa liukkaan kelin ajorataharjoittelun takaisin kuljettajatutkintoon: ”Simulaattori ei vastaa oikeaa kokemusta liukkaalla kelillä ajamisesta”

Antikainen: Korkea polttoaineen hinta ajaa teollisuuden investoinnit pois Suomesta – jo toinen miljardiluokan investointi päätyi ulkomaille lyhyen ajan sisällä
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.














