Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/ARKISTO

Perussuomalaisille jäätäviä vastauksia hoitajatilanteesta: SDP:stä väläytettiin jopa veronkorotuksia – Marin antoi ymmärrystä Lindénin valmistelemille pakkolaeille

21.04.2022 |16:58

Perussuomalaiset syytti eduskunnan kyselytunnilla hallitusta siitä, että Suomessa on kova pula hoitohenkilökunnasta, mutta siitä huolimatta hoitajille ei haluta maksaa kilpailukykyisiä palkkoja. Yle raportoi tammikuussa, että Ruotsissa ja Norjassa hoitajan tilille jää kuukaudessa 600–2 000 euroa enemmän.

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen huomautti pääministeri Sanna Marinille (sd), että Marin ja hänen puolueensa ovat ennen monia edellisiä vaaleja luvanneet hoitajille vaikka mitä.

– Lupauksillenne käy kuin vappusataselle, Juvonen veisteli.

– Tällaisten vaalilupauksien sijaan voisitte tehdä asialle jotain. Panostakaa hoitajien palkkoihin. Panostakaa siihen, että saadaan lisää hoitajia. Panostakaa potilasturvallisuuteen. Miksi ette tee näin?

Hallitus voisi ratkaista tilanteen ilman pakkolakeja

Juvonen muistutti, että hallituksen asenne hoitajia kohtaan tuntuu kuitenkin pysyneen ennallaan, sillä hoitajien työtaistelun aikana perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén on väläytellyt lakeja, joilla hoitajat pakotettaisiin töihin lakon aikana tai heitä jopa estettäisiin irtisanoutumasta.

– Miksi te ette ratkaise hoitajien tilannetta lupaustenne mukaisesti ja ratkaise samalla potilasturvallisuutta? Juvonen kysyi.

Demarit tarjoavat veronkorotuksia

Ministeri Lindén vastasi, että hän olisi valmis korottamaan veroja, jotta hoitajille saataisiin lisää palkkaa.

Perussuomalaiset pitää linjausta huolestuttavana kansan jo nyt heikkenevän ostovoiman aikana ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio tarttuikin asiaan.

– Ministeri Lindén tässä sanoi, että hän haluaisi korjata asiaa nostamalla verotusta. Perussuomalaiset taas leikkaisivat esimerkiksi kehitysavusta, johon te laitatte 1 300 miljoonaa euroa vuodessa! Tavio hämmästeli.

Perussuomalaisista huomautetaan, että veronkorotukset osuisivat myös hoitajiin ja söisivät mahdolliset palkankorotukset.

Marin ymmärtää pakkolakeja

Tavio totesi lisäksi, että kestävien ja moraalisesti oikeiden ratkaisujen sijaan hallituksen ratkaisu näyttää olevan pakkolait ja jopa se, että hoitajia estetään irtisanoutumasta.

– Tällainen ei sovi yhtään länsimaiseen oikeuskulttuuriin, Tavio huomautti.

Pääministeri Marin kuitenkin puolusti demariministeri Lindénin valmistelemia pakkolakeja toteamalla, että Lindén joutuu ministerivastuulla huolehtimaan potilasturvallisuudesta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää