

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hoitajien painostaminen rokotuksiin vaarantaa terveydenhuollon kantokyvyn eikä estä viruksen leviämistä
Eduskunta käsitteli tänään hallituksen esitystä koskien hoitajilta edellytettäviä rokotuksia. Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen kritisoivat tapaa, jolla hallitus yrittää painostaa rokottamattomia hoitajia.
– Perussuomalaiset kantavat vakavaa huolta terveydenhuoltojärjestelmämme kantokyvystä. Niin kantoi hallituskin aikaisemmin, kun hoitajia painostettiin töihin lepoajoista ja vuosilomista välittämättä sekä kiireettömän hoidon määräajoista luovuttiin valmiuslailla. Nyt hallitus on kuitenkin valmis sulkemaan jopa 55 000 sote-alan ammattilaista pois töistään puutteellisen rokotesuojan perusteella, Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen kuvailevat tilannetta.
Myös rokotettu voi tartuttaa virusta
Perussuomalaiset esittivät valiokunnassa suunnitelmia pakkorokotuksista hylättäviksi ja niiden tilalle henkilöstölle pikatestejä.
– Nostimme esiin asiantuntija-arviot siitä, että myös rokotettu voi kantaa virusta, tartuttaa ja saada itse tartunnan. Itse asiassa oireettomat ja diagnosoimattomat tartunnat ovat vaarallisimpia, koska ilman testausta henkilö voi omasta tartunnastaan tietämättä tartuttaa muita. Koronapassi ei suojaa ketään tartunnalta, vaan luo väärää turvallisuuden tunnetta. Ainoastaan koronatestit tuovat varmuuden siitä, kenen on turvallista työskennellä hauraiden potilaiden ja asiakkaiden kanssa, Juvonen, Juuso ja Reijonen kritisoivat.
Perussuomalaiset tulevat esittämään joulun jälkeisen tiistain (28.12.) täysistunnossa hoitohenkilökuntaa rokotuksiin painostavan hallituksen esityksen hylkäämistä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rokotesuoja rokottamattomat Pakkorokotukset pikatestit sote-ala koronapassi koronatestit hoitajat sosiaali- ja terveysvaliokunta Kaisa Juuso Minna Reijonen Terveydenhuolto Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Orpo uskoo koronapassin laajentamiseen, Purra ei: ”Poliitikoille helppo väline, jolla voidaan sanoa, että jotain on tehty”

Pakkorokotukset herättävät kritiikkiä – kumotaanko Nürnbergin säännöstö?

Purra: Pikatestit hoitoalalle, ei pakkorokotuksia

Tynkkynen ehdottaa veroporkkanaa pikatestaamiseen

Mäenpää huolissaan hoitajien riittävyydestä: Hoitajien pakkorokotukset saattaisivat johtaa sairaanhoidon kriisiytymiseen

THL samaa mieltä perussuomalaisten kanssa: Ei kannata koronapassia – Marinin hallituksen ministerien reaktio: Syvä hiljaisuus

Pääministeri Marin veivaa edestakaisin koronapassia – oikeustieteilijöiltä ja THL:lta passille täystyrmäys, usko loppui jo oikeusministeriltäkin

Mäenpää: Sote-alan pakkorokotuslaki kumottava

Mäenpää vaatii sote-alan pakkorokotuslakia kumottavaksi: ”Jo ennestään työntekijäpulasta kärsivän alan yhtäkkinen väheneminen vaarantaa potilasturvallisuuden”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













