

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset vaativat toimia velka- ja asuntovankeudessa olevien tilanteen helpottamiseksi
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kysyi tänään suullisella kyselytunnilla, miten hallitus aikoo auttaa velka- ja asuntovankeuteen jääneitä suomalaisia. Vankeudella perussuomalaiset tarkoittavat tilannetta, jossa alueella ei ole työpaikkoja, asuntokauppa on pysähtynyt ja asuntojen vakuusarvot romahtavat.
– Vain velat jäävät ja uhkana on korkojen nousu. Tässä ahdingossa elävät tuhannet kotitaloudet eivät voi muuttaa kalliiden asuntojen kasvukeskuksiin, joissa olisi työtä. Aktiivimalli lisää taloudellista epävarmuutta, kansanedustaja Laura Huhtasaari totesi.
Takauksia, tukea ja muuttoavustusta
Presidentinvaaleissa kolmanneksi tullut Huhtasaari huomautti, että presidentti Niinistö ehdotti vaalikeskustelussa valtion tukea velka- ja vakuusarvoloukkuun ajautuneille kotitalouksille. Perussuomalaiset pitivät tätä tärkeänä avauksena, ja Huhtasaari esitteli kyselytunnilla perussuomalaisten ideoita.
– Toimenpideohjelmaan kuuluisivat muun muassa aluepolitiikan vahvistaminen yritysten ja työpaikkojen lisäämiseksi myös taantuvilla alueilla, erillisen rahaston perustaminen suoran tuen ja takausten järjestämiseksi ahdinkoon ajautuneille perheille, asuntojen lunastusmallin kehittäminen, muuttoavustus työpaikan johdosta asuinpaikkaa vaihtaville, korkojen täyden verovähennysoikeuden palauttamista näissä tapauksissa ja pankeille velvoitetta helpottaa vaikeuksissa olevien kotitalouksien lainojen vakuusvaatimuksia, Huhtasaari luetteli.
– Kysyn valtiovarainministeriltä, milloin ja minkälaisin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä asunto- ja velkaloukkuun ajautuneiden perheiden tulevaisuuden turvaamiseksi ja aikooko hallitus tarttua perussuomalaisten esittämiin toimenpide-ehdotuksiin?
Asuntoasioista vastaava ministeri Kimmo Tiilikainen vastasi, että maakuntien työllisyystilanne parantunut, mutta hän myös myönsi osittain hankalan tilanteen tietyillä alueilla. Hän ei kuitenkaan halunnut edistää asuntojen lunastusmallia, jota romutuspalkkioksi on kutsuttu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kyselytunnilla: Asumisen hinta lähdössä käsistä – ”Sähköverkon myynti oli epäisänmaallinen teko”

Immonen ja Lehto: Hallituksen asumistukilain muutos kurittaa pienituloisia

Suomalaisille kodittomille katto pään päälle – perussuomalaiset ehdottaa ”Katto kaikille”–ohjelmaa

PS: Suomi on vaivihkaa muuttunut yhdeksi Euroopan liberaaleimmista maista – ”Turvallisuus heikkenee, kun rajoja ei valvota eikä tiedustelu toimi”
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
Uusimmat

Perussuomalaiset jalkautuivat Itä-Helsinkiin juhlistamaan tasa-arvoa

Seppänen: Naisten hunnuttamiselle ei saa antaa sijaa Suomessa

Kolumni: Politiikka on aina valintoja
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










