

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Sote-uudistus vaarantaa oppilashuollon palvelut
Eduskunnan sivistysvaliokunta sai viime viikolla sote-lausuntonsa valmiiksi ensimmäisenä valiokuntana. Osana sote-uudistusta psykologit ja kuraattorit siirtyisivät pois kunnista osaksi perustettavia hyvinvointialueita. Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset Sanna Antikainen, Kaisa Juuso ja Ari Koponen jättivät lausuntoon eriävän mielipiteen.
Perussuomalaiset katsovat, että siirto vaarantaisi oleellisesti opiskelijahuollon palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden. Jotta palvelut ovat saavutettavissa lähellä ja oikea-aikaisesti, tulisi opiskeluhuollon toimitilat säilyttää jatkossakin kouluilla ja oppilaitoksissa.
– Opiskeluhuoltotyötä ei tule nähdä osana hyvinvointialueiden sote-työtä vaan koulussa ja oppilaitoksessa annettavana matalan kynnyksen oppimisen ja hyvinvoinnin tukena. On tärkeää, että painopiste säilyy ennaltaehkäisevässä työssä, toteaa kansanedustaja Ari Koponen.
Hallitus sivuutti asiantuntijat jälleen
Vaikka opiskeluhuolto on vain osa sote-lakipakettia, perussuomalaiset muistuttavat, etteivät sote-uudistuksessa valitut keinot tue muiltakaan osin uudistuksen tavoitteita, kuten kustannusten hillintää, palvelujen saatavuuden parantamista sekä eriarvoisuuden vähentämistä.
– Asiantuntijakuulemisissa on esitetty useita ongelmia, joita saattaa seurata, ellei yhteys kuntien sivistystoimen sekä hyvinvointialueiden sote-palveluiden välillä toimii. Kuitenkin hallituspuolueet ohittavat jälleen asiantuntijoiden huolet ja varoitukset, moittii kansanedustaja Sanna Antikainen.
Sote-uudistus on susi jo syntyessään
Perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, ettei näin merkittävää mutta huonosti valmisteltua uudistusta tule viedä eteenpäin, varsinkaan koronakriisin ollessa vielä täydessä käynnissä.
– Nyt ei ole oikea aika uudistukselle. Sen sijaan on välttämättömänä, että kunnille turvataan riittävä valtionrahoitus sivistyspalvelujen järjestämiseen. Säästöpaineet eivät saa johtaa asiakasmaksujen ja verojen nousuun tai sivistyspalvelujen karsimiseen, muistuttaa kansanedustaja Kaisa Juuso.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- opiskelijahuolto sote-lausunto sote-palvelut hyvinvointialueet koronakriisi Ari Koponen sote-lakipaketti sote-uudistus Kaisa Juuso Sivistysvaliokunta Sanna Antikainen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Sote-uudistuksen rahoitusmalli vaarantaa maakuntien sote-palvelut

Perussuomalaiset: Lähipalvelut uhattuina sote-uudistuksessa – keskusta vaikenee kuin muuri

Perussuomalaiset: Sote-esityksen käsittelyä lykättävä koronakriisin yli

Reijonen: Miten sote vaikuttaa kuntaliitoskunnissa?

Reijonen: Kuinka hallitus ottaa huomioon koronapandemian vaikutukset sote-uudistuksen suunnittelussa?

Oppositiolta välikysymys sotesta: Uudistus ei vastaa niihin ongelmiin, joiden varjolla sitä tehdään
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













