

Viikon 4/2019 luetuin
Niikko: Seksuaalikasvatukseen kouluissa osallistuva järjestö rohkaisee koululaisia laittamaan alastonkuvia nettiin – ”Mitä sanoo ministeri?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko kritisoi voimakkaasti ideologisen materiaalin sisällyttämistä koulujen seksuaalikasvatukseen. Niikon mukaan asiasta tarvitaan vakavaa keskustelua tänään alkaneilla opettajien Educa-messuilla.
Hänen mukaansa osa peruskouluissa käytettävistä materiaaleista ovat ristiriidassa vastuullisten kasvatusperiaatteiden kanssa ja jopa lainvastaisia.
– Esimerkiksi Sexpo-säätiön nuoriin vetoavassa sarjakuvassa rohkaistaan lataamaan alastonkuvia verkkoon vanhemmilta salassa, Niikko kertoo.
Sexpo ja Seta seksuaalikasvattajina
Osa peruskoulun oppimateriaaleista mainitsee Sexpo-säätiön yhtenä koululaisen lisätietolähteenä. Säätiö on aktivoitunut muun muassa pedofilisten ajatusten, polyamorian, eläinseksin ja seksikaupan täyden vapauttamisen puolesta puhujana.
– Kuinka moni tamperelainen vanhempi tietää, että jokaisen kahdeksasluokkalaisen oppilaan seksuaalikasvatuksesta vastaa osin myös Pirkanmaan Seta ry, kaupungin rahoittamana? Niikko kysyy.
– Ei voi olla niin, että pientä ideologista vähemmistöä edustavat järjestöt ohittavat sekä vanhemmat että Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset.
Hämmentävät lapsen kehitystä
Niikon mielestä opetusministerin tulisi reagoida asiaan välittömästi.
– Vähin, mitä tulee tehdä, on taata vanhemmille oikeus pitää lapsensa ulkona oppitunneilta, joilla on ideologista seksuaalikasvatusta.
– Todellisuudessa Setan ja Sexpon kaltaisten järjestöjen paikka ei ole oppikirjoissa ja luokkahuoneissa lainkaan. Vastuullinen opettaja ja kunta ei anna hämmentää lasten herkkää seksuaalista kehitystä koulun ulkopuolisten toimijoiden kautta, Niikko sanoo.
Niikko jätti tänään aiheesta kirjallisen kysymyksen ministerille ja kommentoi asiaa myös blogissaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- opetusministeri Sexpo seksuaalikasvatus ideologia Peruskoulu Seta Seksuaalivähemmistöt Mika Niikko Lapset ja nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


SDP:n eduskuntavaaliehdokas ”Husu” tienannut Sipoon kouluvierailuista jo 5 316 euroa

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 100 000 euroa tukea – Espoo ryhtyi kouluttamaan nuoria vihapuheen vastaisiksi agenteiksi

Suomalaislääkärit: nuorten sukupuoliahdistus lisääntyy – syytä ei tiedetä, mutta hormonihoidot ja kirurgia eivät ole aina paras ratkaisu

Pakkosyöttikö rehtori omia arvojaan kokkolalaislukion oppilaille? – Ronkainen: Homoeroottiset elokuvat eivät kuulu kouluihin

Purra: Hallitus jatkaa suomalaisen koulujärjestelmän alasajoa – oppivelvollisuuden pidentäminen ei korjaa ongelmia

Oppikirja: ”Mieskin voi synnyttää” – Peltokangas: ”Laittakaa kuvia!”

Sukupuolineutraalit vessat saavat tytöt välttelemään vessassa käyntiä

Seksuaalijärjestöille muhkea avustuspotti veikkausvoittovaroista: Setalle vajaa miljoona, Sexpolle melkein 400 000 euroa

Julkisella rahalla seksuaalikasvatusta tarjoavan Sexpon pomoa syytetään raiskauksesta ja salakatselusta
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa
















