

Ulkoministeri TImo Soini ja pääministeri Juha Sipilä eduskunnassa.
Peshmerga-joukkojen koulutusapu tuplautumassa – Soini: puututaan muuttoliikkeen juurisyihin
Hallitus esittää, että Suomi kaksinkertaistaisi kurdien Peshmerga-joukkojen koulutusavun Irakissa. Suomi vastaa näin Ranskan ja Yhdysvaltain pyyntöön avun lisäämiseksi. Kun Suomi antaa apua Ranskan pyynnön pohjalta, joka perustuu Lissabonin sopimuksen turvallisuuslausekkeeseen, vahvistaa se Suomen turvallisuuspoliittista asemaa selvästi. Kyseessä on ennakkotapaus.
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) puhui asiasta keskiviikkona eduskunnassa, kun eduskunta kävi lähetekeskustelua hallituksen asiasta antamasta selonteosta.
Koulutusoperaatio on tärkeä osa ISILin vastaisen kansainvälisen yhteenliittymän toimintaa ja vastaus Ranskan avunpyyntöön.
”On selvää, että aseellinen hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan merkitsee sitä, että muut jäsenmaat tulevat sen apuun kaikin käytettävissä olevin keinoin.”
– Osallistuminen Irakin koulutusoperaatioon on Suomelta merkittävä panos. Koulutamme taistelijoita ISIL:in vastaiseen toimintaan. Suomen koulutustoiminta on saanut kiitosta ja sitä on pidetty menestyksekkäänä, Soini perusteli avustusta.
Suomi on kouluttanut Peshmerga-joukkoja viime kesästä alkaen noin 50 sotilaalla. Tarkoitus on, että ensi syyskuusta alkaen määrä nousisi 100 sotilaaseen.
Tänä vuonna tarvitaan lisärahaa 9 miljoonaa euroa ja ensi vuonna yhteensä 20 miljoonaa euroa.
– Hallitus on vahvasti mukana kansainvälisessä kriisinhallintatoiminnassa osana aktiivista ulkopolitiikkaa, Soini sanoi.
Muuttoliikkeen juurisyihin puututaan
Soini korosti, että hallitus haluaa puuttua tällä toiminnalla myös muuttoliikkeen juurisyihin.
Hän korosti myös, kuinka toiminnan laajentaminen liittyy Ranskan pyyntöön antaa sille apua Lissabonin sopimuksen avunantovelvoitteen pohjalta. Tämä on Suomen turvallisuuden kannalta elintärkeää, koska tämä pyyntö ja Suomen myönteinen vastaus vahvistavat EU:n avunantovelvoitteen merkitystä. Siis myös Suomi saattaisi voida saada apua hädän hetkellä.
Vahvistaa Suomen turvallisuuspolitiikkaa
– Muistamme kaikki Pariisin julman terroristi-iskun marraskuussa. Iskun seurauksena Ranska vetosi Lissabonin sopimuksen keskinäiseen avunantoon ja pyysi EU-jäsenmailta sotilaallista apua. Myös Suomi sai yksilöidyn pyynnön ja olemme sen pohjalta ryhtyneet toimiin, Soini kertoi.
– On pohdittu, miksi Ranska turvautui nimenomaan EU:n sotilaalliseen avunantolausekkeeseen. Tähän on hyvät perusteet. Ranska totesi olevansa sodassa, Soini muistutti.
Ranskassa arvioitiin, että EU-maat ovat sen avuntarpeiden kannalta keskeisiä ja avunantolausekkeen soveltaminen on varsin suoraviivaista. Samalla voitiin osoittaa, että EU:n puolustusulottuvuudella on merkitystä.
Ranska tarvitsi apua nimenomaan maan ulkopuolella. Siksi Suomikin toimii Irakissa.
Myös Yhdysvallat vetosi joulukuussa ISIL:in vastaiseen yhteenliittymään toiminnan lisäämiseksi.
– Suomelta pyydettiin erityisesti koulutustoiminnan jatkamista. Suomen osallistuminen vahvistaa siten myös transatlanttista yhteistyötä, Soini painotti.
EU:n vankka tuki
– Euroopan unionin keskinäinen avunantovelvoite on merkittävä turvallisuuspoliittinen tekijä. Velvoite kirjattiin Lissabonin sopoimukseen ja se ilmentää EU-maiden vahvaa yhteenkuuluvuutta. On selvää, että aseellinen hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan merkitsee sitä, että muut jäsenmaat tulevat sen apuun kaikin käytettävissä olevin keinoin, Soini totesi.
Ranskan avunpyyntö merkitsi merkittävää käännettä Suomen turvallisuuspolitiikassa.
Ei kuollut kirjain
– Voimme nyt tosiasioiden pohjalta työntää monta harhakäsitystä syrjään ja vahvistaa velvoitteen vahvan olemuksen. Ensinnäkin avunantovelvoite on todellinen. Lissabonin sopimusta käsiteltäessä oli niitäkin mielipiteitä, että kirjaus jää kuolleeksi kirjaimeksi. Siihen ei koskaan turvauduta. Näin ei siis ole.
– Toiseksi, avunantovelvoite johtaa konkreettisiin toimiin. Muistamme Lissabonin sopimusta koskeneesta keskustelusta niin sanotun villasukka-koulukunnan, jonka mukaan avunanto on kuitattavissa vähäpätöisin toimin. Näin siis ei ole. Velvoite koskee kaikkia. Suomi ei ole alaviitemaa, joka olisi jotenkin velvoitteen ulkopuolinen tai siitä vapautettu. Kukaan ei ole turvassa, jos kaikki eivät ole turvassa, Soini muistutti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Terho: Tämä on Suomelle hyödyllinen operaatio

Lakiesitys etenee: Suomelle valmius antaa ja vastaanottaa apua avunantolausekkeen perusteella
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa

Kolumni: SDP:n ”talvisota” ratkaisee seuraavan hallituksen
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää











