

PS ARKISTO
Pankkiirit ovat valmistelleet uutta tukipakettia kansalta salassa – Tavio vaatii hallitukselta vastauksia
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on tänään jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Suomen suhtautumisesta Euroopan keskuspankin uuteen rahoitusinstrumenttiin TPI:hin. Tavio uskoo osto-ohjelman kannustavan Euroopan eteläisiä maita jatkamaan kelvotonta taloudenhoitoaan ja vaatii hallitusta vastustamaan uutta tukipakettia.
TPI on tukiväline, jolla Euroopan keskuspankki voi ostaa jonkin jäsenmaan joukkovelkakirjoja, jotka eivät muutoin menisi kaupaksi. Näin vaikkapa Italialle saadaan halvempaa valtionvelkaa, jotta maa ei ajaudu maksukyvyttömyyteen.
TPI:n luominen vahvistettiin Euroopan keskuspankin neuvoston kokouksessa Frankfurtissa heinäkuussa. Suomea kokouksessa edusti Olli Rehn (kesk.). Ville Tavio paheksuu sitä, että julkisuudessa tämä merkittävä päätös kuitattiin vain vähäisellä huomiolla. Tavio arvioi, että Suomessa osa päättäjistä toivookin asian pysyvän kansan tietämättömissä, koska järjestely on Suomelle epäedullinen.
Tavion mukaan EKP:stä uhkaa tulla roskapankki, joka ostaa valtionobligaatioita riskillä. Tämä olisi samalla suoraa tukea Italian kaltaisille taloutensa huonosti hoitaneille maille.
– TPI on räätälöity ylivelkaantuneita euromaita varten. Suomi ei tästäkään velkahimmelistä hyödy, vaan Suomen vastuut kasvavat, Tavio sanoo.
Kannustin kelvottoman taloudenhoidon jatkamiselle
Tavio katsoo, että TPI:llä jatketaan euroalueen taloudellisen moraalikadon ruokkimista, joka alkoi jo viime vuonna yli 700 miljardin euron elpymisvälineellä.
– Italialle ja muille pahasti velkaantuneille euromaille on annettu viesti, että maiden ei tarvitsekaan tehdä rakenteellisia uudistuksia taloutensa korjaamiseksi, vaan keskuspankki ja viime kädessä vauraammat euromaat auttavat niitä kerta toisensa jälkeen, Tavio moittii.
– Vaikka TPI:tä ei käytettäisi usein, jo pelkkä rahoitusinstrumentin olemassaolo antaa eteläisille maille kannustimen jatkaa kelvotonta taloudenhoitoaan, Tavio pohtii.
Suomen vastustettava uutta tukipakettia
Tavio katsoo, että TPI-arvopaperien osto-ohjelman toteuttaminen vaarantaisi Euroopan keskuspankin uskottavuuden. Tavio vaatii hallitukselta vastausta siihen, pitääkö Suomi tätä ongelmallisena.
– Jos markkinoilla ei luoteta Italian kykyyn hoitaa paisunutta velkataakkaansa, miksi EKP siihen luottaisi? Tavio sanoo.
Kirjallisessa kysymyksessä Tavio esittää Sanna Marinin hallitukselle vaatimuksen, että se nousisi vastustamaan TPI:tä uutena eurokriisin tukipakettina. Suomella tulisi Tavion mielestä myös olla oma hätäsuunnitelma euroalueen hajoamisen tilanteeseen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU:n hajoaminen TPI joukkovelkakirjat Sanna Marinin hallitus eteläiset maat EU-tukipaketit kirjallinen kysymys Euroopan keskuspankki Roskapankki Euroalue Ville Tavio Olli Rehn Eurokriisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Leena Meri: Uutta EU:n taloudellista tukipakettia suunnitellaan jo kovaa vauhtia – ”Tulonsiirtounioni aiheuttaa kohtuuttoman suuren laskun suomalaiselle veronmaksajalle”

Ministerit eivät taaskaan vastanneet kysymyksiin EU:n tukipaketeista ja liittovaltiokehityksestä – hallitus ei suoraan suostu estämään edes vallansiirtoa EU:lle

Sosiaalinen ilmastorahasto tekisi Suomesta toisten EU-jäsenvaltioiden sosiaaliturvan maksajan – perussuomalaiset vaativat hallitukselta täystyrmäystä rahastolle

Hallitus lykkii Suomea jälleen uuden EU-tukimekanismin maksajaksi – Jani Mäkelä: Vihreä siirtymä muistuttaa Turhapuro-sketsiä

EU-maat laihaan sopuun energiasta Brysselissä – yhteisvelka kurkkii kumpujen yöstä

Elpymisvälineen kustannukset karkaamassa käsistä – Puisto: ”Suomen saanto elpymisvälineestä suorastaan kalpenee sen kustannusten rinnalla”
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












