

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti jakaa yhteisiä varoja omalle kansalle: Säästöjä haittamaahanmuutosta, ei suomalaisilta
Eduskunnassa käsiteltiin tänään puolueiden vaihtoehtobudjetteja. Perussuomalaisten budjetti perustuu oman maan ja kansan hyvinvoinnin varmistamiseen ja oikeudenmukaisuuteen.
– Kansallinen etu on aina perussuomalaisen politiikan lähtökohtana. Tarjoamme työtä, turvaa ja oikeudenmukaisuutta. Ketään ei jätetä yksin, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri painottaa.
Haittamaahanmuutto kitkettävä
Perussuomalaisten keskeisiä linjauksia ovat valtion velkaantumisen lopettaminen ja talouskasvun edistäminen, kansallisomaisuuden suojeleminen ja säilyttäminen jälkipolville sekä julkisen rahanjaon oikeudenmukaistaminen.
– Me perussuomalaiset panostaisimme turvallisuuteen, keventäisimme verotusta ja tekisimme asumisesta ja liikkumisesta halvempaa. Tekisimme myös Suomesta vähiten houkuttelevan Pohjoismaan haittamaahanmuutolle.
Vähemmän velkaa, enemmän oikeudenmukaisuutta
Suomessa talouskasvu on ollut kiitettävää ja työllisyys on noussut. Kasvusta huolimatta hallitus ottaa uutta velkaa 1,4 miljardia euroa.
– Se on muuten saman verran kuin Suomelta menee rahaa pelkästään turvapaikka-ja kotoutuskuluihin muutamassa vuodessa. Ajatelkaa koko valtion ensi vuoden velan määrän verran!
Perussuomalaiset haluaa lopettaa valtion velkaantumisen: lähtökohtana tulee olla, että vain sitä jaetaan, mitä on, eikä syömävelkaa oteta tulevien sukupolvien maksettavaksi.
– Samalla, kun jaetaan sitä, mitä on, on pyrittävä myös kasvattamaan sitä säkkiä, josta jaetaan, jotta jaettavaa olisi enemmän. Tämä tarkoittaa tuottavan suomalaisen työn ja yrittämisen edistämistä.
– Perussuomalaiset ottaisivat jo ensi vuonna noin 173 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin hallitus ja samalla antaisimme suomalaisille enemmän, Meri kertoi.
Tuulivoimatuet pois, kehitysapu vapaaehtoiseksi
Perussuomalaisella politiikalla säästettäisiin satoja miljoonia muun muassa haittamaahanmuuton kuluista ja tuulivoimatuista. Lisäksi valtion kassasta maksettaisiin satoja miljoonia vähemmän kehitysapua jo ensi vuonna, kun siirryttäisiin perussuomalaisten laatimaan kehitysapumalliin, joka perustuu vapaaehtoisuuteen ja ruohonjuuritason auttamiseen.
– Perussuomalaiset käyttäisivät huomattavasti vähemmän rahaa kuin hallitus, mutta suomalaiselle jäisi silti paljon enemmän. Vaihtoehtomme sisältää yhteensä noin 1,4 miljardin euron säästöt, mutta nämä säästöt eivät ole tavallisen suomalaisen duunarin, yrittäjän, eläkeläisen, koululaisen, perheen tai työttömän taskuista.
PS ei kiristäisi yhtäkään veroa
Perussuomalaiset eivät kiristäisi verosta, vaan laittaisivat lisää panoksia mm. duunareille, yrittäjille, eläkeläisille ja perheille.
– Perussuomalainen politiikka on oikeudenmukaisuutta! Me otamme sieltä, mihin ei oikeudenmukaisella ajattelulla rahaa tarvita. Perussuomalaiset eivät kiristäisi yhtäkään veroa. Siis ei yhtäkään. Päinvastoin, vaihtoehtomme sisältää lukuisia veronkevennyksiä.
– Suomalaisella kuluu kohtuuton siivu tuloista tällä hetkellä asumiseen, jonka hintaa alentaisimme muun muassa keventämällä lämmityspolttoaineiden verotusta, puuttumalla sähkön siirtohintojen riistovoittoihin, laskemalla kiinteistöverojen raja-arvoja sekä laajentamalla muuttoavustusta. Laskisimme polttoaineiden verotusta ja tekisimme liikkumisesta näin halvempaa. Elämiseen jäisi enemmän rahaa.
Eläkkeiden verotusta alas, omaishoito verovapaaksi
Eläkeläisten asemaa perussuomalaiset helpottaisivat poistamalla taitetun indeksin pienituloisimmilta.
– Lisäksi keventäisimme eläkkeiden verotusta, määräisimme omaishoidontuen verovapaaksi ja poistaisimme lääkkeiden omavastuun pienituloisilta. Lapsiperheille palauttaisimme verovähennyksen.
– Panostaisimme huomattavasti turvallisuuteen esimerkiksi kouluttamalla lisää kenttäpoliiseja ja panostamalla hätäkeskuslaitoksen ja puolustusvoimien henkilöstöön. Emme tarvitse poliiseja Facebook-kyttäämiseen, vaan arjen turvaajia ihmisten pariin vakavien henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten torjuntaan ja tutkintaan, Meri painotti.
Koulutusta ja kasvuedellytyksiä pienyrittäjille
Työllisyyteen perussuomalaiset panostaisivat nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa.
– Näin nimenomaan yksinyrittäjälle jää alkuun paremmat mahdollisuudet kasvaa. Loisimme myös oman yrityskannustimen. Mallissamme yritys, joka kasvaa ja palkkaa työvoimaa, mutta ei jaa osinkoja, on vapautettu yhteisöverosta.
– Koulutusta haluamme uudistaa tukemalla elinikäistä oppimista joka sektorilla ja muun muassa kehittämällä oppisopimuskoulutusta. Takaisimme myös laadukkaat lähi- ja kyläkoulut.
Perussuomalaiset aloittaisivat myös pidemmän aikavälin suuremman verouudistuksen, jossa ansiotuloverotusta lasketaan asteittain kohti Ruotsin tasoa. Tavallinen keskituloinen työssäkäyvä ihminen saa Ruotsissa noin 200 euroa kuukaudessa enemmän käteen. Tämä kannustaisi työntekoon ja lisäisi ostovoimaa.
Oikeudenmukaisuuspaketti korjaa räikeimpiä epäkohtia
Perussuomalaiset laativat myös oikeudenmukaisuuspaketin, jolla korjataan räikeimpiä epäkohtia ja varmistetaan kansalaisten oikeusturvan toteutuminen.
– Haluamme antaa epäterveestä sisäilmasta sairastuneille tarpeellisen hoidon ja auttaa ennaltaehkäisemään sairastumisia. Palauttaisimme ruoka-apuun takaisin sen tuen, minkä perussuomalaiset kovalla työllä saivat neuvoteltua, mutta jonka hallitus on nyt poistanut. Lisäksi panostaisimme nuorten mielenterveystyöhön ja eläinsuojeluun, Meri listasi.
– Tätä on siis perussuomalainen Suomi ja oikeudenmukaisuus. Me jaamme yhteisiä varoja takaisin ensisijaisesti omalle kansalle. Vaihtoehtomme on realistinen ja maanläheinen, emmekä edes vaalien alla sorru lupaamaan katteettomia höttölupauksia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- oikeudenmukaisuus suomalaiset haittamaahanmuutto Vaihtoehtobudjetti Tuulivoimatuet Leena Meri Velkaantuminen perussuomalaiset työllisyys koulutus Asuminen kehitysapu verotus Yrittäjyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta oma paketti lisätalousarvioon: Halvempaa asumista, osaamista ja kasvua sekä turvallisuutta

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti panostaa yrittäjyyteen

PS:n oikeudenmukaisuuspaketti julki – sisäilmasairaille apua, vakuutuslääkärit vastuuseen, puoluetukea alas, ruoka-apuun ja eläinsuojeluun parannuksia

PS: Työtulo- ja eläkeverotusta kevennettävä – työnteon tulee olla taloudellisesti kannattavampaa kuin sosiaalietuuksien varassa eläminen

Haittamaahanmuuton hintalappu 3,2 miljardia euroa vuodessa – Pauli Vahtera: ”Katsokaa, mitä olette tehneet Suomelle”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














