

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Uhrasiko keskusta Lapin matkailuyrityksiltä toisenkin joulusesongin?
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta äänesti eilen matkailun rajoituksia ja koronapassin käyttöönottoa koskevan hallituksen esityksen sisällöstä. – Keskusta todennäköisesti vei tyhjää äänestämällä Lapin matkailuyrittäjiltä nyt toisenkin joulusesongin, valiokunnan perussuomalaiset jäsenet toteavat.
Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen moittivat tapaa, jolla hallituspuolueet muuttivat mietintöä valiokuntakäsittelyssä.
– Virkamiestyönä tehty mietintöluonnos olisi ollut varsin hyvä. Virkamiehet ottivat huomioon THL:n ja perustuslakivaliokunnan kannat, ja mietintöluonnoksessa olisi poistettu Suomeen saapuvilta matkustajilta edellytetty toinen koronatesti. Tämä ei kuitenkaan hallituspuolueille käynyt, vaan ne palauttivat asiantuntija-arvioiden vastaisesti toisen testin vaatimuksen mietintöön.
Keskusta äänesti tyhjää
Toisen testin käyttöä vastustivat oppositiopuolueet ja kannattivat muut hallituspuolueet paitsi keskusta, joka kuitenkin äänesti tyhjää.
– Toisen testin vaatimus maahan saapumisen jälkeen ei THL:n mukaan rokotuskattavuuden noustua ole enää perusteltu. Jos keskusta olisi kuunnellut asiantuntijoita ja äänestänyt mietintöluonnoksen puolesta, matkailuelinkeino voisi elpyä joulusesonkiin mennessä. Nyt keskusta kuitenkin tyhjää äänestämällä aiheutti tilanteen, jossa toinen testi vaaditaan vuoden loppuun asti ja joulusesongin matkailijat valitsevat todennäköisesti kohteekseen Ruotsin tai Norjan.
– Kuinka keskusta ja erityisesti valiokunnan keskustalainen puheenjohtaja Markus Lohi aikovat selittää tämän Lapin matkailuyrittäjille ja omille äänestäjilleen, Juvonen, Juuso ja Reijonen ihmettelevät.
Koronapassi tässä vaiheessa jo tarpeeton
Perussuomalaiset vastustivat myös koronapassin käyttöönottoa tarpeettomana rokotustavoitteen ollessa jo lähes saavutettu.
– Koronapassi on auttamattomasti myöhässä, eikä sitä käytetä enää mahdollistajana, vaan sulkemaan rokottamattomat yhteiskunnallisen toiminnan ulkopuolelle. Kaikki kuitenkaan eivät voi ottaa rokotetta terveydellisistä syistä, eikä ulkomailla saatua rokotusta edelleenkään saa Omakantaan.
– Esitykseen jäi vakavia epäkohtia, jotka uhkaavat asettaa nämä henkilöt terveydentilansa perusteella eriarvoiseen asemaan. Tässä tilanteessa koronapassia ei olisi pitänyt ottaa lainkaan käyttöön, koska rokotustilanne ei sitä enää edellytä, Juvonen, Juuso ja Reijonen huomauttavat.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- matkailuyrittäjät rokotuskattavuus koronapassi koronarajoitukset koronapandemia koronatestit matkailu Markus Lohi hallituspuolueet Omakanta sosiaali- ja terveysvaliokunta THL Kaisa Juuso Minna Reijonen perussuomalaiset Arja Juvonen Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen hallituksen kyvyttömyydestä purkaa koronarajoituksia: ”Onko kyse enää taudinehkäisystä vai alkoholipolitiikasta?”

Wihonen toivoo selkeämpää ohjeistusta tapahtuma-alan koronarajoituksiin ja -suosituksiin: ”Tapahtumanjärjestäjät ja kansalaiset kaipaavat ja ansaitsevat selkeää ohjeistusta”

Junnila vaatii koronarajoitusten purkamista Tanskan esimerkin mukaisesti

Veikko Vallin tapahtuma-alan puolesta: Koronarajoitusten purkaminen on lähtenyt käyntiin epäreilulla tavalla

Antikainen: Missä on koronan sairastaneiden oikeusturva, jos tehosterokotetta ei saa?

Perussuomalaiset äänestivät koronapassin hylkäämisen puolesta – hallitus tyrmäsi epäkohtien korjaamisen
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















